Kataisen viherpesu muuttui vitsiksi

Näin Nelosella:

"Kokoomusjohtaja Jyrki Katainen selvitti puolueensa valtuustolle lauantaina Helsingissä, mitä tarkoittaa kokoomuksen uusi "vihreys" ja ympäristöajattelu. Katainen korosti, että ympäristönsuojelu tarvitsee talouskasvua; jos ei ole talouskasvua, valtiolla ei ole varaa parantaa ympäristönsuojelua eikä työttömällä ihmisellä ole varaa valita ympäristöystävällisempiä tuotteita.

- Markkinatalous pitää valjastaa vastuulliseen ympäristöajatteluun, linjasi Katainen ja kertoi parhaan löytämänsä esimerkin vastuullisesta markkinataloudesta: Elovena-hiutalepaketin."

Videolla Katainen viittaa sekä Elovena-paketin hiilijalanjälkimerkintään että vedenkulutuksesta kertovaan merkintään ja kehuu, kuinka vastuullista markkinataloutta voi käyttää ympäristönsuojeluun.

Kuluttajavirasto on tämän kirjoittajan saaman ensikäden tiedon mukaan juuri näinä päivinä puuttumassa Raision ympäristömarkkinointiin ja nimenomaan tuohon hiilijalanjäljestä kertovaan merkintään. Kuluttajaviraston syihin voi tutustua tästä ympäristömarkkinoinnin ohjeesta (pdf). Merkinnän kyseenalaisuudesta on kirjoitettu aiemmin myös tässä blogissa.

Katainen tulikin tietämättään pitäneeksi varsin hilpeän puheen vastuullisesta markkinataloudesta, sillä Raisiota ja Elovenaa olisi pitänyt käyttää huonoina esimerkkeinä.
____________
Päivitys 22.5.2010
Kuluttaja-lehti tuoreimmassa numerossaan:
"Raisio Oyj otti Elovena-tuotepakkauksissa käyttöön merkinnät, joissa kerrottiin tuotteen hiilidioksidipäästöistä ja kokonaisvedenkulutuksesta. Kaurahiutaleista esimerkiksi todettiin, että ”niiden ilmastovaikutus on vähäinen”. [...]
Tuotepakkauksiin sisällytetyt hiilioksidipäästöistä ja kokonaisvedenkulutuksesta kertovat merkit selityksineen antoivat vaikutelman, että tuotteita ostamalla kuluttaja voi kohentaa ympäristön tilaa. Kun yritys käytti ilmausta ”vähäinen ilmastovaikutus”, sen olisi pitänyt kyetä todentamaan väite. Vertailuryhmänä olisi pitänyt käyttää muiden valmistajien vastaavanlaisia tuotteita, eli muita kaurahiutaleita, viljasta valmistettuja välipalapatukoita tms.
Kuluttajavirasto piti Raision käyttöön ottamien hiilidioksidi- ja vedenkulutusmerkkien tietosisältöä oikeansuuntaisena, mutta ei riittävän täsmällisenä. Markkinoinnissa annettu kokonaiskuva ei kuitenkaan kaikin osin perustunut sellaisiin tosiasioihin, joiden perusteella kuluttajilla olisi ollut mahdollisuus arvioida ostopäätöstensä todellisia vaikutuksia hiilidioksidipäästöihin, vedenkulutukseen ja ympäristöön.[...]"

Itämeren kaasuputki: Gallupeilla YK:n merioikeussopimusta vastaan

MTV3 ja Satakunnan Kansa olivat päättäneet selvittää, mitä mieltä suomalaiset ovat Itämeren Nord Stream -kaasuputkesta.

"Suomalaisista lähes yhtä monta kannattaa kuin vastustaa Suomenlahden pohjalla kulkevan Nord Stream -maakaasuputken rakentamista.

MTV:n uutisten ja Satakunnan Kansan TNS Gallupilla teettämässä kyselyssä 46 prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, että Suomen tulisi antaa Venäjältä Saksaan kulkevalle putkelle rakennuslupa. 40 prosenttia vastaajista ei sen sijaan antaisi rakennuslupaa. 14 prosenttia vastanneista ei osannut sanoa kantaansa."

Myönteisimmin putkeen suhtautuivat demarit, kielteisimmin vihreät. Miehistä 62 % kannattaa putken rakentamista, naisista vajaa kolmannes.

Vastaajien ei voine vaatia tienneen, ettei putkea rakenneta Suomen alueelle eli aluevedelle, joka yltää noin 22 kilometriä rannikon ulkopuolelle, vaan valtiorajojen ulkopuolelle talousvyöhykkeelle.

Vielä kohtuuttomampaa olisi vaatia, että vastaajat tuntisivat, mitä on sovittu talousvyöhykkeen käytöstä ja hallinnasta Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksessa, jonka Suomikin on allekirjoittanut.

Sopimus antaa rantavaltiolle varsin suuret oikeudet talousvyöhykkeen hallintaan mutta se antaa laajoja ja yksiselitteisiä oikeuksia muillekin valtioille, myös sisämaavaltioille. Niinpä sopimuksen 58. artiklan mukaan kaikilla sekä ranta- että sisämaavaltioilla on alueelle merenkulun ja ylilennon vapaus ja vapaus laskea merenalaisia kaapeleita ja putkistoja. Lisäksi esimerkiksi putkiston tai kaapelien huolto on sallittua.

Tuosta sopimuksesta ja sen takaamista oikeuksista ei ole mainittu julkisuudessa ilmeisesti sanallakaan. Parempi tieto olisi nähtävästi vaikeuttanut joillekin sopivan kansalaismielipiteen hankkimista.

VR:n hinnat putosivat Ylen viherpesussa

Yle Uutisten toimittaja Kirsi Tirkkonen oli tehnyt jutun polttoaineiden hinnoista ja verrannut oman auton ja joukkoliikenteen kuluja. Johtopäätökset olivat mielenkiintoisia, sellaisia tyypillisen vihertäviä, joissa oma asenne vaikuttaa johtopäätöksiin. Pääjutun ingressissä kerrotaan näin:

"Bensan ja dieselin hinnat ovat kohonneet tämän vuoden kalleimpiin lukemiin. Lomakausi on nostanut kysyntää ja sen myötä myös hintoja. Nelihenkinen perhe tekeekin lomamatkansa joukkoliikenteessä jo omaa autoa halvemmalla."

Jatkojutussa Tirkkonen esittelee karkkilalaisen seitsenhenkisen perheen automatkan kulut Tampereelle ja takaisin. Juttu oli otsikoitu "Bussi tai juna saattaa tulla omaa autoa halvemmaksi."

Laskelmassa kertyy kilometrille hintaa 41 senttiä, josta pääomakulujen ym. osuus on sata euroa (32 snt/km) ja dieselpolttoaineen hinta 30 euroa. Tirkkosen mukaan "Linja-auto olisi tälle matkalle ainoa joukkoliikenteen vaihtoehto. Kustannuksia tulisi linjurilla kahdelta aikuiselta ja viideltä lapselta yli kaksinkertainen määrä, yhteensä 267 euroa."

Näyttää olevan, että matka saattoi tulla julkisella liikenteellä 137 euroa kalliimmaksi - vähintään, sillä matkakohteessa syntyviä kuluja ei oltu eritelty. Seitsenhenkinen perhe tuskin lähtee käymään vain Tampereen linja-autoasemalla.

Toinen kainalojuttu oli otsikoitu "Pienempi perhe matkaa joukkoliikenteessä autoa halvemmalla".

"Pienemmän perheen kohdalla erot eri menopelien välillä tasoittuvat. Jos otetaan esimerkiksi nelihenkisen perheen matka Helsingistä Tampereelle (178 km) ja takaisin, auto tulee kalleimmaksi.

Omalla autolla käyttökustannuksiin ja bensaan kuluu 133 euroa. 48 euroa bensoihin (1,35 e/l), jos auto kuluttaa n. 10 l/100 km ja 85 euroa auton käyttökustannuksiin (24 snt/km).

Junalla yksi lapsi matkustaa aikuisen kanssa aina ilmaiseksi, lasku yhteensä 114 euroa. Bussimatka on samaa luokkaa, 118 euroa. Toisaalta junan ja bussin kustannuksiin pitää ynnätä usein taksi tai muita liikkumiskuluja asemalta eteen päin. "

Tirkkosen jutussa junamatka oli laskettu liian kalliiksi eli tavallisen, ei perhelipun hinnalla. Polttoaineenkulutus on myös noin kaksinkertainen tavalliseen pikkuautoon nähden. Eikä jutussa oikein mikään muukaan pidä paikkaansa.

Oletamme, että kyseessä olisi nelihenkinen perhe, jonka toinen lapsi on alle kuusivuotias. Oletamme lisäksi, että tämä lapsiperhe ei asu Helsingin keskustassa kuten todennäköistä, eikä myöskään ole tekemässä päivän matkaa vain Tampereen juna-asemalla käydäkseen.

Vaihtoehto 1. Juna + bussi

Bussilippu koti- rautatieasema - koti (2 aik + lapsi, arvolippu)	7, 96 €
Perhelippu (InterCity) Hki-Tampere-Hki	113,60 €
Bussimatkat Tampereella (2,5 € * 4 + 1 € * 2)	12 €
Joukkoliikenne yhteensä	133,56 €

Kuluja syntyy siis 133,56 euroa. Bussimatkat Helsingissä on laskettu kaikkein edullisimman mukaan, Tampereella kertalipun mukaan, junamatkat perhelipun hinnalla.

Jos perheellä on oma auto, välittömiä kuluja syntyy seuraavasti ja vaikka polttoaineenkulutus arvioidaan suurehkoksi:

Vaihtoehto 2. Oma pikkuauto 1000 kg ~1,5 bens.

Kulutus	7 l/100 km
Matka Hki-Tampere-Hki yhteensä	359 km
Bensiinin keskihinta 25.6.2009	1,37 €/l
Polttoainekulu yht.	34,40 €

Mikäli hyväksymme Tirkkosen kehittelemät muut kulut 24 snt/km tähän lisäksi, ovat kokonaiskulut 120,56 €. Juna on siis kalliimpi jo noin laskien. Sama koskee myös bussia. Etenkin jos jo omistaa auton, ei junaa tai bussia kannata ehdottomasti valita, sillä pihalla seisovan auton pääoma- ja vakuutuskulut juoksevat kaiken aikaa junamatkan kulujen lisäksi.

Autottomalle perheelle edullisin vaihtoehto on vuokra-auto.

Vaihtoehto 3. Vuokrattu pikkuauto, Aurent alle 1000 kg 1,3 L bens.

Matka Hki-Tre-Hki yht.	359 km
Vuokra-aika 9.00-18.00 ja 159 lisäkilometriä	56 €
Bussilippu koti - vuokraamo - koti (1 hlö)	3,3 €
Yhteensä	59,30 €

Vaihtoehto 4. Vuokrattu pikkuauto, Budget alle 1000 kg, bens.

Matka Hki-Tre-Hki yht.	359 km
Vuokra-aika 9.00-18.00	59,02 €
Bensiinin keskihinta 25.6.2009	1,37 €/l
Asiakkaan maksama polttoainekulu yht.	34,40 €
Bussilippu koti - vuokraamo - koti (1 hlö)	3,3 €
Yhteensä	96,62 €

Vuokraaminen on vähintään 36,94 euroa mutta todennäköisesti 74,26 euroa junamatkaa edullisempi vaihtoehto. Hinnoissa ovat mukana myös vuokraamon kulut ja kate. Ilmeisesti toimittajan laskemat isomman auton 32 senttiä ja pikkuauton 24 snt/km ovatkin liian suuria pääoma-, vakuutus- ja käyttökuluiksi. Jokainen voi tarkistaa nuo kohdaltaan tällä Autoliiton laskurilla.

On tietenkin valitettavaa, että VR:n kaukoliikenne ja bussit ovat hinnoitelleet itsensä käytännössä kalleimmiksi liikennemuodoiksi. Tirkkosten soisi puuttuvan tuohon epäkohtaan, ei kaunistelevan sitä. Mutta mitäs sillä väliä, kunhan kaikilla on kivaa ja kehitys kestävää - juttu toisensa perään.

Aiemmin tästä aihepiiristä:

Junalla, bussilla vai henkilöautolla?

Organotinaa ankkalammikossa

Organotinaa ankkalammikossa

" All this generalization, simplification and dramatization is meant to produce a readable text, to translate research results into everyday language so that the readers - and decision-makers wake up and take action against the causes. I believe this translation can be made without distorting the source research. Dialogue between the researcher and the journalist is essential in this process."

Heli Saavalainen, ympäristötoimittaja

Noin siis kirjoittaa Helsingin Sanomien toimittaja Heli Saavalainen Ruotsin akatemian Ambio-tiedejulkaisussa. Saavalaisen tarkoituksena on osoittaa, että HS:n ympäristötoimitus on jo ennakolta valmis dramatisoimaan tutkijoiden tuloksia ja haluaa vaikuttaa suuntaan, jonka se saa tässä tapauksessa ympäristöalan tutkijoilta.

Saavalainen on kunnostautunut etenkin Itämerta ja sen tilaa koskevilla artikkeleillaan. Aiheina ovat olleet esimerkiksi TBT, laivamaaleista irtoava tributyleenitina, ja sitä koskeva tutkimus.

Muuan artikkeli koski ympäristöministeriön tilaamaa ja Syken erikoistutkijan, tohtori Markku Helmisen johdolla vietyä TBT:n myrkyllisyyttä ja levinneisyyttä selvittänyttä hanketta.

Helmisen Turun Sanomille viime vuonna kertoman mukaan organotinayhdisteet ovat "kaikkien aikojen vaarallisimpia yhdisteitä, joita ihminen on luontoon päästänyt. Niiden alkuperäinen tarkoitus on tappaa eliöstö. "

TBT:tä sisältäviä maaleja ei ole käytetty "eliöstön tappamiseen", vaan tarkoitus on ollut estää kasvillisuuden ja muun merieliöstön kiinnittyminen laivojen pohjiin. Tinaa on siten kulkeutunut satamiin ja telakoille laivojen ja veneiden mukana. 1970-luvulla markkinoille tulleen TBT:n käyttö pienveneissä on kielletty vuodesta 1991 ja isoissa aluksissa 2003. Viime vuodesta alkaen maali on joko tullut peittää myrkyttömällä maalikerroksella tai poistaa kokonaan.

Saavalainen kirjoittaa heinäkuussa 2005 vielä kesken olevasta tutkimuksesta seuraavasti:

"Vaarallinen tinayhdiste leviää Turun edustalla

Seilin saarella tutkitaan simpukoita ja kaloja sekä myrkkyjen kulkeutumista

Seilissä tutkitaan, paljonko meren eliöt sietävät tributyylitinaa (TBT) ja trifenyylitinaa (TPT) ja kuinka laajalle tinayhdisteet ovat kulkeutuneet Saaristomerellä. Turun edustan merialueelta on mitattu suuria myrkkymääriä, ja TBT:n on jo todettu levinneen Aurajokea ylös aina Turun Tuomiokirkon tuntumaan."

Kaiken edellisen perusteella voisi jo luulla, että kyseessä on jokin vastustamattomasti leviävä supermyrkky, joka voi kulkeutua kuin itsestään jokien latvavesiin saakka. Noinhan ei siis ole. Jos sedimenttiin ei kajota, TBT hajoaa hapettomassa pohjasedimentissä korkeintaan vuosissa ja vedessä muutamissa kuukausissa.

Lisäksi Saavalainen mainitsee Helmisen kertomana, että vaara ei ole ohi, vaan uusia kohteita löytyy. Olisi kenties ollut korrektia käyttää muunlaista ilmaisua jo tuolloin kielletystä ja hajoamisen seurauksena katoamassa olevasta myrkystä.

Samassa artikkelissa myös mainitaan, että "Kalojen myrkkypitoisuudet selvitetään kuhista, koska niistä on löytynyt suuria pitoisuuksia Pohjois-Airistolla ja kuhien tiedetään lisäksi liikkuvan paljon. Tutkimuksessa selvitetään, minkälaisia määriä kalaa on turvallista syödä."

Edes EU:n elintarvikeviranomainen EFSA ei tiedä, millainen TBT-määrä on ihmiselle haitallinen ja on antanut pelkän ohjeellisen suosituksen kalojen pitoisuuksista. Suosituksessa on käytetty satakertaista turvamarginaalia oletettuun riskiin nähden. Turvallisuus ei siis selviä Helmisen ohjaamalla tutkimuksella, kuhien ym. sen hetkinen TBT-pitoisuus kylläkin. Asia, jolla ei ole välttämättä paljoakaan tekemistä ruokaturvallisuuden - tai minkään kanssa, käy ilmi aika pian.

Näin tutkittiin

Helmisen koordinoiman tutkimuksen käytännön työstä vastasivat Lounais-Suomen ympäristökeskuksen tutkimusavustajina työskennelleet Maria Toivanen ja Jani Peltonen.

Toivanen opiskeli tuolloin Oulun yliopistossa eläinfysiologiaa ja Peltonen Turun yliopistossa ekologiaa. Tutkimus oli samalla Peltosen gradu-työn aihe. Hän kirjoitti siitä myös artikkelin Vesitalous-lehden 4/2006-numeroon.

Toivanen ja Peltonen keräsivät Saaristomeren alueelta 50 pohjanäytettä ja muutamia kymmeniä kalanäytteitä. Niistä analysoitiin tinapitoisuus.

Peltonen kertoo, että näytteet otettiin kalojen lihasta, ei maksasta, vaikka siitä olisi hänen mukaansa saatu korkeampia pitoisuuksia. Jää vaikutelma, että sellaisia oli tarkoitus löytää, sillä vakiokäytännön ja terveen järjenkin mukaan näytteet on otettava syötävästä osasta, eikä asia vaadi eri pohdintaa. Kalanäytteistä selvisi, että EFSA:n suositus TBT:n saannista ei ylittyne kenelläkään koskaan.

Tutkimuksen seuraava vaihe on tässä yhteydessä mielenkiintoisin. Opiskelijat sijoittivat liejusimpukoita (itämerensimpukka, Macoma balthica) akvaarioihin, joiden pohjasedimentteihin oli lisätty "TBT:aa 0-2000 µg/kg, joka vastaa Saaristomeren sedimenteistä mitattuja arvoja."

Mainittakoon, että suurin löytynyt arvo oli artikkelin mukaan Pohjois-Airiston 500 µg/kg. Muita löydettyjä arvoja ei tuossa yhteydessä juuri enempää kerrottu, mutta aiemmasta tiedetään, että esimerkiksi Airistolla Naantaliin ja Turkuun johtavien väylien varrella TBT-pitoisuudet ovat keskimäärin 40-60 µg/kg kuiva-ainetta.

Toivasen ja Peltosen kahdeksan viikon mittaisen kokeen havaintona oli, että simpukoiden kuolevuus oli huomattavasti korkeampi akvaariossa, jonka sedimentin TBT-pitoisuus oli 2000 µg/kg eli mikrogrammaa kilossa. Sellaista arvoa ei artikkelin kahdesta kaaviosta löydy. Lähin on 1700 µg/kg ja tuolla luonnosta löytyviin pitoisuuksiin verrattuna hyvin korkealla pitoisuudella kuolevuus ei eronnut käytännössä lainkaan puhtaassa akvaariossa pidetyistä ja oli jopa alempi, kuin huomattavasti matalammalla myrkkypitoisuudella höystetyssä sedimentissä.

Peltonen myös katsoo, että pohjaan kaivautuneena elävät liejusimpukat kestäisivät hyvin TBT:tä. Hän pitää asiaa kielteisenä, koska myrkyt voivat näin päätyä lopulta muihin lajeihin, ihmiseenkin. Välittäjinä voivat toimia kalat ja riistalinnut, joita ihminen käyttää ravinnokseen ja sinänsä Helmisen päätelmä on tuttu ja oikea. Mainitsematta jää, että TBT kasautuu ravintoketjussa heikosti muihin ympäristömyrkkyihin verrattuna ja se poistuu etenkin kalojen elimistöstä varsin pian, vain viikoissa. Simpukoillakin puoliintumisaika on 40 vuorokautta eli noin kuusi viikkoa.

Lisäksi simpukoiden on todettu olevan muihin eliölajeihin verrattuna hyvin herkkiä TBT:lle. Ja tuosta huolimatta mistään päin maailmaa ei ole saatu tutkimusnäyttöä TBT:n merkittävästä haitallisuudesta edes meriluonnolle. Asia selviää mielenkiintoisella tavalla Ylen Martti Backmanin toimittamasta MOT:n jaksosta:

(Ympäristöministeriön ylitarkastaja) Kenneth Holm: "Tributyylitina on yksi niistä haitallisimmista aineista meriympäristössä, mitä voidaan ajatella ja alunperinhän tämä ongelma tuli ihmisten tietoisuuteen kun Belgiassa ja Ranskan rannikolla osteriviljelmät kuolivat pois joskus 90-luvulla, ja siitä lähtien ollaan oltu tietoisia tästä".

MOT: Ranskan rannikon osteriviljelmät eivät toki kuollet pois, vaikka ne olivatkin raskaasti tinan saastuttamat. Ostereiden poikastuotanto väheni ja niiden kuoret paksuuntuivat tinan vaikutuksesta. Mutta osterikannat toipuivat nopeasti ennalleen, kun tinamaalin käyttö lopetettiin viereisessä 8 000 aluksen huvivenesatamassa.

Mutta onko meillä Suomessa havaittu tributyylitinan aiheuttaneen haittaa meriluonnolle ?

Holm: "Suomen rannikollakin sinisimpukka, joka on erittäin herkkä tälle tributyylitinalle, niin kyllä sekin niinku muuttaa sukupuolta täällä, että kyllä se on todettu olevan haitallinen täälläkin".

MOT: Ylitarkastaja muisti väärin. Suomalaisissa tutkimuksissa ei ole havaittu minkäänlaisia vaurioita nilviäisissä sen enempää kuin muussakaan meriluonnossa, siitä huolimatta, että vuosikymmenien ajan pääsi Suomen vesiin tributyylitinaa laivojen ja veneiden pohjista 20 000 kiloa vuodessa. Itämeren simpukka voi hyvin Vuosaaressakin."

Arveluttava tutkimusjärjestely

Tekniikan tohtori, vesirakentamisen ja ruoppauksen asiantuntija Esa Eranti arvostelee TKK:n julkaisemassa, ympäristöviranomaisten vallankäyttöä tarkastelevassa teoksessa Sustainable development or the will to power? ympäristöministeriön tilaaman tutkimuksen tutkimusasetelmaa:

"The environmental administration decided to study mussels that are known to be vulnerable. It chose to procure the testing from a reliable source, from the researchers of the Southwestern Finland Environment Centre and the University of Turku, who had already made their opinions known.

It is also known that mixing of TBT directly with sediments and using a small amount of standing water exaggerates mortality. This is due to the fact that TBT forms a strong bond with a suspended particle after leaving the ship bow. This reduces its bioactivity.

In nature there is also a huge amount of clean water floating around with currents and flushing the sediment surface. Whether the mistake in test arrangement was intentional or lack of professional skill is not known."

Erantin kirja löytyy kokonaisuudessaan tästä linkistä ja aiemman suomenkielisen teoksen kotisivunsa tästä.

Tulokset muuttuivat pöytälaatikossa ja toimituksessa

Erantin varsinainen löytö oli kuitenkin se, että jo alkujaan ilmeisen puutteellisesti toteutetun tutkimuksen tuloksia oli manipuloitu.

Alkuperäinen tulos ei osoita kuolleisuuden lisääntyvän edes Pohjois-Airstolla esiintyvillä korkeilla pitoisuuksilla ja vaikka se on saatu aikaan tavalla, jota voi arvostella.

Tulos oli ilmeisen kiusallinen ympäristöhallinnolle ja tulosten hajontaa lisättiin. Jossakin ympäristöhallinnon parissa ilmeisesti arveltiin, että kukaan ei enää muista parin vuoden takaisia tuloksia ja graafit piirreltiin uusiksi siitä, miten ne oli alkujaan julkaistu Tämä jo kertaalleen muutettu kaavio on toimitettu ympäristöhallinnosta Helsingin Sanomille.

HS poisti varmuudeksi tuloksista puhtaan sedimentin tulokset ja julkaisi kaavion uudessa muodossaan Tiede & Ympäristö -osiossaan 8.4.2008. Nyt ilman aiemmin mustalla värillä esitettyä kuvaajaa TBT näyttää vaaralliselta kaikissa oloissa, koska mitään arkipäivän vertailukohtaa ei ole.

"Päätöksiä tehdessämme erehtymisen hinta on niin suuri, että meidän on toimittava vain teoriamme varassa. Tieteellisiä ennusteita tulee liioitella. Meidän on vastustettava ennustettavissa olevia vaaroja, vaikka emme tiedä toteutuvatko ne koskaan." Jonathan Schnelle, kirjan Our Fragile Earth tekijä

"Maapallon ilmastoa koskeva sopimus täytyy toteuttaa, vaikka kasvihuoneilmaston voimistumisesta ei olisi mitään tieteellistä näyttöä." Richard Benedict, Conservation Foundation

"Meidän täytyy esittää kammottavia ennusteita, tehdä yksinkertaistettuja dramaattisia lausumia ja välttää esittämästä mitään epäilyjä niiden todellisuudesta." Stephen Schneiner, otskonikatoteorian edustaja

"Jos minun olisi synnyttävä uudestaan, haluaisin palata tappajaviruksena vähentämään ihmisten lukumäärää." Prinssi Philip, Maailman Luonnonsäätiön WWF:n puheenjohtaja, nykyinen kunniapuheenjohtaja

Lainaukset: Luontouskonnon ylipappien lausumia, Mikko Painio

Oikeita valintoja keskeneräisessä maailmassa

Vihreän Langan kolumnisti, kirjailija Jaakko Tontti kirjoittaa näin:

"Kun tosiasiat ja ideologia joutuvat vastakkain, sen pahempi tosiasioille.

Suuri osa suomalaisista suosii yhä kotimaista ruokaa ja uskoo, että lähellä tuotettuja elintarvikkeita syömällä he ovat ilmaston asialla. Joku fiksuimmiston senaattorikin levittää yhä lähiruokahöpöä.

Jopa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT myöntää, että: ”Kuljetusten ja pakkausten osuus raaka-aineiden ja valmiiden elintarvikkeiden kokonaisympäristövaikutuksista ei ole kovin suuri.”

Tämän sanoo tutkimuslaitos, joka lähtökohtaisesti puolustaa tukiaisviljelijöiden etuoikeuksia ja jonka tutkimukset ovat usein lähempänä MTK:n tiedotusosaston tilaamaa propagandaa kuin tiedettä.

Elintarvikkeiden elinkaaritutkimukset ovat parasta vastalääkettä ruokanationalismille ja lähiruokapölpötykselle. Ne eivät tue lähiruokaideologiaa."

Tontin kirjoitus on huomionarvoinen siksikin, että se poikkeaa vihreästä valtavirta-ajattelusta, joka idealistisuudessaan saattaa johtaa huonoihin valintoihin. Tontti siis muistuttaa, että osattava valita oikein myös sillä välin, kun maailma on vielä keskeneräinen.

Maataloutemme vähäinen torjunta-aineiden käyttö on tarua

Suomalaista maataloutta on puolusteltu muun ohella sillä, että se käyttäisi vähän torjunta-aineita ja tuotteet olisivat siten kuluttajan kannalta "puhtaampia". Argumentti on ollut johdonmukaisesti ja useasti toisteltuna tehokas, mutta ei kestä lainkaan lähempää tarkastelua. Esimerkiksi Saksaan verrattuna Suomessa käytetään torjunta-aineita yhden ruokakilon tuottamiseen ainakin saman verran, mutta vihannesten ja hedelmien tuottamiseen selvästi enemmän.

Vertailu Suomen ja muiden maiden välillä on siis tehty yhteismitattomasti, eli on vertailtu torjunta-ainekiloja hehtaaria kohden ilman, että hehtaarisatoa - syötävää osaa - on otettu huomioon lainkaan. Lisäksi on katsottu torjunta-aineita yhtenä joukkona erottelematta haitallisia haitattomammista.

Absoluuttisina lukuina hehtaaria kohden tarkastellen Suomen torjunta-ainekäyttö on toki vähäistä, esimerkiksi viljoille noin 0,6 kiloa hehtaarille kun se EU-alueella on keskimäärin 1,3 kiloa, siis yli kaksi kertaa enemmän kuin Suomessa.

Suomi vastaan Saksa

Kun ottaa huomioon satotasot, huomaakin yllättäen, että Suomessa käytetään esimerkiksi viljoille käytännössä saman verran torjunta-aineita kuin esimerkiksi Saksassa ja enemmän kuin useimmissa uusissa EU-maissa ja myös hehtaaria kohden tarkasteltuna.

Saksa	AS 1) /kg/ha	Keskis. t/ha	Kg/t	Ero Saksan hyväksi
Viljat	1,9	6,59	0,29	-81,0 g/t
Öljysiemenkasvit	1,2	3,30	0,36	144,8 g/t
Perunantuotanto	6,2	41,90	0,15	24,9 g/t
Sokerijuurikas	2,3	54,00	0,04	38,4 g/t
Hedelmäpuut	20,5	27,00	0,76	2440 g/t
Vihannekset	3	*	*	*

Suomi	AS 1) /kg/ha	Keskis. t/ha	Kg/t
Viljat	0,60	2,90	0,21
Öljysiemenk. 2)	0,7	1,38	0,51
Perunantuotanto	4	23,14	0,17
Sokerijuurikas	2,8	34,56	0,08
Hedelmäpuut 3)	22,4	7,00	3,20
Vihannekset	2,3	*	*
1) AS = Tehoainetta 2) Rypsi 3) Omena
* = Ei vertailukelpoista satotilastoa

Sadon ohella kannattaa myös huomata, että Suomen oloista johtuen leipäviljasadosta on hyvinäkin vuosina myllykelpoista vain noin puolet. Saksaa on hyvä käyttää vertailukohtana, koska sen torjunta-ainekäyttöä pidetään suurena ja toisaalta, sieltä tuodaan ylivoimaisesti eniten elintarvikkeita Suomeen.

Tarkastelu tehdään saatavilta osiltaan vuoden 2004 luvuin, torjunta-aineiden käytöstä tietolähteenä on tuorein EU:sta saatavissa oleva tilastojulkaisu The use of plant protection products in the European Union (Eurostat 2007, pdf).

Öljysiemenkasveille, käytännössä rypsille, meillä ruiskutetaan torjunta-aineita lähes 150 grammaa enemmän satokiloa kohden kuin kaikille öljysiemenkasveille Saksassa. Saksassa saadaan ainakin rypsistä noin 3300 kiloa hehtaarilta, Suomessa vaatimattomat 1380 kiloa.

Saksassa tuskin yksikään laajasti viljelty öljysiemenkasvi tuottaa suomalaista rypsiä vähemmän satokiloja tai öljyä hehtaaria kohden, joten vertailu lienee pätevä näinkin tehtynä. EU:n tilastossa öljykasveja ovat rypsi, rapsi, soija, auringonkukka ja pellava.

Perunalle saksalainen käyttää torjunta-aineita 6,2 kiloa ja suomalainen 4 kiloa. Kun ottaa huomioon meikäläisen niukan hehtaarisadon, käyttö on täysin samaa tasoa kiloa kohden. Suomessa viljelijät saavat hehtaarilta noin 23 000 kiloa perunaa mutta Saksassa keskisato on lähes kaksinkertainen laadusta tinkimättä. Esimerkiksi tärkkelysperunassa on sitä tavoiteltua tärkkelystä useita prosenttiyksikköjä enemmän.

Suomalainen hedelmäpommi?    

Suomalainen sokerijuurikas saa tuotettua tonnia kohden vähäiset 38 grammaa saksalaista enemmän myrkkyjä niskaansa. Tuolla erolla ei ole mitään merkitystä ja enemmin kannattaakin huomioida suojeluaineiden käyttö sokerin saannon kannalta: Suomessa saadaan juurikashehtaarilta valkoista sokeria noin 4,5 tonnia, suurin piirtein puolet siitä, mitä saadaan saksalaiselta pellolta. Ranskan viljavat pellot tuottavat keskimäärin 10 tonnia valkoista sokeria hehtaaria kohden.

Suomessa ei tuoteta ammattimaisesti kovinkaan paljon muita hedelmiä kuin omenaa. Syy on ilmeinen: kovat pakkastalvet ovat tuhonneet pahimmillaan kokonaisia omenatarhoja. Niinpä meillä on jouduttu valitsemaan kestäviä lajikkeita satoisten sijaan. Sen seurauksena meillä omenan keskimääräinen hehtaarisato jää vaatimattomaan 7000-8000 kiloon kun se Saksassa on peräti 20 000 kiloa suurempi. Hollannissa omenasadot ovat yli 40 000 kiloa hehtaarilta.

Vähäisen saannon ohella Suomessa käytetään hedelmäpuille keskiarvona hyvin paljon suojeluaineita: 22,4 kiloa hehtaarille. Se on satotasoomme ja EU:n keskiarvoon 6,9 kiloon/ha nähden erittäin paljon. Saksassakin selvitään noin 2,5 kiloa vähemmällä tuotettua tonnia kohden. EU:n tilastossa hedelmäpuihin ei ole luonnollisestikaan luettu viiniköynnöstä.

Vihanneksille Saksassa levitetään torjunta-aineita 3 kiloa hehtaaria kohden, Suomessa 2,3 kiloa. Hyvää tilastoa kaikkien vihannesten satotasoista ei ole käytettävissä, mutta edellisten satotilastojen perusteella voi luotettavasti arvioida, että suomalaiset vihannekset saavat 2,3 kilollaan ylleen saman verran mutta todennäköisesti enemmän torjunta-aineita kuin Saksassa viljellyt.

Vaikutus ympäristölle?

Voisi katsoa, että torjunta-aineiden tarkastelu hehtaaria kohden käytettynä kertoisi jotain myös viljelyn ympäristöystävällisyydestä. Viljelyn ympäristöhaitat eivät synny yksin torjunta-aineista, vaan kokonaisuuden kannalta merkittävämpiä ovat ravinnepäästöt vesistöihin. Niitä syntyy lannoituksen myötä ja maaperän eroosion kautta.

Erityisesti huono sato, siis se, että kasvit eivät sido ravinteita, aiheuttaa ravinnepäästöjä. Suomessa tämä vaikutus lienee suurempi kuin esimerkin Saksassa, jossa suomalaisten tilastojen mukaan lannoitusmäärät satokiloa kohden ovat typen osalta samaa luokkaa kuin Suomessa ja vesistövaikutukseltaan pahemman fosforin osalta selkeästi pienemmät ja myös hehtaaria kohden tarkasteltuna.

Vesistöjen ja alkuperäisluonnon säilymisen kannalta onkin parempi, että ruoka tuotetaan suurin sadoin pieneltä alalta. Näinhän Suomessa ei voida olosuhteidemme vuoksi tehdä. 

Ei ole myöskään huomattu sitä, että selvästi yli neljännes Euroopassa käytettävästä torjunta-aineesta on rikkiä. Se on sallittu luonnonmukaisessakin viljelyssä ja myös Suomessa. Rikki on itse asiassa yksi tärkeimmistä kasviravinteista ja sitä lisätään aivan tavanomaisesti peltolannoitteisiin myös meillä.

Suomalaisen viljelyn puolustajat ovat myös usein huomauttaneet, että kylmä talvi tuhoaa tehokkaasti rikkakasveja ja taudinaiheuttajia. Kokonaan huomiotta on jäänyt se seikka, että talvi vaikuttaa kielteisesti torjunta-aineiden hajoamiseen. Suomalaisten riskinarvioinnin asiantuntijoiden mukaan pitkän kasvukauden oloissa ne hajoavat tehokkaammin luonnon omiksi aineiksi. On siis hyvinkin mahdollista, että saksalaista tasoa oleva käyttö olisi meillä haitallisempaa.

Oliko Saksa tarkoitushakuisesti valittu vertailukohde?

Yhdellä sanalla: Ei, vaan tuonnistaan ja sijainnistaan Itämeren äärellä johtuen tarkoituksenmukainen. Vertailukohdaksi olisi voinut ottaa Saksaan nähden enemmän torjunta-aineita käyttävät Hollannin ja Ranskan. Noissa viljelyn rakenne poikkeaa kuitenkin Suomesta paljon esimerkiksi ei-syötävien erikoiskasvien ja laajamittaisen viinin viljelyn vuoksi.

Uudet EU-maat ovat tietenkin kiinnostava vertailukohta. Näyttää olevan, että niissä kaikissa käytetään torjunta-aineita viljakasveille ja vihanneksille selvästi vähemmän kuin Suomessa, usein jo hehtaaripohjaisestikin tarkastellen. Esimerkiksi Latviassa ja Liettuassa määrät ovat jopa vain kymmenesosia suomalaisista.

Myös Italiassa torjunta-aineiden käyttö on hyvin säästeliästä pois lukien viiniköynnökset, joille kylvetään varsinkin rikkiä hyvin runsaasti.

Tasapuolisuudesta täytyy kuitenkin muistaa, että torjunta-aineet ovat olleet myös hyödyksi ja osaltaan nostaneet satotasoja ympäri maailman. Ne ovat siis tietyllä tavalla myös säästäneet ympäristöä eikä torjunta-aineisiin tulekaan suhtautua suoraviivaisen kielteisesti ellei niitä käytetä ympäristön kannalta kestävään viljelyyn nähden liikaa vain jokun tahon voitonmaksimointiin. Kestävään viljelyyn kuuluu myös se, että sitä harjoitetaan viljelylle edullisilla alueilla. 

Pahin väärinkäyttö on  voinut tapahtua kirjoituspöydän takana vääristelemällä käytön määrä todellista alhaisemmaksi koko suomalaisomisteisen elintarviketeollisuuden eduksi ja maataloussektorin  saamien hyvin avokätisten tukien perustelemiseksi. Yksin näin  Suomelle on aiheutettu huomattavaa vahinkoa täysin mahdollisten vaan ei välttämättömien torjunta-ainevahinkojen lisäksi. 

Yhteenvetoa

1) Suomessa käytetään yleisesti kerrotun vastaisesti torjunta-aineita samoin määrin kuin esimerkiksi Saksassa

2) Torjunta-aineet eivät ole vain pahasta mutta Suomessa käytettyinä ne eivät ilmeisesti ole tulleet hajoamisensakaan puolesta parhaiten käytetyiksi. Ja myöskään koska

3) Muualla voidaan helposti tuottaa suomalaisen tasoinen sato merkittävästi pienemmillä torjunta-aine ja lannoitekäytöillä sekä samalla pienemmällä ympäristökuormalla ja todennäköisellä ihmiseen kohdistuvalla kemikaalikuormituksella

4) Suomessa on näin ollen käytetty runsasta torjuntaa kilpailukyvyttömän maatalouden tekohengitykseksi

5) Määrinä jotka on optimoitu lähinnä viljelijän talouden, viljelytekniikan ja samalla ulkoa annettujen rajoitteiden mukaan

6) Ja joista kaikista reunaehdoista on jalostettu hyveitä 

7) Joiden avulla suomalaisia on johdettu tietoisesti harhaan puhumalla pienestä torjunta-ainekäytöstä ja perusteltu mittavia maataloustukia

8) ja jonka harhautuksen seurauksena tuetaan sellaista kemikaalien pelkoa, joka todennäköisesti vaikeuttaa teollisuuden ja muiden aidosti kilpailukykyisten elinkeinojen toimintaa ja vie näin työpaikkoja sekä ostovoimaa

9) ja joka vie normien tiukentuessa myös viljelyn ahtaammalle ja poliittisten olojen salliessa houkuttaa viljelijän verottajan ja kuluttajan kukkarolle. 

10) josta seuraa verovarojen, ostovoiman ja yleensäkin yhteiskunnan resurssien suuntautuminen matalan teknologian ja Suomessa erityisesti, heikon tuottavuuden ja viljelyoloistamme johtuen täysin vailla kasvupotentiaalia olevalle alalle.

Junalla, bussilla vai henkilöautolla?

Junalippujen hinnat ovat kohtuuttoman kalliita satunnaiselle käyttäjälle. Ellei matkusta niin usein, että voisi käyttää kausilippuja tai saa muita alennuksia, lähes mikä tahansa liikennemuoto on kaukoliikenteessä junan kanssa kilpailukykyinen ja myös nykyisillä polttoaineiden hinnoilla.

Oletamme, että tulisi matkustaa arkipäivänä Helsingistä vaikkapa Tampereelle ja takaisin. Matkamiehemme asuinpaikka ei olisi Helsingin keskustassa, joten tarvittaisiin kaksi bussimatkaa asemalle. Oletamme myös, että käyntikohde Tampereella on hieman kauempana asemasta. Ja kuten useimmat, esimerkkimme matkaaja ei tunne Tamperetta niin, että voisi käyttää paikallista bussia. Asemalta ja takaisin on siis liikuttava taksilla muutama kilometri. Lähtömaksu on nykyisin viisi euroa kerralta, joten matkan osuus on kohtuullinen viisi euroa.

Vaihtoehto 1. Juna, bussi, taksi

Bussilippu koti- rautatieasema - koti	4 €
Junalippu (InterCity) Hki-Tampere-Hki	53,80 €
Taksimatkat Tampereella	20 €
Joukkoliikenne yhteensä	77,80 €
Vaihtoehto 2. Oma pikkuauto 1000 kg ~1,4 Diesel
Kulutus	5 l/100 km
Matka Hki-Tampere-Hki yhteensä	358 km
Dieselin keskihinta 1.7.2008	1,43 €/l
Polttoainekulu yht.	25,60 €

Pelkkä polttoaine laskien ero oman käytön hyväksi on 52,20 euroa. Hyvin harva, joka omistaa auton, valitsee junan kun hintasuhde on tuo kerrottu.

Jos kyseessä olisi työmatka, työnantaja maksaisi kilometrikorvauksena (á 0,44 €) yhteensä 157,7 euroa ja ainakin 14 euroa puolipäivärahaa (alle 10 tunnin matkasta). Korvaus on siis 171,70, josta moni kokisi jäävän polttoaineen hinnan ja korvauksen välisen erotuksen 146,10 euroa lähes kokonaan omaan käyttöönsä, koska auto on pitänyt tai haluttu hankkia kenties jo muista syistä.

Vuorokautta kohden laskettavan käyttövoimaveron osuus esimerkin tapauksessa on enintään 0,67, vakuutusmaksujen osuus noin kaksi euroa. Lisäksi tulee laskea autoon sitoutuneen pääoman korko, huollot ja tarvikkeet sekä auton arvonmenetys. Näistä huolimatta jo pelkkä junamatka on huomattavasti autonkäyttöä kalliimpi vaihtoehto.

Vaihtoehto 3. Linja-auto

Bussilippu koti - Kamppi - koti	4 €
Linja-autolippu Hki-Tampere-Hki	42,70 €
Taksimatka Tampereella	20 €
Yhteensä	66,70 €
Ero oman auton käytön hyväksi on vieläkin 41,10 euroa. Vaihtoehto 4. Vuokrattu pikkuauto alle 1000 kg 1,0 L
Matka Hki-Tre-Hki yht.	359 km
vuokra-aika 8 h ja 159 lisäkilometriä	54 €
Bussiliput koti - vuokraamo - koti (1 hlö)	4 €
Yhteensä	58 €

Kannattaisi siis ottaa vuokra-auto ennemmin kuin valita mikään joukkoliikenneyhdistelmä. Jos matkalle on lähdössä kaksi ihmistä, junaa käyttäen kulut olisivat 135,50 euroa, vuokra-autolla edelleenkin mainitut 58 euroa. Vuokra-autoa käyttäen säästäisi tässä tapauksessa 77,50 €.

Pahansuovinkaan ei voine väittää, että autoilu on tehty verotuksen avulla liian halvaksi tai kilpailukykyiseksi. VR on nähtävästi hinnoitellut tuotteensa väärin satunnaisasiakkaan ja miksei myös joukkoliikenteelle ymmärretyn tehtävän kannalta.

Chiquitaa ei kohta ole

Kauppalehti julkaisi tällä haavaa varsin tavanomaiselta näyttävän talousuutisen:

"Banaanijätti Chiquita rojahtaa tappiolle

Banaanijätti Chiquita Brands on pahoissa vaikeuksissa. Huonot sääolot ja kallis energia pilaavat Chiquitan tuloksen, yhtiöstä kerrotaan. [...]

Chiquita on yrittänyt nostaa banaanien hintoja, mutta hinnankorotukset eivät ole menneet läpi. Banaaninjakelija odottaakin, että sen raaka-aine-, energia- ja lannoitekustannus on tänä vuonna noin 250 miljoonaa dollaria. Aiempi arvio oli alle 200 miljoonaa dollaria. [...]"

Tämä kenties satunnainen notkahdus on Chiquitan ja samalla muun maailman huolista pienin: On arvioitu, että puoli miljardia ihmishenkeä riippuu banaanista ja sen yhdestä lajikkeesta Cavendishista. Se on kuolemassa lehtilaikkutaudin vuoksi sukupuuttoon alle kymmenessä vuodessa, ellei jotain mullistavaa keksitä.

Cavendishin edeltäjä Gros Michel -lajike kuoli samoin kasvitautiin, mutta se onnistuttiin korvaamaan Cavendishilla. Nyt korvaavaa lajiketta ei ole saatu aikaan tavanomaisen jalostuksen keinoin vain siksi, että siemenetön marjakasvi on vaikea jalostettava.

Jalostuksesta ja tautiin syypäästä vallitsee erilaisia näkemyksiä: toiset kuten Demarissa esiintynyt Markku Häkkinen katsovat, että tehoviljely on syypää kasvituhoon ja luomumenetelmä auttaa, toiset taas katsovat pienviljelyn syntipukiksi ja geenitekniikan pelastajaksi.

Näyttäisi, että jälkimmäinen taho dosentti Jussi Tammisolan kynäilemänä esittää fiksumpia argumentteja. Tehoviljelyä syyttelevä Markku Heikkilä esittää vain, että vastauksia olisi pitänyt etsiä luonnosta. Ihan kivaa ja tieteenvastaisuudessaan "oikeaoppista" mutta samalla tehotonta, osoittaa Jussi Tammisola.

Harrastelija-ajattelua karhukannoista

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL kertoo, että karhukantamme on uudelleen runsastumassa muutaman vakaamman vuoden jälkeen. Vähimmäiskannan arvioitiin olleen vuoden 2007 lopussa 880–950 karhua. Karhulla tavattiin 95–115 pentuetta, joissa oli yhteensä 180–230 pentua. Kesällä karhuja oli noin 1050–1300 yksilöä eli osa karhuista talvehtii Venäjän puolella.

Se, onko onko karhuja paljon, vähän tai "liikaa" lienee nykyään vain mielipidekysymys. Kuitenkaan karhu ei ole vähimmässäkään määrin uhanalainen ja niitä taitaa nykyään olla Suomen alueella enemmän kuin koskaan jääkauden jälkeen. Kiitos tai syy siihen on hakkuiden runsastuttamat hirvikannat ja metsästyspaineen hellittäminen karjan vapaan laidunnuksen vähennyttyä.

Yksi mahdollinen - ja monen mielestä hyvin puutteellinen - tapa katsastella karhukannan runsautta on jakaa karhujen elinpiirit ja aikuisten yksilöiden lukumäärät Suomen koko maaperälle. (Pennut elävät emojensa mukana samalla elinpiirillä.)

Suomen maapinta-ala	304 086	km²
Karhukanta	950	yksilöä
Pentuja	230	yksilöä
Maapinta-alaa aikuista karhua kohden	422	km²
Uroskarhun elinpiiri keskim.	4416	km²
Aikuisia uroksia n.	360	yksilöä
Pennullisia naaraita	115	yksilöä
Pennullisten naaraiden elinpiiri keskim.	314	km²
Pennuttomia naaraita	245	yksilöä
Pennuttoman naaraan elinpiiri (arv. 1/2 uroksen elinp.)	2208	km²
Aikuisten karhujen elinpiiri keskim.	3009	km²
Jokaisella 422km²:n alueella vierailee	7 eri	aikuista yksilöä

Näyttää olevan, että Suomi on jo hyvin tehokkaasti asutettu mitä karhuihin tulee. Urosten elinpiirit ovat niin laajat, että jokainen uros kohtaa alueellaan neljä muuta urosta. Reviirit ovat siis päällekkäin. Käytännössä luku on merkittävästi suurempi, sillä laskelmassa ei ole huomioitu esimerkiksi 2,2 miljoonaa peltohehtaariamme tai muita karhulle sopimattomia maa-alueita. Lisäksi laskelma on tehty vähimmäiskannoin.

(Kuvalähde: Wikipedia)

Ostaisitko tältä yhtiöltä hiilidioksidimerkin?

Pörssiyhtiö Raisio on ottanut käyttöönsä hiilidioksidimerkin Elovena-pakkauksessa. Se kehuu asialla seuraavasti:

"Elovenan päästöt alhaiset

Elovena-kaurahiutaleiden hiilidioksidipäästöt viljelyvaiheesta jalostuksen kautta kaupan varastoon ovat vain noin 37 grammaa 100 hiutalegrammaa kohden. Viljelyvaiheen osuus päästöistä on noin 60 prosenttia. Elovena-kaurahiutaleiden päästötaso on erittäin alhainen. Kasvipohjainen ja lähellä tuotettu ruoka on vastaus moneen globaaliin kysymykseen puhuttaessa ruuan riittävyydestä sekä sen tuotannon eettisyydestä ja ekologiasta.

Raision kehittämän mittarin laskentamalli pohjautuu Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkimuksiin. Mittaria voi verrata Linux-käyttöjärjestelmään, johon kaikki halukkaat voivat tulla mukaan kunhan noudattavat mittarin edellyttämää laajuutta päästöjen merkitsemisessä."

Tuo on tietenkin totta. Raisio jättää vain kertomatta sen itsestään selvän asian, että tuon tyyppisessä tuotteessa päästöt syntyvät usein vasta kypsennettäessä. Jos valmistaa tyypilliseen tapaan kaksi annosta sähköliedellä, päästöt ovat kasvaneet noin 275 grammaan. Mikroaaltouunissa valmistus ei nosta päästöjä kuin 50 gramman tietämille. Raision melko valikoivasti käyttämä tutkimus löytyy täältä (pdf, s. 33 on havainnollisin.)

Samasta tutkimuksesta löytyy juustoperunoiden, perunajauhon ja emmentalin hiilidioksiditase. Emmentalilla se on melko tarkalleen sama kuin Elovenalla, 36,7 g/100 g. Koska juustot lähes aina käytetään sellaisenaan eivätkä käyttömäärä ole ateriaa kohti suuret, emmental onkin Elovenaa puhtaampi - sikäli kuin ihmisen tuottamalla hiilidioksidilla on edes merkitystä.