Nato tarvitsee turvatakuumme?

Nyt, kun natottaminen käy Ukrainan tapahtumien seurauksena kuumimmillaan ja Suomelle sekä vaaditaan että tarjotaan niin kutsuttuja turvatakuita tosiasiassa Venäjää vastaan, lienee hyvä tietää jotain oleellista, mutta julkisuudessa harvoin kuultua omasta puolustuksestamme. Lainaus on suoraan ”hevosen suusta” eli Gustav Hägglundin puheesta Karjalan liiton kesäjuhlilla Lahdessa 17.6.2012.

Hägglund on kuten tunnettua puolustusvoimain aiempi komentaja ja Euroopan unionin sotilaskomitean puheenjohtaja vuoteen 2004 saakka.

”Pystytäänkö koko maata puolustamaan kun sodan ajan vahvuus laskee 230 000 mieheen?

Kyllä pystytään. Maanosassa, jonka maat kilvan leikkaavat asevoimiaan, on Suomen 230 000 mieheen supistetukin armeija vahva tekijä. Se on monta kertaa suurempi kuin minkään vertailukelpoisen maan, kuten muut pohjoismaat. Se on samaa kokoluokkaa kuin meitä yli 10 kertaa väkirikkaampien Englannin, Ranskan tai Saksan. Turha on pelätä, ettei meitä kriisin tullen huolittaisi liittolaiseksi; lähes ainoana puolustuksestaan huolehtineena maana meille kyllä riittäisi kosijoita yli tarpeenkin.”

Ottamatta enempää kantaa Hägglundin puheessaan esittämiin muihin mielipiteisiin edelliseen voi kuitenkin lisätä sen, että paitsi aseemme ja joukkomme myös ilmatilamme ja maa-alueemme kiinnostavat Natoa: nykyiset Nato-maat eivät luonnollisestikaan halua käydä sotaa omalla maaperällään, vaan haluavat Suomen puskurikseen täysimittaisen sodan varalta. Lisäksi ne haluavat jo nyt saarrostaa sekä painostaa Venäjää sotilaallisesti alueeltamme ja myös suomalaisten joukkojen luoman uhan avulla.

Hägglundin viimeinen virke kannattaa lukea ajatuksella. Sellainen suursota, jossa Nato ja Venäjä olisivat vastapuolina, syttyisi hyvin todennäköisesti muualla kuin Suomessa. Kun joukkomme ovat noinkin merkittävät, Nato-maana Suomi joutuisi silti joko aloittamaan sotatoimet Venäjää vastaan omalta alueeltamme tai Suomi joutuisi luovuttamaan Hägglundin mainitsemille kosijoille joukkojaan ja kalustoaan. Venäjä puolestaan joutuisi tekemään iskuja sotilas- ja siviilikohteitamme vastaan molemmissa edellä mainituissa tapauksissa.

Maasodan laajeneminen Suomen alueelle riippuisi sotamenestyksestä, sodanpäämääristä ja ennen kaikkea siitä, kuinka suojattomaksi Suomen alue jätettäisiin liittokunnan mahdollisesti käyttäessä Suomen parhaita joukkoja ja kalustoa sen omiin tarpeisiin sodan painopistesuunnalla. Ilmeisesti koko maata ei voitaisi puolustaa liittoutuneena, mutta liittoutumattomana kylläkin, kuten Hägglund edellä arvioi.

Mitään noista uhista ei tietenkään ole niin kauan kuin pysymme Naton ulkopuolella. Venäjähän ei ylipäätään tunne sotilaallista mielenkiintoa Suomea kohtaan niin kauan kuin emme itse anna siihen aihetta liittoutumalla sen vihollisten kanssa ja ryhdy samalla uhkaamaan Venäjää sotilaallisesti.
_________
Päivitys 12.10.2014

Toimittaja Sami Lotila kirjoittaa Helsingin Uutisten viikonloppunumerossa (11-12. lokakuuta 2014), että Viron halulla, jopa painostuksella, saada Suomi Naton jäseneksi on itsekäs tausta. Lotilan mukaan Naton avulla Viro haluaa siirtää vastuuta maanpuolustuksestaan Suomelle.

Taustalla on Viron puolustusvoimien heikkous: Virolaisista asevelvollisuusikäisistä vain 30 % käy armeijan. Maalla on vaikeuksia saada edes 2500 miestä ikäluokastaan varusmiespalvelukseen. Suomessa vastaava luku on 27 000. Lotila kirjoittaa edelleen, että Virolla on ilmavoimat, mutta ei hävittäjiä, merivoimat ilman taistelualuksia ja panssarivoimat ilman panssareita. Niinpä ”Jos Suomi liittyisi, jäisi Naton artiklan viisi toteuttaminen eli muiden Nato-maiden puolustaminen Viron kohdalta Suomen harteille.”

Ja edelleen: ”Suomen Nato-jäsenyys merkitsisi virolaisille samaa, mikä on usein jo totta sosiaaliturvan kohdalla. He hakevat Suomesta sen, mitä eivät kotimaastaan saa.”

Lotila unohtaa mainita häveliäästi työpaikat. Suomeen on muuttanut vuoden 2014 alkuun mennessä 38 000 virolaista. Lisäksi 15 000 virolaista työskentelee Suomessa väliaikaisesti.

USA yrittää ratkaista pienimmän ongelmansa Afganistanissa

Iltasanomissa kerrotaan, että USA:n armeija olisi joutunut Afganistanissa perimmäisen ongelman eteen, koska jalkaväkitaistelijoiden M4-rynnäkkökiväärit ovat liian tehottomia

"M-4 kuitenkin ampuu 5,56 mm patruunoita, joiden tappokantavuus on 300 metriä. [...] 

Sen sijaan Afganistanissa on todettu, että viholliskosketus tapahtuu keskimäärin 600-800 metrin etäisyydeltä.

- Nato-joukkoja vastaan hyökätään jatkuvasti sala-ampujien käyttämillä aseilla, jotka saattavat olla peräisin jopa 1890-luvulta, kertoo Lontoon Imperial War Museumin kuraattori Paul Cornish.

Talebanien käyttämien isompikaliberisten aseiden raskaammat luodit kantavat pidemmälle kuin USA:n ja Nato-joukkojen aseet.

Vastaiskuksi US-armeija kaavailee jokaiseen jalkaväkikomppaniaan liitettäväksi yhdeksän tarkka-ampujan ryhmä, joiden aseina ovat uudet M-110 -tarkkuuskiväärit, joilla on pidempi kantavuus."

M4:n kantavuus on USA:n ja liittouman pienin, ei suinkaan perimmäinen, ongelma Afganistanissa. Muutamat M-110:t eivät ratkaise edes sitä. Voisikin kuvitella, että uutistoimisto AP:n tuottaman jutun lähde on jossain Yhdysvaltain asevoimien liepeillä.

Kyse on jälleen kerran tämän sodan epäsymmetrisyydestä: maailman suurin sotilasmahti USA pystyisi periaatteessa voittamaan aseellisesti tämän sodan, mutta kustannukset kävisivät liian kalliiksi toisaalla.

Niinpä USA ja muu liittouma on pakotettu käymään tätä sotaa joka tasollaan talibanien ehdoilla. Sissit voivat käyttää maastoa hyväkseen, valita ajan, paikan, maalit, tulenaloitustasan, eikä niiden tarvitse pitää mitään maastonkohtaa hallussaan, jolloin ne eivät joudu USA:n asejärjestelmien tulen kohteeksi. Talibanit voivat välttää myös käsiaseiden tulen.

M-110:t eivät strategiat-tason asetelmia muuta. Eivätkä muitakaan: M-110-kiväärejä tulee komppaniaa kohden yhdeksän. Niistä ehkä 1-2 saadaan vastaamaan tuleen talibanien ylläkön aikana, joten voimasuhteet eivät muutu käytännössä lainkaan.

Aseongelmatkin ovat toisaalla

IS:n julkaisemassa jutussa ongelmaksi nähtiin M4:n kantavuus. 5,56-kaliiberisena M4 on kuitenkin yhtä tehokas kuin talibanien 7,62 x 39-kaliiberiset AK-sukuiset rynnäkkökiväärit. Aseena M4 on kuitenkin huomattavasti epäluotettavampi ja vaikeammin huollettavissa kuin AK.

.308-kaliiberinen M-110 on M4:n tavoin M16:n perillinen. Jostakin syystä USA ei luovu tuosta epäonnistuneesta konstruktiosta, jota ei voida suorakaasutoimisena saada luotettavaksi. Sitä on yritetty jo 45 vuoden ajan. M16:n tyyppinen rakenne on myös valmistusteknisesti monimutkainen ja aseessa on ilmennyt Afganistanista raportoidun mukaan suorakaasutoimisuuden aiheuttamien alituisten häiriöiden lisäksi ongelmia lippaissa ja etenkin ulosvetäjän kynsissä, jotka katkeilevat.

Jutussa mainitut 1890-luvun aseet lienevät 7,62x53R-kaliiberin Mosin-Nagant -lukkoisia sotilaskivääreitä eri versioinaan. Niitä on tarkka-ampujan aseiksi ajanmukaistettuina käytössä myös Suomen armeijalla. Myöskään reunakantaisena vanhahtavassa patruunassa ei ole mitään huomauttamista. Sen luodin lentorata on sama kuin lähisukulaisensa .308:n mutta patruunatyyppi on jopa sinänsä erinomaista .308:aa tarkempi.

Suomi on maailmanluokan asepeluri

Voima-lehdessä keväällä julkaistun Sadankomitean selvityksen mukaan Suomi on vienyt vuoden 2002 jälkeen Israeliin ohjusteknologiaa 4,14 miljoonalla eurolla. Samassa artikkelissa mainitaan myös Spike-ohjuksista tehdyt kaupat.

"Suomen asekaupat Israelin kanssa herättivät kohua jo 2000-luvun alussa, kun puolustusvoimat osti israelilaisia aseita Saksasta. Maavoimille hankittiin Spike-ohjuksia saksalaiselta EuroSpike GmbH:lta. Armeijassa ne tunnetaan nimellä PstOhj2000 ja muualla Euroopassa joko EuroSpike- tai SNT Atlas -nimillä. Myyjänä oli saksalainen yrityskonsortio, jonka israelilainen Rafael omistaa yhdessä aseteollisuusjätti Rheinmetall Defence Electronicsin ja Diehl BGT Defencen kanssa."

Selvitys ulottui vuoteen 2007 saakka. Vuonna 2008 Suomi hankki Horneteihin kymmenen Litening- maalinosoituslaser ja tähtäyslaitetta. Siprin mukaan laserit ovat israelilaisia mutta tilattu USA:n kautta. Kaupan arvo on 30 miljoonaa dollaria. (Klikkaa kuva isommaksi)

Rauhantutkimuslaitos Siprin pääasiallinen tutkimuskohde on konfliktit ja sotateollisuus. Tuo varsin kyseenalainen kauppa ja kauppakumppani ei ole päässyt vielä suureen julkisuuteen vaikka Litening-hankinta tunnetaan muutoin Wikipediaa myöten. Kenties Rauhanpuolustajat säästelevät tietoa ylittääkseen sen avulla uutiskynnyksen jossakin sopivaksi katsomassaan asiayhteydessä.

Missä on ollut sota?

Suomella on kohtalaisen kattava aseteollisuus viiden miljoonan asukkaan maaksi. Suomi ei myöskään ole mikään pieni aseviejä kuten annetaan ymmärtää. Siprin mukaan Suomi on ollut vuosina 1999-2008 aseviejänä sijalla 24 kaikki mainitut vuodet yhteen laskien. Yksi suurimmista kaupoista on lahjusskandaalin värittämä vaunukauppa Sloveniaan.

Ostajana Suomi on ollut samaan aikaan sijalla 28, vuosina 1998-2008 sijalla 23 ja Hornet- ym. kauppojen aikaan 1990-2000 sijalla 17. Vuonna 1999 Suomen aseostot olivat niin mittavat, että kauppasummalla heltisi 11. sija. Rahaa paloi noin puolet ykköseen eli Kiinaan verrattuna.

Suomen oma aseteollisuus huomioon ottaen Suomi siis käyttää paljon rahaa aseiden tuontiin. Taakse jäivät viimeisen kymmenen vuoden aikana sellaiset maat kuten Brasilia, Hollanti, Saksa, Sveitsi ja Tanska.

Englannin, Japanin ja USA:n aseostot ovat olleet noin 2,5-kertaiset Suomeen verrattuna. Kiina on käyttänyt rahaa ulkomaisiin hankintoihin eniten, mutta siltikin vain 12 kertaa sen minkä Suomi.

Olisi varsin hämmästyttävää, jos nyt paljastuneen Slovenian lahjontatapauksen lisäksi Suomen - yhden asekaupan suuren maan - käymiin asekauppoihin ei olisi liittynyt muuta lahjontaa antajana tai saajana. Lahjontahan kuuluu alan käytäntöihin ja ei voine uskoa, että Suomi olisi aiemminkaan pelannut omilla säännöillään.

Oma mielenkiintoinen kysymyksensä on se, että mitä sotaa varten Suomi on nämä kaikki vuodet noin voimallisesti varustautunut ja olisiko miljardeille ollut parempaakin käyttöä.