Kolhoosi ei konkurssiin kaadu

Yrittäjät perustelevat palkansaajia suurempia ansioitaan usein sillä, että paksumpi lompakko on korvausta hänen ottamastaan riskistä. Yrittäjä voi menettää konkurssissa jopa kaiken omaisuutensa ja työpanoksensa.

Riski kuitenkin hyväksytään yrittäjien parissa ja sitä pidetään yritystoiminnan yhtenä keskeisenä tunnusmerkkinä. Kuntien ja valtion omistamien liikelaitosten ja yhtiöiden toimintaa yksityisten yritysten kanssa edes osin samoilla markkinoilla on paheksuttu usein juuri konkurssisuojalla. Tätä puhetta kuulee silloin, kun julkista sektoria vaaditaan purettavaksi ja liikelaitoksia ja firmoja yksityistettäviksi.

Julkisen sektorin purkutalkoot tulisi nyt ainakin johdonmukaisuudesta ulottaa myös maatiloihin. Keinoja riittäisi: Valtio voisi luopua investointituista, joilla katetaan esimerkiksi navetoiden rakennuskustannuksista puolet tai enemmänkin. Myös kansallisista tuista olisi helppo luopua, samoin mittavista verotuista, joita myönnetään niin paljon, ettei satojen miljoonien verohelpotuksia kehdata enää edes tilastoida.

Viljelijöiden ansioista vain 34 % tulee markkinatuloista, muu on veronmaksajien rahaa. Näiden Euroopan avokätisimpien maataloustukien avulla viljelijäperheiden mediaanitulot on nostettu Suomen suurimmiksi ohi tavanomaisten yrittäjien. Vielä erikoisemmaksi tilanteen tekee se, että viljelijöiden työaika on kaikkein lyhyin ja heillä on veronmaksajien kustantamana samanlainen sosiaaliturva ja vuosiloma kuin palkansaajilla. Noista kahdesta jälkimmäisestä huolehtii viljelijän oma Kela eli pääasiassa julkisrahoitteinen Mela. Myöskään konkurssiriskiä ei sattuneista syistä ole kuin periaatteessa.

Rakennusalan yrityksistä, joita on 42 000, katosi Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 konkurssin kautta noin 1,6 %. Teollisuusyrityksiä on noin 21 000 ja niistä hävisi 1,5 %. Kuljetus- ja varastointialan yrityksistä konkurssi vei 1,1 % ja informaatio- ja viestintäalan yrityksistä joka sadannen.

Tuoreimpien eli vuoden 2012 tilastojen mukaan noin 18 000 eri kotieläintilasta 0,06 % eli runsaat puoli promillea, siis 12 maatilaa, koki konkurssin. Kasvinviljelyssä riski on vielä pienempi: runsaasta 40 000 tilasta 14 eli 0,3 promillea onnistui jollakin keinolla menemään konkurssiin. Maataloudessa yrittäjäriski konkursseina katsoen luetaan promillen osina, oikeassa yritystoiminnassa prosentteina yrityskannasta.

Tuon kaiken tukemisen ja sitä seuraavan aidon kilpailun puuttumisen ja siis riskittömyyden kiihkeinkin markkinauskovainen voisi hyväksyä ainakin jos tuloksena syntyisi vastaava ulkoisvaikutus eli puhdas ja kohtuuhintainen ruoka sekä edullinen raaka-aine elintarviketeollisuuden käyttöön. On käynyt aivan päinvastoin: Suomessa on maksettu koko Euroopan kovimpia tuottajahintoja ja ne ovat sitten kertautuneet niin, että kaupan kassalla ruoka on lähes Euroopan kalleinta. Päälle on luettava vielä se, minkä kuluttaja maksaa maataloustukina verojen kautta. Lisäksi Suomessa käytetään satokiloa kohden jopa enemmän torjunta-aineita kuin esimerkiksi Saksassa tai varsinkin Baltian maissa.

Viljelijän työpäivä kahdeksantuntiseksi

Hallitustunnustelija Juha Sipilä on halunnut lisätä suomalaisten vuosityöaikaa sadalla tunnilla.

Ehdotus koskee varmaan maanviljelijöitäkin, joiden vuosityöaika on Suomen lyhyin. Jopa kaikkein työläimmällä tuotantosuunnalla maidontuotannossa työpäivä on vain 6,5 tunnin mittainen 225 päivälle jaettuna. Vuosityöaikaa maitotilalliselle kertyy noin 1450 tuntia, kasvinviljelyssä luonnollisesti tätäkin vähemmän.

Tuloihin lyhyt työaika ei ole vaikuttanut: viljelijäperheen mediaanitulo on Suomen korkein. Tukien osuus tuloista on 66 %.

Valtiontalouden kannalta paras tapa lisätä viljelijäväestön työaikaa olisi vähentää maatalouslomitusta. Yhden yrittäjäpariskunnan tilalla käy lomittaja lähes joka toisena työpäivänä. Tämä selittää, miksi noin 15 000 kotieläintilalle tarvitaan 10 000 lomittajaa. Tästä veronmaksajien lähes täysin rahoittamasta lomittajien armeijasta noin 6000 on vakituisessa työsuhteessa olevia.

Puolirammat raatajat palkkakuopassa

Yle kertoo seuraavasti:

"Tuore maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo on huolissaan suomalaisten maanviljelijöiden elintasosta.

Orpon mukaan kotimainen maanviljelijä kärsii muun muassa korkeista tuotantokustannuksista. Myöskään markkinoilta tuotteista saatava hinta ei ole riittävä.
– Sitä kautta suomalainen maataloustuottaja on tavallaan palkkakuopassa.

Maatalouden kannattavuuden on oltava huomion kohteena. Jos katsotaan maataloustuloa ja verrataan sitä muihin EU-maihin, Suomi on siellä ihan häntäpäässä, Orpo sanoo.”

Maataloustulo on Suomen suhteellisen vähillä peltohehtaareilla ja heikoissa viljelyoloissa tietenkin häntäpäässä ja vaikka suomalainen viljelijä saa tuotteistaan eurooppalaisittain huippuhintoja toisin kuin Orpolta voi lukea. Tuotantokustannuksia tasaa se, että valtio hankkii viljelijälle merkittävän osan hänen tarvitsemistaan tuotantovälineistä. Esimerkiksi navetan rakentamiseen saa ilmaista rahaa noin puolet kustannuksista. Toisen puolen viljelijä maksaa tuloilla, joista 66 % on tukia.

Palkkakuoppaakaan ei ole: Tilastokeskuksen tulonjakotilasto osoittaa yksiselitteisesti, että juuri maanviljelijöiden tulot ovat Suomen suurimmat.

Tulot kotitaloutta kohden 2012 (mediaani)

Maatalousyrittäjät 59 451
Muut yrittäjät 55 539
Palkansaajat 47 542
Opiskelijat 13 354
Eläkeläiset 25 361
Työttömät 15 403

Askelmerkitkin kohdallaan

Aiemmin Yle mittasi askelmittarin avulla viiden eri ammattiryhmää edustavan henkilön viikon aikana kulkeman kävelymatkan. Tarkoituksena lienee ollut paljastaa viljelijän työn rasittavuus. Niin ainakin kävi: Testihenkilöksi valittu maanviljelijä käveli viikossa 84 kilometriä, monta kertaa enemmän kuin muut mittaukseen valitut - kuinkas niin sattuikin - istumatyötä tekevät henkilöt.

”Askelmittauksesta kävi ilmi, että maatalousyrittäjän työpäivän pituus ylittää roimasti kahdeksan tuntia ja aikaa levolle on vain vähän. Yrittäjän työviikko kesti seitsemän päivää.

– Milloin on aikaa levolle ja palautumiselle? Askelmäärä on kyllä huikea, kommentoi Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen liikuntasuunnittelija Kari Hyvärinen.”

Hyväriselle ja kaikille muillekin voi kertoa, että Ylen testihenkilöä lukuun ottamatta muut viljelijät voivat levätä useinkin: viljelijän työaika on Suomen lyhyin sekä päivä- että vuositasolla ja myös kaikkein työläimmällä tuotannonsuunnalla maidontuotannossa. Asia selviää esimerkiksi tästä artikkelista.

Edellisessä valossa ei enää yllätäkään se Ylen kertoma seikka, että ”Suomalaiset maanviljelijät kokevat elämänlaatunsa ja työkykynsä huonommaksi kuin yksityisyrittäjät tai palkkatyötä tekevät, vaikka eivät ole muita sairaampia.”

Tai se, että kaikki muukin viljelijöiden, toimittajien, poliitikoiden ja viranomaisten maataloudesta kertoma on edellisen tavoin sanotaanko ”kokemuksellista”, eikä mikään kerrottu tunnu vastaavan tosiasioita. Kaikkein vähiten maatalousviranomaisten harjoittama maatalouden tilinpito, jota tietoisesti vääristelemällä viljelijän tuntipalkka on voitu kertoa vuodesta toiseen vain 2-4 euron suuruiseksi.

Piru löi perkelettä?

MTK on vuosien ajan väittänyt, että viljelijän osuus ruoan kauppahinnasta on kohtuttoman pieni ja se on nyt tuoreeeltaan vaatinut, että osa kauppiaan kakunpalasta pitäisi lohkaista maanviljelijälle. Viljelijöiden osuus ruoan kauppahinnasta ei kuitenkaan ole kapea. Asiasta kertoi SOK Taloussanomien artikkelissa:

”SOK esittelee näkemyksensä perusteeksi esimerkiksi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n tutkimustuloksia vuodelta 2009. Tuolloin kaupan osuus elintarvikeketjun rahavirroista oli 11 prosenttia – eli hieman vähemmän kuin 13 prosenttia vieneen maatalouden. Toiseksi tukipilariksi SOK ottaa Ernst & Youngin alkuvuoden selvitystä, jonka mukaan verottaja vetää 40 prosenttia elintarvikeketjun rahoista."

SOK vetoaa myös Tilastokeskuksen tietoihin, joiden mukaan ”kaupan katteet ovat viime vuosina laskeneet suhteessa elintarviketeollisuuden katteisiin”.

Itse asiassa viljelijä tulee toimeen paremmin ja vähemmällä työllä kuin kukaan toinen Suomessa.

Euroopan parhaat tuottajahinnat ja avokätisimmät tuet

Tieto elintarviketeollisuuden katteiden osuuden kasvamisesta on tässä yhteydessä hyvin oleellista, sillä kaikki tärkein ruokateollisuus on lähes täysin viljelijöiden omistuksessa joko suoraan tai osuuskuntien kautta. Tuossa valossa ei yllätäkään, että suomalaiselle viljelijälle maksetaan aivan Euroopan parhaimmistoon kuuluvia tuottajahintoja etenkin volyymituotteista kuten maidosta ja sianlihasta.

MTK:lta jäi myös kertomatta viljelijän merkittävin tulonlähde eli tuottajahinnan päälle maksettavat tuet, jotka muodostavat peräti 66 % maanviljelijöiden tuloista. Ruotsissa vastaava osuus on 25 prosenttia, Hollannissa  5 %. Tieto on peräisin Wageningenin yliopiston tekemästä tutkimuksesta vuodelta 2010. Kuvaavaa on, että silloinen maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila kiisti tutkimustuloksen. Wageningen kuuluu maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon.

Suomessa maksettavat tuet ovat näin Euroopan avokätisimmät ja toisin kuin luullaan, pääosa tuista on kotoisia, ei EU:n päättämiä ja EU:n kautta maksettavia.

Kaikesta edellisestä johtuen suomalaisen viljelijän tulot ovat vuodesta riippuen joko parhaat tai toiseksi parhaat kaikkien suomalaisten tulonsaajien, myös tavanomaisten yrittäjien ja ylempien toimihenkilöiden joukossa.

Maatalous ei veroja maksa

Suurista tuloista maksetaan varsin yleisesti tarjotun näkemyksen mukaan paljon veroja ja maksuja. Ehkä se tasoittaisi tilannetta ja viljelijöiden kamppailu tulojensa puolesta on oikeutettu?

Tosiasia kuitenkin on, että viljelijästä ei saada edes MTK:n matematiikalla nettoveronmaksajaa, sillä tukien osuus tuloistaan on niin suuri, mainitut 66 %. Sekin osa, jonka viljelijä joutuu näennäisesti maksamaan, on pieni, sillä maatalousyrittäjille on varattu poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet järjestellä verotustaan ja heidät on vapautettu monista veroista joko osin tai kokonaan. Varsin hyvän käsityksen viljelijöiden verotuksesta saa, kun tietää, että maa- ja puutarhatalouden myyntitulot ovat noin 2 miljardia ja maatilatalouden verotuet jo yli 200 miljoonaa euroa. Tuo merkitsee sitä, että toimialan tasolla maatalous ei maksa veroja myöskään nimellisesti ja se puolestaan lisää kaikkien muiden verotaakkaa.

Viljelijöiden taloudellista asemaa parantavat myös tilojen keskimäärin 54 hehtaarin metsäomaisuus,  vain n. 11 % eläkemaksu ja merkittävät aloitus- ja investointituet - esimerkiksi navetan rakennuskustannuksiin saa tukea 55 %. Varallisuusasemaa kuvaa hyvin omavaraisuusaste. Viljelijöiden kohdalla se on ollut 72 % vuonna 2010. Samana vuonna pörssiyrityksistä paras omavaraisuusaste oli Nokian Renkailla, 68 %. 40-50 % on jo hyvää tasoa.Vuosilomastaankaan ei viljelijälle aiheudu tulonmenetyksiä, sillä tila jatkaa toimintaansa valtion täysimääräisesti kustantamien lomittajien voimin. Maatalouslomittajia on n. 10 000.

Turvatusta asemasta johtuen viljelijöiden konkurssit ovat harvinaisia. Vuosittain noin joka tuhannes tila menee konkurssiin kun muilla toimialoilla luku on kymmenkertainen.

Suomen lyhyin työaika 

Muista yrittäjistä poiketen viljelijöillä on suurin piirtein samanlaiset perhevapaat ja mahdollisuus tosiasiassa palkallisiin sairauslomiin kuten palkansaajilla. Edellä kerrotusta ja tilojen koneellistumisesta johtuen viljelijöiden vuotuinen työaika onkin nyt Suomen lyhyin, ei suinkaan pisin, kuten viljelijöiden edustajien taholta on kerrottu.

Koneellistuminen tapaa lisätä työn tuottavuutta. Lypsyrobotti on ihmistä ja traktori hevosta tehokkaampi. Kaikesta koneellistumisesta huolimatta suomalaisilla maitotiloilla viljelijän työn tuottavuus on yhä voisiko sanoa kehitysmaatasoa eli noin puolet Ruotsiin, alle kolmannes Tanskaan ja noin neljännes Australiaan tai Uuteen-Seelantiin verrattuna. Satotasommekin on noin puolet eurooppalaisesta.

Tuo kaikki kuten runsas vapaa-aika ja tehottomuus tulee suomalaiselle kuluttajalle ja veronmaksajalle hyvin kalliiksi. Maatalous nielaisee 6-7 % valtion budjetista samaan aikaan, kun se tuottaa omana panoksenaan vain 0,6-0,8 % BKT:sta.  (Koko alkutuotanto mm. metsätalous ja kaivosteollisuus mukaan lukien tuottaa vain n. 3 % BKT:sta.) Maatalouden osuus ei voi nousta, ei myöskään viennin avulla, sillä aitoa vientikilpailukykyä ei ole mainitusta tehottomuudesta johtuen. Edellä kerrotusta huolimatta meillä on huomattavaa ylituotantoa. Se johtuu suuresta viljelyalasta, jota on tukitulojen vuoksi lisätty EU-aikana.

Elintarvikevienti on tappiollista

Ylituotannon ja yleensäkin menekin vuoksi elintarvikevientiä on ollut pakko ja viljelijän kannalta houkuttelevaa lisätä. Kansantalouden näkökulmasta vienti tuottaa tappiota, koska tehottomuudesta aiheutuvaa kilpailukyvyn puutetta paikataan Euroopan avokätisimpien maataloustukien avulla. Tämä jokaisen suomalaisen kuluttajan ja veronmaksajan maksama tuki alentaa esimerkiksi Venäjän keskiluokan maksamaa ruoan hintaa mutta nostaa ruoan hintaa Suomessa. Tuki toimii aivan toisin kuin on tarkoitettu. Asia on helppo huomata ruokalaskussaan ja vaikka ruoan hintaan ei laskisi verokortin kautta maksettavaa maataloustuen osuutta.

MTK:n edustamien viljelijöiden ja kaupan keskinäisessä nokittelussa onkin kyse lähinnä hyväosaisten keskinäisestä riitelystä, jossa molemmat osapuolet hakevat kuluttajia tuekseen. Ainakaan viljelijät eivät näyttäisi sitä ansaitsevan, sillä he ovat onnistuneet työntämään kätensä kuluttajien ja heidän toisessa roolissaan veronmaksajien taskuun syvemmälle kuin yleisesti tiedetään.

Hassi ja Cronberg - kansakunnan valionaiset

Iltalehden uutinen kertoo, että vihreät europarlamentaarikot Satu Hassi ja Tarja Cronberg ovat jättäneet Euroopan unionin komissiolle kirjallisen kysymyksen vähittäiskaupan keskittymisestä Suomessa. Hassin mukaan alan jätit S-ryhmä ja Kesko pitävät hallussaan peräti 80 prosenttia markkinoista.

"Blogissaan Hassi kertoo kuvaavan esimerkin.

"- MTK:n mukaan kaupan osuus maitopurkin asiakashinnasta on vuosien 2004 ja 2010 välillä noussut 25 prosentista 39 prosenttiin, siis peräti 14 prosenttiyksikköä. Tämä on järkyttävä muutos järkyttävän lyhyessä ajassa. Arvonlisävero laski mutta kuluttajahinta nousi.
Hassi siteeraa Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen tutkimusta, jonka mukaan kaupan osuus ruoan kuluttajahinnasta on noussut 8 prosenttia vuosina 2000-2009.
- Kauppa on siis 2000-luvulla kahminut itselleen ruoan arvonlisäveron alennuksen ja tuplasti."

Hassin väite arvonlisäverosta ei ilmeisesti pidä paikkaansa mikäli Kuluttajatutkimuskeskusta on uskominen. Sen 22.2.2011 julkaisema tutkimustiedote kertoo, että

"Ruuan arvonlisäveron aleneminen näkyy edelleen ruuan hinnoissa. Vuosi arvonlisäveron alentamisen jälkeen 60 prosenttia arvonlisäveron hintoja alentavasta vaikutuksesta oli haihtunut, kertoo Kuluttajatutkimuskeskuksen tuore tutkimus. Elintarvikkeiden hintoja nosti erityisesti raaka-aineiden hintojen voimakas nousu vuoden 2010 syksyllä."

MTK:n laskema ja Hassin sellaisenaan lainaama tieto maitopurkin asiakashinnan komponenteista on jopa valheellinen.

Jotta maataloustuottajan osuus maitopurkin hinnasta on saatu pysytettyä 33 prosentissa vuosina 2004 ja 2010 hinnasta on tullut aluksi vähentää muuhun jalostukseen käytettävän rasvan osuus, muutenhan vaatimattomat 24 ja 26 c/l eivät olisi alkuunkaan mahdollisia raakamaidon yli 40 c/l tuottajahinnoin. Tuo on hämäävää jo sinänsä.

MTK:n näkökulmasta rasvan hinta ja osuus kannattaa näyttää nestemaidosta puhuttaessa suureksi, sillä näin kevytmaidon sisältämälle vedelle ja valkuaiselle saadaan tekaistua pienempi tuottajahinta. MTK näyttää käyttävän siinä tarkoituksessa Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen Tiken 9 vuotta samana pysynyttä hintakerrointa (0,24 c/0,1 % rasvaa) ja lisäksi on täytynyt olettaa, että kaikki tilamaidon sisältämä noin 4,3 % rasvaa on erotettu pois. Hinnanalennusvaikutus on näin runsaat 10 senttiä. Oikeampi luku jo Tiken kerrointa käyttäen olisi noin 7 senttiä kevytmaidon 1,5 rasvaprosentilla.

Tuottajahintoina on lisäksi tullut käyttää arvonlisäverottomia ja jälkitilittömiä hintoja, jotta raakamaidon hinnaksi saadaan riisuttua maitopurkkia kohden mainitut 24 ja 26 c. Kuluttajahinnat ilmoitetaan sen sijaan arvonlisäverollisina. Arvonlisävero vuonna 2004 oli 17 %. Vuonna 2009 vero laskettiin 12 prosenttiin, josta se seuraavan vuoden heinäkuussa nousi 13 prosenttiin. Vuonna 2004 jälkitilin osuus oli 1,35 senttiä, vuonna 2010 3,74 senttiä.

MTK:n laskelmat hintasuhteet ovat näin pelkkiä arvauksia - tai jotain.

Jonkinlaisen käsityksen MTK:n tilastomatematiikasta saa, kun tietää, että maataloustuottajalle maksettiin Tiken mukaan (*.xls) maidosta arvonlisäveron ja jälkitilien kanssa 42,6 senttiä vuonna 2004 ja 45,7 senttiä vuonna 2010. Tuottajan saamat hinnat maitopurkkia kohden laskien olisivat vastaavasti 58,3 % ja 57,8 %. Vuonna 2011 maidontuottajalle maksettiin 49,7 senttiä ja maidon hintaan - yksin siihen - kohdistetun tuotantotuen kera peräti 57,2 senttiä.

Maidosta puhuttaessa Hassin ja Cronbergin sopisi tehtailla kysymyksiään ennemminkin Valion 86 %:n markkinaosuudesta kuin S-ryhmän 42,4 ja Keskon 33,7 prosentin markkinaosuuksista (Osuustoiminta-lehti 2009). Ne ovat varsin samaa tasoa kuin HKScanin ja Atrian markkinaosuudet liha-alalla tai Fazerin ja Vaasan osuudet leipomotuotteista.

Laiska se töitään laskettelee

Aamulehti kertoi maanantaina 30.1. Eurostatin kyselytutkimuksesta, jolla selvitettiin eri maiden työaikoja. Suomalaisilla se oli tämän tutkimuksen mukaan EU:n lyhyin.

”Kyseessä on kokoaikaisten työajan vertailu. Mielenkiintoista tutkimuksessa on se, että se on kyselytutkimus eli jokaisessa maassa työntekijät vastaavat, paljonko he omasta mielestään tekevät viikoittain töitä. Kyse on siis myös rehellisyydestä.

Auki on myös se, mihin kaikkeen työaikaa oikeasti käytetään ja miten tehokkaasti sekä tuottavasti työntekijät työskentelevät.

Mukana ovat kuitenkin myös ylityöt ja poissaolot. Luvut ovat vastaajien keskiarvoja.
Tutkimuksessa tiedusteltiin kokoaikatyöläisiltä, kuinka monta tuntia he todellisuudessa työskentelevät viikossa. Suomalaisten työviikko jää 37,8 tuntiin. Tämä oli EU-maiden pienin luku vuonna 2010.

Esimerkiksi Ranskassa työviikko kestäisi tämän mukaan 38 tuntia ja Ruotsissa 39 tuntia."

Tuo suomalaisten ilmoittama 37,8 tuntia on täsmälleen sama kuin Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksessa saatu palkansaajien päätyön säännöllisen ja tehdyn viikkotyöajan keskiarvo kokoaikatyössä vuonna 2010. Joten suomalaiset lienevät ilmoittaneet viikkotyöaikansa varsin rehellisesti.

Viikkotyöaika ei tietenkään kerro koko totuutta, sillä saaduista luvuista puuttuvat lomautukset ja vuosilomat. Tilastokeskuksen mukaan suomalaisten vuosityöaika oli hieman alle 1600 tuntia vuonna 2010. OECD:n selvittämän mukaan luku olisi korkeampi, 1728 tuntia (2008) eli merkittävästi tuolloisen EU-keskiarvon, 1676 tuntia, yläpuolella. Asiasta kertoi Taloussanomat.

Kuka ahkeroi vähiten?

Tilastokeskuksen mukaan toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijät, hieman alle 38 tuntia viikossa. Eniten töissä uurastavat johtajat ja ylimmät virkamiehet. Maanviljelijät ja metsätyöntekijät ovat melkoisia työn sankareita hekin yli 39 tunnillaan. Viljelijöiden työaikaa ei erotella, mutta yleinen käsityshän on, että viljelijät työskentelevät jopa 365 päivänä vuodessa ja työpäivänsä olisi aina vähintäänkin kahdeksantuntinen.

Uskomusta viljelijöiden hurjista työajoista tukee se, että MTT ilmoittaa kaikkien maatilojen vuotuiseksi työajaksi keskimäärin 2400 tuntia. Mukana tuossa luvussa ovat myös yhden yrittäjän kasvinviljelytilat. Kasvinviljelytiloja on itse asiassa eniten, lähes 50 000. Sellaisia maatiloja, joilla on muutama tuotantoeläin ja jotka olivat käyttäneet lomaoikeuttaan, oli "viljelijöiden Kelan" eli Melan mukaan vuonna 2010 yhteensä 15 530.

Viljelijöiden työajan selvittäminen luotettavasti on ollut vaikeaa jopa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) tilastointia moittineelle Valtiontalouden tarkastusvirastolle VTV:lle. Asia käy ilmi vaikkapa tässä blogissa aiemmin julkaistusta artikkelista. VTV:n tekemässä tarkastuksessa kävikin ilmi, että

”VTV:n itse arvioiman sekä Työtehoseuralta hankkiman vertailutiedon mukaan ilmeisesti lähes kaikki viljelijät ilmoittavat MTT:n tuntiseurannassa liioiteltuja tuntimääriä täysin johdonmukaisesti.

Tuo tilastoharha vieläpä tehostuu, koska MTT painottaa näitä vääriä tietoja tilaluvun mukaisilla kertoimella. Ei siis poista niitä aineistosta.

Näin pelkästään kaksi yksittäistä viljelijää onnistui vuonna 2006 nostamaan pienten maitotilojen keskimääräistä työmenekkiä yli tunnilla ilmoittamalla vertailutietoihin nähden lähes kymmenkertaisia tuntimääriä.”

Ilmoitetut tuntimäärät vaikuttavatkin paitsi tilastoijasta riippuvilta myös mahdottomilta:

”Esimerkiksi vuonna 2006 ProAgrian seurannassa olevilla maitotiloilla tehtiin keskimäärin 4 200 työtuntia, kun MTT:n maitotiloilla viljelijäperheen työpanos oli 4 650 tuntia.”

MTT:n mukaan sen tarkkailemilla maitotiloilla tehtäisiin aina kolmen ihmisen työpanos. On ilmeistä, että työaikoja liioitellaan viljelijöiden toimesta MTT:n siunauksella juuri kuten VTV on katsonut.

Suolaa makuuhaavoihin

Ellei tunne nykyisten maatilojen arkea, viljelijöiden todelliseen työaikaan pääsee käsiksi vain kiertotietä. Alla olevasta kaaviosta, joka on julkaistu MTT:n Laajamittaisen luomutuotannon teknologia -selvityksessä, huomaa, että jopa kaikkein työläimmällä tuotantosuunnalla eli maidontuotantotiloilla kahden yrittäjän, käytännössä usein viljelijäpariskunnan, yhteenlaskettu työaika jäi noin kymmeneen tuntiin vuorokaudessa.

Kaaviossa tavanomaiselle, ei siis luomutilalle, ilmoitettu karjakoko on 32 eli suurempi kuin vielä vuonna 2010, jolloin se oli 28. Isojen karjojen työmäärää helpottaa nykyisin automaatti- eli robottilypsy, jollainen oli 11 prosentilla lypsykarjatiloista. Kaavion lähde: Laajamittaisen luomutuotannon teknologia, MTT 2004 ja MMM:n tietopalvelukeskus 2001.

Tuo sama tieto löytyy myös maataloustilastoja tuottavan Tiken julkaisemana: "Kaikkiaan maatiloilla ja puutarhayrityksissä tehtiin maataloustöitä noin 22 miljoonaa työpäivää vuonna 2007. Keskimäärin tämä tarkoitti maatilaa ja puutarhayritystä kohden hieman yli 7 tuntia töitä vuoden jokaisena päivänä, mikä oli hieman vähemmän kuin vuonna 2005." 

Jokaista viikkoa kohti tunteja kertyy siis n. 50, usein kahdelle tai useammallekin henkilölle jaettuina.

Ennen kuin laskee kaiken edellisen perusteella suuritöisimmän eli karjatilan vuosityöajan, pitää luvuista poistaa Melan tilastoimat ilmaiset eli valtion kustantamat vuosilomat 26 päivää sekä valtion enimmäkseen rahoittamat sairauslomat ja muut ainakin osin veronmaksajien rahoittamat vapaat, yhteensä 76,4 päivää kullekin.

Näin työpäiviä jää runsaat 280 ja vuosityöajaksi viiden tunnin mukaan laskettuna tulee noin 1450 tuntia. Vaikka vuosityöajan jakaisi palkansaajan työvuoden aikana tekemille keskimäärin noin 225 päivälle, työpäivä venyisi silloinkin vain 6,5-tuntiseksi. Ja tämä siis kaikkein työläimmällä tuotantosuunnalla eli maidontuotantotiloilla.

Yhden yrittäjäpariskunnan tilalla käy lomittaja lähes joka toisena työpäivänä. Tämä selittää, miksi noin 15 000 tilalle tarvitaan 10 000 lomittajaa. Tästä veronmaksajien lähes täysin rahoittamasta lomittajien armeijasta noin 6000 on vakituisessa työsuhteessa olevia.

Viljelijöiden, nimellisesti yrittäjien, työajan voisi katsoa olevan oma asiansa ellei yli puolet heidän tuloistaan olisi tukia, valtio maksaisi merkittävää osaa investoinneistaan, esimerkiksi navetoista 50 %, lomansa olisi pääasiassa veronmaksajien rahoittamia, eläkeikänsä usein vain 56 vuotta - ja tulonsa samaan aikaan Suomen ylivoimaisesti korkeimmat.

Perunasta pulaa viennin vuoksi - mutta saammehan ainakin maataloustuet takaisin?

HS kertoo, että peruna käy nyt hyvin kaupaksi:

"Peruna on loppumassa Suomesta, koska venäläiset ostavat nyt kaiken liikenevän perunan. Venäläiset ovat myös valmiita maksamaan perunasta enemmän kuin suomalaiset ostajat.

"Tämä on kertakaikkinen katastrofi. Kertaakaan pitkän urani aikana en ole törmännyt tällaiseen tilanteeseen", sanoo tukkuliikkeen ostaja, joka haluaa pysyä nimettömänä.

Hän ei ole onnistunut löytämään yhtäkään kuorimoa koko Suomesta, jolta saisi nyt perunaa. (...)

"Tilanne on kylmästi se, että pottu loppuu Suomesta viimeistään kesällä", sanoo MTK:n perunavaliokunnan puheenjohtaja Timo Hautaviita. (...)

Kuorimot ja pakkaamot myyvät perunaa kaksinkertaisilla hinnoilla viime vuoteen verrattuna. Perunan hinta on noussut myös ruokakaupoissa.

Tuontiperuna on vielä suomalaista kalliimpaa. Eräälle suurelle ostajalle on tarjottu saksalaista perunaa yli kaksi kertaa suomalaista kalliimmalla."

Tästä ulkomaille myynnistä pitäisi olla luonnollisesti yksi seuraus: perunanviljelijöille maksettu maataloustuki on perittävä takaisin ulkomaille toimitetulta osalta.

Näin koska Suomen maailman suurinta ja enimmältä osaltaan kotimaasta maksettavaa maataloustukea on perusteltu nimenomaan huoltovarmuudella ja elintarvikkeiden hintaa alentavalla vaikutuksella. Koska nuo eivät toteudu, tuelle ei ole enää mitään perustetta. Sitähän käytetään tällä erää venäläisten ruokahuollon turvaamiseksi ja heidän ostamansa perunan hinnan alentamiseksi.

Vaikka Suomi ostaa vastavuoroisesti elintarvikkeita muualta, tappio ei tule korvatuksi paitsi korkeamman hinnan vuoksi myös siksi, että muualta elintarviketta seuraava tuen osuus - sen hintaa alentava vaikutus - on aina suomalaista pienempi.

Viljelijät eivät voi paeta nyt edes perunankuorimoiden ja niiden itsenäisen julkisivun taakse, sillä ne ovat usein viljelijöiden omistamia.

Tämä tukien palauttamisvelvoite koskee luonnollisesti kaikkea Suomen elintarvikevientiä. Kukaan tuskin uskoo, että asia tulisi edes valtamediajulkisuudessa puheeksi.

Maatalouden verotuista yli 200 miljoonaa piilossa

Osmo Soininvaara kommentoi blogissaan Hetemäen verotyöryhmän ehdotuksia. Yksi puheenvuoro koskee täysin aiheellisesti kotitalousvähennykseen liittyvää verotukea:

"Jotain on kotitalousvähennykselle tehtävä, koska verotukena se on jo nyt ilmeisesti suurempi kuin yleinen asumistuki ja samaa suuruusluokkaa opintorahan kanssa.  Vuonna 2009 siihen solahti noin 400 miljoonaa ja tänä vuonna varmaankin taas paljon enemmän."

Kaikki verotuet ovat yhteensä lähes 18 miljardia. Asia käy ilmi Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n selvityksestä, joka laadittiin paljoudessa verotyöryhmän käyttöön. Selvityksestä puuttuu ainakin yksi merkittävä erä: Maatilatalouden tuloverolain mukainen vähennys, joka on suuruudeltaan tällä hetkellä yli 200 miljoonaa euroa. Iso erä verrattuna Soininvaaran mainitsemiin tukiin, ja etenkin koska tuki menee jo ennestäänkin hyvin varakkaalle sekä samalla kertaa muuhun väestöön verrattuna pienelle edunsaajaryhmälle.

Tuki on piilotettu näkyvistä vuonna 2004. Koska sitä ei enää lasketa, tukeen on vaikea puutua kuten muihin verotukiin. Tuen suuruuden saa kuitenkin selville vertaamalla vuosien 2003 ja 2004 lukuja.

Maataloustuki ei kiinnosta pätkääkään?

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen kertoo ministeriönsä tiedotteessa, että hän tarttuu välittömästi ETLA:n ja eräiden elinkeinoelämän johtohenkilöiden vaatimuksiin leikata etenkin suurten yritysten yritystukia.

Pekkarisen mukaan suuryritysten tärkeimmät suorat julkiset yritystuet ovat Tekes-rahoitus sekä viennin ja kansainvälistymisen rahoitus. Näiden osuus yritysten omiin tutkimus-, kehittämis- ja vienninedistämispanostuksiin verrattuna on alle 10 prosentin luokkaa. Pekkarinen mainitsi myös meriteollisuudelle maksettavat tuet. Liikenne- ja viestintäministeriö päätti eilen 21.12.2010 maksaa Viking Linelle 28 miljoonaa euroa ja Gaiamarelle 2 miljoonaa ympäristötukina. Käytännössä kyseessä on telakkatuki.

Pekkarisen hanke on sinällään hyvä: Valtion tuskin kannattaa osallistua usein jo ulkomaisiin käsiin ajautuneiden suuryritysten osingonmaksuun. Ensi keväänä osinkoja on luvassa jättisummin, kertoo Yle:

"Pörssiyhtiöiden osingonjako piristyy talouden tilasta huolimatta ensi keväänä [2011].  Asiantuntijoiden arvion mukaan Helsingin pörssiin listattujen yhtiöiden maksama osinkopotti nousee yli kahdeksaan miljardiin euroon. Sijoittajille lupaillaan yli viiden prosentin osinkotuottoja."

Ministeri unohti silti jotain hyvin oleellista, ne paljon suuremmat tuet.

Vuonna 2008 Tekes lainasi 85 miljoonaa ja avusti kaikkia yrityksiä 208 miljoonalla niiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeissa. Mukana ovat siis pienetkin yritykset.

Tärkein viennin rahoittaja on Finnvera. Vuonna 2009 sen vastuut viennistä takuina ja takauksina olivat yhteensä 9,6 miljardia. Nuo eivät siis ole avustuksia vaan takuita ja takauksia, joista Finnvera perii maksun. Sen suuruus vaihtelee alle prosentista yli neljään prosenttiin takuusummasta. Kotimaan toiminta ja pienyritykset mukaan lukien valtio näyttää osallistuneen Finnveran korkotukiin ja tappioihin noin 30 miljoonalla vuosittain.

Samaan aikaan Maatilatalouden kehittämisrahastoon siirrettiin 30 miljoonaa ja sen maksamat tuet arvioitiin 90 miljoonaksi. Vuotta aiemmin Makera jakoi avustuksina - ei lainoina vaan lahjoina - käytännössä yksinomaan maataloudelle 172 miljoonaa. Valtion tuki Makeralle on vaihdellut 15-115 miljoonaan vuodessa. Tämä Makeran kautta maatiloille jaettu tuki on mennyt toimialalle, jolla ei Suomessa ole mitään laajenemis- tai aitoja elinmahdollisuuksia ja joka tuottaa omana osanaan alle prosentin bruttokansantuotteesta.

Lisäksi nuo Makeran kautta jaetut summat ovat pieniä koko maataloustukeen, runsaaseen 3 miljardiin verrattuna. EU:n mukaan kaikesta Suomesta maksetuista 2,5 miljardin kansallisista elinkeinotuista 74 % meni maatalouteen vuonna 2006. Tanskassa ja Ruotsissa 10 ja 12 %, koko EU:ssa 24 %.

Tilastokikkailua?

Suomi on kertonut vuonna 2009  EU:lle, että kansallisista elinkeinotuista enää 58 % menisi maatalouteen ja tuet olivat 1,2 miljardia. Pudotusta olisi noin 700 miljoonaa vain kolmessa vuodessa. Tuo 700 miljoonaa on ilmestynyt suurin piirtein sellaisenaan yritystukien "momentille". Ilmeisesti maatalouden tukia on korvamerkitty uudelleen, sillä maataloudelta ei tunnetusti voi viedä euroakaan ilman, että MTK tulisi asiassa ulos. Kyse on siis tilastokikkailusta, joka pitäisi selvittää. Epäilyä tukee se, että maataloustukien perusteet eli viljeltävät hehtaarit ja eläinmäärät ja noille maksettavat yksikkökohtaiset tuet eivät ole muuttuneet kolmessa vuodessa tukisumman osoittamassa suhteessa. Nehän ovat pysyneet ennallaan.

Suomen maksamista kansallisista maataloustuista kertoo paljon se, että vuoden 2009 luvuinkin ne muodostivat 10,4 % kaikesta EU 27-alueella maksetusta kansallisesta maataloustuesta. Väestömäärältään lähes kaksi kertaa suuremman Ruotsin osuus on alle prosentin.

Vaikka kansallisten maataloustukien osuutta on ilmeisesti muuteltu uusin korvamerkein, siltikin 58 % elinkeinotuistamme maksetaan maatalouteen. Ruotsin vastaava osuus on enää 3,7 %, koko EU 27-alueen maiden 15,8 %.

Suomen korkeita kansallisia tukia on perusteltu huonolla EU-liittymissopimuksella. Peruste ontuu: Suomen vuonna 2008 maksamasta 1,54 miljardin EU-jäsenmaksusta palautui runsaat 1,3 miljardia, josta maataloustukina yli 800 miljoonaa. Viljelijä on etuoikeutettu tässäkin suhteessa.

Ruotsissa vastaava summa oli 947 miljoonaa ja Tanskassa runsas miljardi euroa. Suomen liittymissopimus on taannut maataloudelle suorastaan avokätiset tuet myös EU:n kautta.

Kaiken tukemisen jälkeen Suomessa maksettava maataloustuki onkin maailman korkein. Vaikuttavuutta tuella ei ole ollut lainkaan mitä ruuan hintaan tulee. Viljelijäväestön tulot ovat sen sijaan kasvaneet kaikista tulonsaajaryhmistä ylivoimaisesti suurimmiksi ja peräti 1,76-kertaistuneet 15 vuodessa. Työttömien tulot ovat samaan aikaan laskeneet viidenneksen. Asiasta on kerrottu aiemmin tässä artikkelissa.

Pekkarisen tulisi siis puuttua nimenomaan maataloustukeen - toisen ministeriön asia sekin kuten laivayhtiöille maksettu ympäristötuki -ja vaatia tukia alennettavaksi. Sitä saanee odottaa.

Tärkeimmät lähteet

Tuet:
EU-komissio, josta mm.
http://ec.europa.eu/competition/state_aid/studies_reports/ws2_8.xls
Professori: Maataloudelle miljardi euroa piilotukea, Taloussanomat 3.8.2010
Farmsubsidy.org
Maatilatalouden kehittämisrahaston tilinpäätös 2008 (pdf)
Tekesin ja Finnveran vuosikertomukset
Tulot:
Tilastokeskus, tulonjakotilasto

VTV: Maatalouden kannattavuuskirjanpitoa vääristelty kymmenet vuodet

Hallitus on päättänyt äsken, että se tukee maatiloja 22 miljoonalla eurolla vuosittain jo maksettavien miljarditukien lisäksi. Perusteluina käytetään maatalouden heikkoa kannattavuutta. Moni uskoo, että niin on, sillä kannattavuudesta on luotu täysin virheellinen kuva sekä viljelijöiden että maatalousalaa lähellä olevien viranomaisten toimesta.

Pääroolissa on maa- ja metsätalousministeriön alainen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, joka vuodesta toiseen kertoo sen hämmästyttävän asian, että viljelijän tuntipalkka on 2-4 euroa ja maatalouteen sijoitetun pääoman tuotto jopa negatiivinen, kuten esimerkiksi tänä vuonna.

Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV on tutkinut maatalouden tuloslaskennan perusteita. Tulokset on julkaistu  lokakuussa ilman suurempaa huomiota. VTV havaitsi, että tulos lasketaan perusteiltaan monella tavalla väärin ja myös tosiasiassa väärennetyistä lähtötiedoista.

Tukkimiehen kirjanpidolla tulos piiloon

Maatalouden tuloslaskentaan on kehitetty sveitsiläisen professori Ernst Laurin (1871-1964) oppien mukaan menetelmä, joka ottaa huomioon sekä viljelijän oman työn että tilaan sijoitetun pääoman.

Tämä kaikki tiivistetään yhdeksi luvuksi, niin sanotuksi kannattavuuskertoimeksi.

"Kannattavuuskertoimen määrittämisessä lasketaan ensin tilan maataloustulo, joka saadaan vähentämällä myynti- ja tukituotoista tuotantokustannukset. Kustannuksiin lasketaan mm. palveluiden ja tarvikkeiden ostot, korkomenot ja poistot. Maataloustulo jää viljelijäperheen työpalkaksi ja oman pääoman korkotuotoksi. Kannattavuuskerroin lasketaan tämän jälkeen kaavalla: 

      kannattavuuskerroin = maataloustulo / (palkkavaatimus + korkovaatimus).

Palkkavaatimus lasketaan kertomalla viljelijäperheen työtunnit tuntipalkkavaatimuksella (12,6 euroa v. 2007)."

Viime vuoden palkkavaatimus oli 13,5 euroa, korkovaatimus 5 %.

Kun korko- ja palkkavaatimus asetetaan tarpeeksi suuriksi ja jos työtuntejakin kirjataan paljon, kannattavuuskerroin saadaan näyttämään pieneltä. Kannattavuuskerroin 1 tarkoittaisi, että korko- että palkkavaatimus huomioiden tulos on ollut itse asetetun vaatimuksen mukainen. Suomessa kertoimen lasketaan harvoin olevan lähelläkään yhtä. Tässä MTT:n laskemat kertoimet vuodelle 2009:

"Viljanviljelyn kannattavuuskerroin romahtaa 0,25:stä 0,05:een vuonna 2009. Myös muun kasvinviljelyn kannattavuus heikkenee hieman, mutta puutarhatalouden kannattavuus kääntyy nousuun. Kustannusten alenemisen vuoksi maitotilojen kannattavuus säilyy lähes ennallaan maidon tuottajahinnan voimakkaasta alenemisesta huolimatta. Maitotilojen kannattavuuskerroin heikkenee 0,62:sta 0,58:aan. Muiden nautakarjatilojen kannattavuuskerroin kohentuu 0,39:ään ja sikatilojen kannattavuuskerroin 0,46:een. [...]

Kokonaispääoman tuottoprosentti jatkaa vuodesta 2007 alkanutta laskuaan jääden vuonna 2009 negatiiviseksi, -3,1 prosenttiin. Noin 2 400 työtunnille jäävä työtuntiansio on 2,2 euroa."

Luonnollisesti nuo 2400 työtuntia olisi kannattanut tehdä esimerkiksi pihvinpaistajana McDonald'silla, joka maksaa työntekijöilleen keskimäärin 11,98 euroa tunnilta.

MTT:n reilusti yläkanttiin ilmoittama kaikkien tilojen keskimääräinen pääoma       287 501 euroa olisi taas kannattanut pitää vaikkapa käteisenä lompakossa, joka on tässä valossa vasta seuraavaksi huonoin sijoitusstrategia.

Viljelijäväestön vuosikymmenestä toiseen jatkuva uhrautuvuus onkin aivan uskomatonta. Vielä liikuttavammaksi asian tekee se, että he eivät halua päästää muita, esimerkiksi Arla Ingmania, näille hyväntekeväisyytensä markkinoille... Asiasta on kirjoitettu aiemmin myös tässä blogissa.

Joka tapauksessa VTV ei pidä vuonna 1912 käyttöön otettua laskentatapaa enää suositeltavana, koska se on luotu silloin, kun viljelijän apuna oli pelkkä härkäpari. Nyt lihastyö on korvattu pääomalla eli koneilla ja niiden merkitys tilan tulokselle on ratkaiseva. VTV katsoo, että tulos tulisi nykyisin laskea Yritystutkimusneuvottelukunnan tilinpäätösohjeiden mukaisesti. Siis aivan samoin kuin tavanomaisissa yrityksissä.

MTT ei ole ilmoittanut ainakaan julkisuuteen, että se vaihtaisi laskentatapaansa. Aikaa on vuoteen 2012, sillä tarkastuksen jälkiseuranta tehdään tuolloin.

Väärennöstä parannellaan MTT:n kertoimilla

MTT kerää kannattavuuden laskemiseksi vapaaehtoisesti mukaan ilmoittautuneilta 995 tilalta (vuonna 2006) niiden tekemiä työtuntikirjauksia ja muita tietoja. Sen viljelijöille antamassa ohjeistuksessa on merkittävä virhelähde: tunnit voi halutessaan kirjata vain kerran kuukaudessa.

VTV:n itse arvioiman sekä Työtehoseuralta hankkiman vertailutiedon mukaan ilmeisesti lähes kaikki viljelijät ilmoittavat MTT:n tuntiseurannassa liioiteltuja tuntimääriä täysin johdonmukaisesti.

Tuo tilastoharha vieläpä tehostuu, koska MTT painottaa näitä vääriä tietoja tilaluvun mukaisilla kertoimella. Ei siis poista niitä aineistosta.

Näin pelkästään kaksi yksittäistä viljelijää onnistui vuonna 2006 nostamaan pienten maitotilojen keskimääräistä työmenekkiä yli tunnilla ilmoittamalla vertailutietoihin nähden lähes kymmenkertaisia tuntimääriä.

Tuulesta temmattu tuntipalkka

Vaikka 13,5 euron palkkavaatimus ei näytä sinällään suurelta, se ensinnäkin vaaditaan viljelijän itse kirjaamalle vuoden jokaiselle työtunnille. Viime vuodelta niitä oli ilmoitettu mainitut keskimäärin 2400, 6,5 tuntia vuoden jokaiselle päivälle koko maataloussektorilla vähätöiset viljatilat mukaan lukien. Lisäksi kuten VTV osoitti, työtuntien kirjaamisessa on vähintäänkin "arvionvaraisuutta".

Lisäksi 13,5 euroa (12,6 euroa vuodelle 2007) on tuulesta temmattu: se on tuntihinta, jonka viljelijä joutuisi maksamaan, jos hän teettäisi kaikki omat työnsä ostopalveluna. VTV:

"MTT:n laskennan logiikkaa voidaan kuitenkin pitää ongelmallisena. Omien töiden teettäminen ostopalveluna ei ole viljelijänä toimimisen vaihtoehto. Silloinhan viljelijä yhä toimii viljelijänä, mutta hän vain teettää työnsä toisilla.

Kannattavuuskertoimen tarkoitus on kaiketi kuvata sitä, millainen tulos viljelytoiminnasta jää, kun sitä verrataan vaihtoehtoiseen toimintaan. Maanviljelyn vaihtoehto on se, että viljelijä ei enää olisi itsenäinen viljelijä, vaan maatalouteen sidotut pääomat olisi sijoitettu muualle ja viljelijä kävisi muualla vastaavissa palkkatöissä. 

Jos viljelijä menisi maataloustöihin jonkun toisen omistamalle tilalle, hän saisi tilastojen mukaan palkkaa keskimäärin 9,6 euroa tunnilta, ei 12,6 euroa. Luonnollisesti palkkaa maksettaisi myös työntekijän loma- ja muilta palkallisilta vapaapäiviltä. Tämän vuoksi kannattavuuslaskennassa tulisi käyttää nimenomaan maataloustyöntekijöiden keskipalkkaa 9,6 euroa. MTT:n kannattavuuslaskennassa käyttämä tuntipalkkavaatimus on liian suuri. Myös ProAgria käyttää samaa 12,6 euron tuntipalkkaa."

Ylimitoitettu korkovaatimus 

Korkovaatimus 5 % on VTV:n mukaan yhtälailla yliarvioitu:

"Riskitön obligaatiotuotto, kuten tuotto esimerkiksi Saksan valtion obligaatioissa, on  viime vuosina ollut selvästi alle viisi prosenttia. Viiteen prosenttiin sisältyy täten riskittömän tuoton ylittävä preemio."

Korkoa itselle toisten rahoista

Tuo 5 % vaaditaan myös valtion viljelijälle lahjoittamalle omaisuudelle:

"Investointituen tarkoitus on edistää maatalouden rakennekehitystä ja tätä kautta parantaa kannattavuutta. Esimerkiksi uuden navetan hankintaan saa tukea alueen mukaan 45-60 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista 

Tuesta osa on avustusta ja osa maksetaan lainan korkotukena. Käytännössä valtio maksaa noin puolet ohjekustannusten mukaisesta navetasta, joka on ns. perusmallin navetta. Koska investointituen tavoitteena on nimenomaan parantaa kannattavuutta, niin onkin hieman epäloogista, että kannattavuuslaskelmissa viiden prosentin korkotuotto vaaditaan myös sille osalle pääomahyödykettä, jota viljelijällä itsellään ei olisi ollut varaa hankkia.

Mikäli valtion maatalouteen tekemille "pääomasijoituksille" vaaditaan korkotuottoa, voitaisiin myös sijoitusten toteutunutta tuottoa vaatia tilitettäväksi valtiolle. Koska näin ei kuitenkaan tehdä, vaan kyse on valtion viljelijälle lahjoittamasta omaisuudesta, tulisi myös oman pääoman tuottoa vaatia vain viljelijän itsensä maksamille pääomille."

Liian suuret poistot

Lisäksi poistot eli omaisuuden kulumisesta kirjanpidossa tehtävä vähennys tehdään väärin:

"MTT käyttää kannattavuuslaskennassaan systemaattisesti suurempia poistoprosentteja kuin ProAgria, ja tällä on ProAgrian mukaan myös ollut vaikutusta lopputulokseen. Suuremmat poistoprosentit johtavat vuositasolla pienempään maataloustuloon, mikä vaikuttaa edelleen kannattavuuskertoimeen. Toisaalta myös oman pääoman korkovaatimus on tällöin pienempi. ProAgria Maaseutukeskusten Liitossa MTT:n käyttämiä poistoprosentteja pidettiin liian suurina."

VTV:n loppupäätelmät: MTT:n luvut eivät kerro yhtään mitään

"Tarkastuksessa ei pystytty arvioimaan, millä tasolla tuntipalkka ja pääoman tuotto todellisuudessa ovat. Tarkastuksessa kerätyn suoran ja epäsuoran evidenssin perusteella näyttäisi siltä, että maataloustuotanto ei ole Suomessa erityisen huonosti kannattavaa toimintaa. Maatalouden neuvontajärjestöjen talousseuranta antaa kannattavuudesta selvästi MTT:n lukuja positiivisemman kuvan.

Tuotantopanosten hinnat ovat viime vuosina nousseet inflaatiota nopeammin, eikä tämä ole juurikaan vaikuttanut panosten kysyntään. Maatalouden rahoitusasiantuntijoidenkaan mukaan maatalous ei ole aivan niin huonosti kannattavaa kuin virallinen laskenta näyttäisi osoittavan. 

Tarkastuksen perusteella on olemassa selkeä riski siitä, että MTT:n tuottama kannattavuustieto ei kuvaa riittävän hyvin maatilojen todellista kannattavuutta yrittäjän näkökulmasta. Vaikka maatalouspolitiikan suunnittelussa ja seurannassa käytetään useita tunnuslukuja ja mittareita, maatilojen kannattavuutta kuvaavat tunnusluvut ovat kuitenkin näistä tärkeimpiä. Tämän vuoksi niiden tulee olla mahdollisimman luotettavia.

Nyt maatalouden kannattavuudesta on olemassa liian paljon toisistaan poikkeavia lukuja ja arvioita. Koska todellinen kannattavuustasokaan ei ole yksiselitteisesti selvillä, voidaan myös kysyä, millä perusteilla on tarvetta pohtia kannattavuuden parantamiseen tähtääviä lisäkeinoja, joita toteutettaisiin valtion varoin." 

Aiheellinen kysymys. Muualla MTT:n ja ehkä myös vääriä tietoja ilmoittaneiden viljelijöiden toiminnasta seuraisi viranomaistutkinta seurauksineen. Suomessa siitä on seurannut tuntuva korvaus - maailman suurimmat maataloustuet - sillä juuri noita MTT:n ja viljelijöiden tekaisemia, virallisiksi päätyviä lukuja ja laskemia käytetään VTV:nkin mukaan keskeisimmin maataloustuista päätettäessä.

Lähde: VTV:n raportti (joka kannattaa lukea kokonaisuudessaan): Maatalouden kannattavuuden laskenta (pdf)

Kaikkea edellistä kannattaa katsoa myös sen Tilastokeskuksen kertomaan tiedon nojalla, että viljelijäperheen tulot ovat Suomen suurimmat ja että ne saadaan hankituksi Suomen lyhyimmällä työajalla. Viljelijän vuosityöaika on vain 1450 tuntia työläimmilläänkin tuotantosuunnalla maitotiloilla. Palkansaajat työskentelevät vuoden aikana noin 200 tuntia enemmän.

Tulot ja työajankin voisi katsoa olevan korvausta yrittäjäriskistä, mutta sitä ei konkurssitilastojen valossa käytännössä ole. Viljelijän julkisrahoitteinen sosiaaliturva on muista yrittäjistä poiketen samanlainen tai parempi kuin palkansaajilla ja lisäksi tuloista vain kolmannes kertyy muista kuin erilaisista veronmaksajilta kerätyistä tuista. Niiden osuus tuloista on 66 %.

Kansantaloustiedettä kepulaisille

Suomessa elintarvikkeiden omavaraisuus on tarpeettoman suuri, eli monista tuotteista vallitsee ylituotanto peräti Euroopan kehnoimmissa viljelyoloissa. Ylijäämä viedään ulkomaille. Viennin mukana Suomesta valuu rahaa ulos maataloustukina. Häviäjänä on veronmaksaja, voittajina kohdemaa ja suomalainen viljelijä joko suoraan tai omistamansa elintarviketeollisuuden kautta.

Vaikka Suomessa maksettavat maataloustuet eivät olisi maailman korkeimmat vaan eurooppalaista tasoa, heikon satotasomme ja yleensäkin maatalouden huonon tuottavuuden vuoksi Suomen kannattaisi tuoda kaikki elintarvikkeensa. Myös maito, jonka tuotannossa suomalaisviljelijä on tehokkain mutta yltää silti vain puoleen ruotsalaisviljelijän tuottavuudesta. Edes etäisyydet Viroon ja Ruotsiin eivät ole ongelma, sillä ne sijaitsevat lähempänä Suomen väkirikkaita alueita kuin Suomen maidontuotantoalueet.

Ilmeisesti panostus mihin tahansa korkean teknologian alaan viljelyn mittavan tukemisen sijaan olisi viljelyn tukemista kannattavampaa. Mutta esimerkiksi vuonna 2006 peräti 74 % elinkeinotuistamme annettiin maataloudelle. Muualla Euroopassa luku oli 24 %, Ruotsissa ja Tanskassa 10 ja 12 %. Tämä kaikki BKT-osuudeltaan alle 1 %:n ja kasvukyvyttömän ja vieläpä tehottoman alkutuotannon tukemiseen. Ruoan hinnassakaan tuki ei ole tunnetusti näkynyt. Kaupan kassalla se on lähes Euroopan kalleinta.

Tällä hetkellä Suomi ei hyödynnäkään tarpeeksi ulkomaankaupan etuja sektorilla, johon kuluu noin 12 % kuluttajien käytettävissä olevista tuloista. Hyötyjä tulisi paitsi verotuksen myös hintojen kautta ja ne olisivat mittavia.

Ulkomaankaupan etuja voi yleisellä tasolla havainnollistaa varsin yksinkertaisella numeroesimerkillä. Yhden sellaisen on julkaissut Etlan Taloustieto verkkosivuillaan.

"Oletetaan, että Suomessa kaksi työntekijää tuottaa kumpikin neljä tonnia paperia (2 x 4 P) päivässä ja yksi työntekijä neljä autoa (4 A) päivässä. Oletetaan myös, että Ruotsissa kaksi työntekijää tuottaa kumpikin yhden tonnin paperia (2 x 1 P) päivässä ja yksi työntekijä kaksi (2 A) autoa päivässä. Näin todetaan, että suomalaiset työntekijät ovat tehokkaampia kuin ruotsalaiset. Suomalaisilla on ns. absoluuttinen etu sekä paperin että autojen tuotannossa.

Oletetaan, että kauppa ei käydä. Suomalaiset voivat tuottaa kolmella työntekijällä seuraavia tavarayhdistelmiä 12 P, 8 P + 4 A, 4 P + 8 A tai 12 A. Ruotsalaiset voivat tuottaa puolestaan seuraavat yhdistelmät 3 P, 2 P + 2 A, 1 P + 4 A tai 6 A.

Maat alkavat käydä kauppaa keskenään. Suomi erikoistuu paperiin, jossa se on Ruotsia suhteellisesti tehokkaampi, ja Ruotsi erikoistuu autoihin. Nyt suomalaiset tuottavat 12 P ja ruotsalaiset 6 A.

Hinnaksi muodostuu molemmille maille edullinen sääntö: Kolmella paperitonnilla voi ostaa neljä autoa. (Jos maat eivät kävisi kauppaa suomalaiset joutuisivat luopumaan neljästä paperitonnista saadakseen neljä autoa. Vastaavasti ruotsalaiset saisivat neljästä autosta luopumalla vain kaksi paperitonnia.)

Näin suomalaiset myyvät ruotsalaisille kolme paperitonnia ja saavat tilalle neljä autoa. Nyt suomalaisilla on käytössään 9 P + 4 A ja ruotsalaisilla vastaavasti 3 P + 2 A. Tilanne on parempi kuin tilanne ilman kauppaa, sillä suomalaisilla on käytössään yksi paperitonni enemmän ja ruotsalaisilla vastaavasti yksi auto enemmän.

Erikoistuminen ja vaihdanta johtavat siis molempien maiden osalta suurempaan tarpeiden tyydytykseen eli kulutukseen kuin ilman vaihdantaa olisi mahdollista."

13 miljardia maamiehen patjantäytteeksi

Keskusta pitää itseään aluepolitiikan parhaana asiantuntijana. Hyvin usein tuota keskustalaista aluepolitiikkaa on kutsuttu siltarumpupolitikoinniksi. Nuo siltarummut ovat nykyisin hyvin kalliita. Asiasta kertoi Kansan Uutiset täysin huomiotta jääneellä uutisellaan. Se on julkaistu jo helmikuussa mutta uutinen on syytä nostaa nyt esiin erilaisten leikkauslistojen laatijoille:

"Maaseudun tuki ohjautuu maatiloille

Suurin osa maaseudun kehittämistuista kanavoituu maatiloille, vaikka maatalouden kehitys ja maaseudun kehitys ovat erkaantuneet toisistaan suuressa osassa Suomea.

Maatalouden ja maaseudun kehittämiseen käytettiin Suomessa 2000-2006 noin 13 miljardia euroa EU:n ja kansallisia varoja. [...]"

Mittasuhteiksi on hyvä ottaa vaikka valtion talousarvio, kuluvalle vuodelle 50 miljardia. Tuolla 13 miljardilla pystyisi maksamaan toimeentulotuen valtionosuuden 50 % seuraavaksi 65 vuodeksi. Jostakin syystä toimeentulotukea tavataan silti pitää maataloustukia suurempana menoeränä.

Ei olekaan ihme, että maanviljelijöiden tulot ovat kasvaneet peräti 76 prosenttia ja ennestäänkin vauras luokka on onnistunut lähes kaksinkertaistamaan tulonsa vain 15 vuodessa. Työttömien tulot ovat samalla pudonneet viidenneksellä. Viljelijät ovatkin nyt Suomen ylivoimaisesti parhaiten palkattu väestönosa. Ero tilastokakkoseen, yrittäjiin, on noin 6000 euroa ja tavallisiin palkansaajiin jo noin 20 000 euroa. Tuota kaikkea koskeva aiempi artikkeli löytyy kokonaisuudessaan tästä linkistä.

Suomessa maksetaan viljelijälle Euroopan korkeimpia hintoja

Usein huomaa väitettävän, että Suomessa maksettaisiin maataloustuottajille koko Euroopan alhaisimpia tuottajahintoja.

Itse asiassa Suomessa maksettavat hinnat näyttävät olevan hyvää eurooppalaista tasoa ja sellaisista volyymituotteista kuten sokerijuurikas, maito ja sianliha on tuottajille maksettu aivan Euroopan kovimpia hintoja. Myös Suomessa maksetut viljan hinnat näyttävät tuottajan kannalta varsin kelvollisilta. Lähempää katsoen ne ovat vielä merkittävästi parempia, sillä Suomessa satojen laatu vaihtelee hyvin paljon sääoloistamme johtuen. Joinakin vuosina vain neljännes sadosta on myllykelpoista ja silti tuottajien saama hinta on ollut aina eurooppalaisittainkin hyvä.

Alla olevaan taulukkoon on koottu saatavilta osin tuottajahintojen yhdeksän vuoden keskiarvot. Tiedot on noudettu EU-komission kokoamasta hintatilastosta ja ne ovat vuosilta 2000-2008. Laskelmia ei ole painotettu tuotannon volyymilla. Tilastoista puuttuvat kokonaan Italia ja Saksa sekä hyvin useiden vuosien osalta Ranska. Ruoan kuluttajahinnasta, maantieteellisestä asemasta, markkinoiden koosta sekä kaupan ja teollisuuden omistussuhteista ja rakenteista voi varsin perustellusti päätellä, etteivät noiden maiden tuottajahinnat ainakaan nosta keskiarvoa.

Ruista ja naudanlihaa tilastoissa ei ole ja meillä hyvin vähän käytetystä lampaan lihasta ei Suomelle ole ilmoitettu tietoja. Myöskään siipikarjaan lihasta ei ole vertailukelpoista tietoa. Puutteineenkin taulukko antaa silti hyvän kuvan tuottajille maksetusta hintatasosta: maataloustuotteiden hinnat seuraavat toisiaan esimerkiksi tuotantopanos- ja substituutiovaikutuksensa takia. Korkea viljan hinta nostaa lihan ja kananmunien hintaa ja niin edelleen.

Tuote	EU:n ka.	Suomi	Sija	Maita vertailussa
Kaura (100 kg)	12,60	11,06	12.	25
Ohra (100 kg)	12,32	11,72	8.	20
Vehnä (100 kg)	12,72	13,43	8.	23
Peruna (100 kg)	17,76	17,38	8.	22
Sokerijuurikas (100 kg)	32,62	46,10	3.	20
Porsaanliha (100 kg)	163,86	265,78	2.	22
Kananmunat (10 kg)	6,16	4,80	18.	23
Maito (100 kg)	29,40	36,57	2.	21

Maidon osalta ykköspaikan vei saarivaltio Malta. Siellä maitoa tuotetaan hyvin vähän. Kreikassa porsaanlihasta maksetaan Suomea enemmän.

Kananmunien hintaa koskeva taulukko on oikaistu vastaamaan 10 kilon hintaa kuten tilastonpitäjä näyttää muualtakin tarkistetun mukaan tarkoittaneen. Suomessa näkyisi maksetun matalaa tuottajahintaa. Yksi selittävä tekijä voi olla mittava ylituotanto. Suomesta EU:lle ilmoitetut hinnat poikkeavat kuitenkin varsin paljon siitä, mitä tuottajille kerrotaan Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tiken mukaan maksetun.

Sianlihan hintaa ["Selling prices of pigs (light)"] ei ollut Suomen ja useiden muiden maiden kohdalle ilmoitettu. Kun puuttuvat hinnat korvaa Tiken tilastoimilla hinnoilla, huomaa, että niidenkin kotimaan hinnat ovat lähes korkeimmat Euroopassa. Sellaiseen viittaa myös tämä Tiken tuottama graafi ja porsaanlihasta ("piglets") maksettu huomattavasti keskiarvoa korkeampi hinta.

Seuraavaan taulukkoon on koottu vertailuksi sianlihan ja kananmunien hinta Tiken ilmoittamina ja vertailtu niitä EU:n keräämiin hintoihin.

Tuote	EU:n ka.	Suomi	Sija	Maita vertailussa
Kananmunat (10 kg)	6,16	7,73	3.	23
Sianliha (100 kg)	118,61	135,56	3.	15

On hyvin mahdollista, jopa ilmeistä, että suomalaista korkeaa ruoan hintaa selittää kaupan sijaan eniten korkea tuottajahinta yhdistettynä elintarviketeollisuuden omistussuhteisiin: kaikki keskeisin elintarviketeollisuus on osuustoiminnallista perua ja äänivalta on yhäti sementoitu viljelijöille ja etupiireilleen.

Kaupassa maksamansa eurooppalaisittain korkean hinnan lisäksi suomalainen maksaa viljelijöilleen Euroopan avokätisintä maataloustukea. Tuki on samalla maailman korkein, sillä köyhillä valtioilla ei ole luonnollisestikaan varaa ja myöskään syytä maksaa korkeampia tukia. EU:n ulkopuolisista rikkaista maista Kanada, USA, Australia, Japani, Sveitsi ja Norja tukevat maatalouttaan Suomea vähemmän.

Siihen, minne kaikki mittavat tuet ja tuottajahinnat ovat valuneet, voi tutustua lukemalla tämän artikkelin.

Muistaako Puttonen Makeran?

TEM:n sivuilta löytyy tiedote:

"Selvitysmies pohtimaan julkisen kasvurahoituksen virtaviivaistamista

Miten valtion kasvurahoitus ja siihen liittyvät palvelut pitäisi virtaviivaistaa kasvuyrittäjyyttä tehokkaasti ja saumattomasti palvelevaksi kokonaisuudeksi? Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen on kutsunut 22.1.2010 professori Vesa Puttosen selvitysmieheksi etsimään vastauksia tähän kysymykseen. Työ on osa suomalaisen innovaatiojärjestelmän kansainvälisen arvioinnin suositusten toimeenpanoa. Selvitysmiehen tulee saada raporttinsa valmiiksi huhtikuun loppuun mennessä.

Suomen innovaatiojärjestelmää arvioinut kansainvälinen asiantuntijaryhmä piti nykyistä julkista kasvurahoitusjärjestelmää hajanaisena kasvuyritysten näkökulmasta. Arvioijat pitivät innovaatiojärjestelmämme suurimpina puutteina kasvuyrittäjyyden vähäisyyttä ja yritysten kansainvälistymisen heikkoutta. (...)"

Kauppalehden mukaan kyse olisi siitä, yhdistetäänkö Finnvera ja Teollisuussijoitus. Jos noin on, Sitra, joka myös rahoittaa aloittavia yrityksiä, on unohtunut joukosta, samoin Tekes ja Maatilatalouden kehitysrahasto Makera. Maataloushan on olevinaan yritystoimintaa ja saavinaan kasvurahoitustakin, joten Makera kuuluisi joukkoon ilman muuta.

Paitsi ettei se Pekkarisen mukaan ilmeisesti kuulu. Voisihan tällöin paljastua yksi mittava vääristymä, jota joku voisi ehdottaa jopa purettavaksi: Maataloudelle, joka tuottaa häviävät noin 0,8 % eli kertaluokkaa 1,5 miljardia koko 185 miljardin BKT:sta, on olemassa kehitysrahasto, joka on taseeltaan puolet rahoittamansa toimialan koosta.

Makeralla on siis mistä jakaa. Varakkaaksi katsotun Sitran tase on 687 miljoonaa euroa. Makeran taseen loppusumma vuodelta 2008 oli 756 miljoonaa euroa ja likvidit varat 331 miljoonaa. Rahat ovat peräisin veronmaksajilta: Makeralle on tätä nykyä siirretty budjetista vuosittain 15-115 miljoonaa euroa. Toinen vähän tunnettu maatalouden rahasto on interventiorahasto Mira.

Makera jakoi avustuksina - ei lainoina vaan lahjoina - käytännössä yksinomaan maataloudelle 172 miljoonaa vuonna 2008. Siis yli 10 % siitä, mitä avustamansa toimiala itse tuottaa. Valtionlainoja Makera ei ole myöntänyt vuoden 2003 jälkeen mutta se on antanut takauksia 2-16 miljoonan arvosta vuosittain. Tällä hetkellä valtionlainoja on ulkona 403 miljoonan arvosta. Luku on hämmästyttävän suuri, kun sitä vertaa Finveran lainakantaan 1 382,3 miljoonaan. Noista Finveran lainoista 15 % on annettu maaseutuelinkeinoille.

Teollisuussijoitus on toiminut 15 vuotta, saman ajan, joka voisi hyvinkin olla Makeran myöntämien valtionlainojen juoksuaika. Sen rahoitusmuoto on rahastosijoitukset. Niitä on 15 vuodelta 545,2 miljoonaa. Lukua kannattaa jälleen verrata Makeran avustuksiin tai lainakantaan 403 miljoonaan.

Sitran rahoitusmuoto on pääomasijoitukset. Vuoteen 2008 mennessä niitä oli tehty nykyarvoltaan 94 miljoonalla.

Paras vertailukohta on Tekes, joka myöntää myös avustuksia. Vuonna 2008 Tekes lainasi 85 miljoonaa ja avusti kaikkia yrityksiä 208 miljoonalla niiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeissa.

Maatalous, se loppu 0,8 %, sai samaan aikaan Makeralta 172,56 miljoonaa käytännössä navetoiden ja sikaloiden rakentamiseen.

Professorilta eivät jääne myöskään EU:n kokoamat rahoitustilastot tutkimatta. Niistä paljastuu mielenkiintoinen seikka suorista elinkeinotuista, joista on täällä kirjoitettu jo aiemmin. Maataloutta tuettiin esimerkiksi vuonna 2006 näin avokätisesti:

"Tuki on niin mittavaa, että se on 3,8 % kaikesta EU 25 alueella maksetusta tuesta merenkulku ja teollisuus mukaan luettuina. Samaan aikaan Suomen väkiluku on vain noin 1,1 prosenttia EU-alueen 493 miljoonasta asukkaasta.

Voisi tietenkin arvella, että Suomi on yhtä avokätinen muillekin elinkeinoilleen. Kuitenkin peräti 74 % Suomen kansallisesta tuesta maksetaan maatalouteen. EU 25- alueella vastaava osuus on keskimäärin 24 %. Lähimmin vertailukelpoisissa Ruotsissa ja Tanskassa osuudet ovat vain 12 ja 10 %."

Oletettavasti Puttonen ei tule kertomaan julkisuuteen, että maatalous, jolla ei ole Suomessa minkäänlaisia kasvumahdollisuuksia ja jonka osuus kansantaloudesta on mitätön, vie leijonanosan kaikista yritystuista ja rahoituksesta, joka olisi tarkoituksenmukaisinta suunnata kasvualoille. Todennäköisesti Puttonen jättää myös arvioimatta sen vahingon, joka tästä keskustalaisesta elinkeinopolitiikasta on syntynyt ja tulee vielä syntymään. Tuotahan ei mahdettu sattuneesta syystä Pekkarisen toimeksiannossa tosin pyytää...

Tänäänkin on köyhien vastainen päivä

Vuonna 2007 köyhyysriskin alaisena eli 708 000 suomalaista. Köyhien lukumäärä ja tuloerot ovat kasvaneet tuonkin jälkeen peräti OECD-maiden ennätystahtia.

Yle Uutiset haastatteli Kelan tutkimusosaston päällikköä tutkimusprofessori Olli Kangasta köyhyyden vastaisena päivänä 17.10. Hän arvioi, että pienituloisissa talouksissa elää nyt jopa miljoona suomalaista. Samaan aikaan taantuma ei näy Kankaan mukaan työssäkäyvien ihmisten kukkarossa millään tavalla:

"Päinvastoin heidän kukkaronsa on pulleampi kuin ehkä koskaan, mutta työelämän ulkopuolelle joutuvien sosiaalietuudet jäävät jälkeen ja näin kuilu kasvaa entisestään, sanoo Kangas.

Taantuman aikana työttömyys ja konkurssien määrä on kasvanut, ihmisten talousahdinko näkyy lisääntyneenä velkaneuvonnan ja toimeentulotuen tarpeena ja leipäjonojen kasvuna.

Sama koettiin myös 1990-luvun alun laman aikana. Nykyisessä talousahdingossa pienituloiset joutuvat ehkä tiukemmallekin.

- 1990-luvulla verotusta kiristettiin kaikissa tuloryhmissä ja työelämässä olevat osallistuivat laman kustannuksiin. Nyt tilanne on toinen, verotusta on kevennetty ja sitä kautta laman kantaminen jää niiden osaksi, jotka joutuvat työelämän tai markkinatulojen ulkopuolelle, sanoo tutkimusprofessori Olli Kangas."

Taantumasta huolimatta Suomi on vauraampi kuin koskaan. Kyse ei siis ole köyhtymisestä vaan valikoivasta köyhdyttämisestä. Tuloeroja on haluttu kasvattaa ja maksutaakkaa siirtää köyhimmille poliittisilla päätöksillä. Varsinkin alinta perusturvaa on heikennetty ja se on nyt viidenneksen heikompi kuin 15 vuotta sitten. Parhaiten ansaitsevien tulot ovat se sijaan kasvaneet hyvin selvästi:

	2007	1992	Ansiokehitys 15 vuodessa
Maanviljelijät	53 984	30 717	1,76
Yrittäjät	48 124	31 684	1,52
Palkansaajat (kaikki)	39 581	30 955	1,28
Eläkeläiset	20 078	16 326	1,23
Opiskelijat	10 113	8 263	1,22
Työntekijät	34 819	28 850	1,21
Työttömät	12 233	15 169	0,81
Käytettävissä olevat mediaanitulot kotitaloutta kohden vuoden 2007 rahassa. Lähde: Tilastokeskus, tulonjakotilasto

Maanviljelijöiden tulot ovat kasvaneet peräti 76 prosenttia ja ennestäänkin vauras luokka on onnistunut lähes kaksinkertaistamaan tulonsa vain 15 vuodessa. Työttömien tulot ovat samalla pudonneet viidenneksellä. Molemmat lienevät maailmanluokan ennätystasoa mitä tulojen uusjakoon tulee.

Kyse on siis kotitalouksien käytettävissä olevista tuloista. Koska työttömien perheiden koko on keskimäärin hieman yli kaksi henkilöä, on heidän asemansa hyvin tukala. Heikompi kuin opiskelijatalouksien, joissa tuloja on henkilöä kohden 610 euroa kuukaudessa. Vähän mutta siltikin 120 euroa enemmän kuin työttömien perheissä. Noilla tulotasoilla 120 euroa on valtaisan suuri ero.

Kannattaa myös huomata työntekijäperheiden heikko ansiokehitys. Se ei näytä vastaavan edes työn tuottavuuden nousua.

Sosiaalidemokraatit esittivät valtion ensi vuoden budjettiin jonkinlaisena hätäapuna työttömyysturvan peruspäivärahan ja työmarkkinatuen korottamista 120 eurolla. Se nostaisi nämä tuet kymmenen vuoden takaiselle tasolle 670 euroon kuukaudessa työtöntä kohden. Tuo esitys ei odotetusti mennyt läpi, vaikka kulut olisivat olleet vain 140 miljoonaa vuodessa. Edellisestä sinänsä asiallisesta esityksestä huolimatta en kovinkaan hullaantuisi demarien tällä kertaa oppositiosta harjoittamasta köyhyyspolitiikasta.

Samaan aikaan hallitus on valmistelemassa muun ohella kaikkein suurituloisimpien eli maanviljelijöiden jo muutoinkin hyvien etuuksien jatkamista valtion kustannuksella. Tätä nykyä 130 miljoonaa euroa vuodessa maksavaa viljelijöiden luopumistukea ollaan jatkamassa vuoteen 2014. Kyseessä on eläkejärjestely, jossa ylimmän tuloluokan parhaiten ansaitseva osa pääsee veronmaksajien kustantamalle eläkkeelle jo 56-vuotiaana. Tähän näyttäisi löytyvän noin 600 miljoonaa euroa käytettäväksi neljän vuoden aikana.

Tuo esitys valmistui lähes päivälleen samaan aikaan, kun hallitus puolivälin tarkistuksessaan ilmoitti nostavansa kaikkien muiden vanhuuseläkeiän alarajan 63 vuodesta 65 vuoteen.

Myös maanviljelijöiden lomaetuuksia on parannettu. Vuonna 2010 valtio kustantaa heille 25 päivän vuosiloman ja perhevapaat. Hintalappu tälle vapaa-ajalle on yli 200 miljoonaa euroa vuodessa, saman verran kuin valtionosuus 50 % on kuntien maksamasta toimeentulotuesta.

Kannattaa myös tietää, että viljelijät eivät maksa itse eläkemaksujaankaan kuin osin, maksuprosenttinsa on noin 10 kun se yrittäjillä on noin 20 %, ja että noin puolet Suomen suurimmista tuloistaan maksetaan Euroopan avokätisimpinä maataloustukina.

Kankaan mainitsema konkurssit eivät koske maatiloja sattuneesta syystä lainkaan. Koska mitään yritystoimintaan kuuluvaa riskiä ei ole - pelkkä voitonmahdollisuus - koko maa-, metsä- ja kalataloussektorilla konkurssi on kohdannut tänä vuonna vain yhtä yritystä jokaista 2350 kohden. Maatalousyritysten - jos yrityksistä voi puhua - osuus edellisistä ei ilmene Tilastokeskuksen julkaisemista luvuista. Muilla päätoimialoilla noin joka sadas yritys on ajautunut konkurssiin kuluvan vuoden heinäkuuhun mennessä.

Lopputili luomumenetelmällä

Tekniikka&Talous julkaisi sunnuntaina 17.5. 2009 tällaisen artikkelin:

"Kasvinjalostuksen dosentti Jussi Tammisola pulppuaa puhetta.

Kun hänet päästää irti kasvitieteen seminaarissa, mies paukuttaa kymmenessä minuutissa yleisölle kaksikymmentä geenitekniikalla jalostettua hyödyllistä kasvilajia. Niistä on tehty taudin-, kuivan- ja kylmänkestäviä ja entistä ravitsevampia tai niistä on poistettu ikäviä myrkkyjä.

Tämän puheen perusteella vihreä poliitikko rupesi kampeamaan Tammisolalle potkuja virkatehtävistä maa- ja metsätalousministeriössä.

"Sehän oli minulle vain eduksi", Tammisola hihittää. "Lopputulos oli lausunto, ettei Suomesta pätevämpää miestä näihin tehtäviin löydy."

(...)

Tammisola on entinen luonnonmukaisen viljelyn kannattaja. Luomusta hänet karkotti tieteen vieroksunta, heikko laatu ja huono sato."

Tuo Tammisolalta tai toimittajalta mainitsematta jäänyt poliitikko oli Osmo Soininvaara - tiettävästi vielä ministeriaikanaan.

Tammisolan erottamisyritys ei ole ensimmäinen lajissaan. Toinen tietooni tullut tapaus koskee erästä näkyvimmistä luomukriitikoista, luomukriittisen Tuottava Maa - Turvattu Luonto -yhdistyksen varapuheenjohtajaa, agronomi Matti Pekkarista. Hänet uhattiin erottaa opettajan virastaan luomukriittisyytensä vuoksi.

Luomun arvostelijoita ja usein samalla geenitekniikkaan avoimesti suhtautuvia henkilöitä vastaan on myös lobattu taustalla ympäristöliikkeen ja lähipiirissään olevien järjestöjen taholta. Samaan aikaan nämä kulisseissa toimineet sanotaanko fanaatikot väittivät julkisuuteen Heidi Hautalan suulla, että luomuun kriittisesti suhtautuvat henkilöt ovat perustaneet luomuvastaisen lobbyn. Hautala toimii luomumarkkinoiden kehittämisen strategiaryhmän puheenjohtajana.

Pikaisesti katsoen moinen painostus ja uhkailu tuntuu erikoislaatuiselta ja aiheettomalta. Sama koskee tietenkin luomun vastustamista. Intohimot puolin ja selittyvät sillä, että peltoalasta 6-7 % on luomulla ja jaossa on satoja miljoonia euroja maataloustukina ja tuotannon arvona. Luomuväen kohdalla kyse on myös ideologiasta ja jopa uskonnosta: myös suomalaisen luomuviljelyn jäljet johtavat antroposofiseen biodynaamiseen viljelyyn. Seikka, jota ei useinkaan tiedetä niiden luomutuottajien parissa, jotka ovat valinneet tuotantosuuntansa arkisin syin: säästääkseen lannoitekuluissa, saadakseen isomman pinta-alatuen ja samalla mahdollisesti paremman hinnan sadostaan.

Harva myös tiennee, että merkittävä osa johtavista vihreistä poliitikoista on saanut vaikutteita joko antroposofiasta tai teosofiasta ja osa luomumyönteisyydestään ja jopa asiaan liittyvästä fanaattisuudesta selittynee noin. Tähän joukkoon kuuluvat muiden muassa Oras Tynkkynen, Pekka Haavisto, varapuheenjohtaja Janne Länsipuro, Heidi Hautala ja Irina Krohn.

Hautala on toiminut muun muassa Ruusu-Risti -lehden toimittajana. Hänen katsotaan europarlamentaarikkona vaikuttaneen keskeisesti siihen, että homeopatia ja yrttihoidot saatiin säädettyä luomueläinten ensisijaiseksi hoitomuodoksi ja samalla uskomuslääkintä - suomeksi puoskarointi - ujutettiin osaksi EU:n lainsäädäntöä sekä virallista politiikkaa.

Kuka puhuisi maidon terveyshaitoista?

Suomalaisten ravitsemus on nähtävästi aina ollut jollakin tapaa ongelmallista. Vain hetki sitten päähuomio kohdistui riittävään energian ja suojaravinteiden saantiin. Nyt lihavuudesta on tullut jopa niin vaarallista, että puolustusvoimien komentajaksi nimitetty Ari Puheloinen arvioi tuoreeltaan läskin Suomen pahimmaksi viholliseksi. Oululaisen sanomalehti Kalevan Jari päätyikin kysymään, että tulisiko Suomen liittyä Naton sijasta Painonvartijoihin.

Terveysvalistajamme ovat tietenkin oikealla asialla, sillä suomalaisten yleinen terveys on muuhun Eurooppaan verrattuna kehno. Asia selviää tästä jo aiemmin lainaamastani tilastosta. Meillä on erityisen paljon sydän- ja verisuonisairauksia, diabetesta ja keliakiaa. 

Noita huonoja terveysoloja halutaan parantaa puuttumalla elämäntapoihin kuten epäterveelliseen ravintoon, liian vähäisenä pidettyyn liikuntaan, runsaaksi mainittuihin tupakointiin ja alkoholinkulutukseen ja noista seuraavaan lihavuuteen seurauksineen.

Etenkin pienituloisimmat halutaan kuriin, sillä heidän katsotaan kuluttavan paljon niin sanottua roskaruokaa. Se on edullista ja se halutaan tehdä heitä ajatellen kalliimmaksi. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin tehdä terveellinen ruokailu mahdolliseksi yhä useammalle vaikuttamalla käytettävissä oleviin tuloihin. Nyt kun Stakes ja KTL on yhdistetty yhdeksi laitokseksi, THL:n voisi aivan hyvin odottaa tulevan ulos tässä asiassa myös ravitsemuksen ja terveyden näkökulmasta. 

Mutta tulonjaon tasoittamisen ei katsota kuluvan Suomessa ilmeisesti kenellekään ja mistään näkökulmasta ja vaikka kaikkein pienituloisimpien olojen kohentaminen ei nähtävästi tuottaisi lainkaan kuluja yhteiskunnalle. Voi myös olla, että lisääntyvien tulojen ja tulonsiirtojen pelätään lisäävän alkoholinkulutusta? Viinan kulutushan seuraa varsin suoraviivaisesti tuloja. Yleisesti myös katsotaan, että vähemmän koulutetut eivät osaa tehdä ruoan suhteen terveellisiä valintoja, vaikka se olisi mahdollista talouden puolesta. Nyttemmin tosin tiedetään, että jo ala-asteikäiset osaavat valita terveellisen ja epäterveellisen ruoan väliltä.

Tätä vanhemmat koululaiset vielä paremmin: Herttoniemen ja Sipoon yläasteilla tehdyn selvityksen mukaan valtaosa oppilaista sai joko ostaa tai syödä kotonaan välipalakseen mitä halusivat, mutta silti limsa ja makeiset hävisivät vaihtoehtoina selvästi vaikkapa hedelmille, juureksille, ruisleivälle, mehuille ja maidolle. Grilli- ja pikaruoka, pullat, munkit ja viinerit sekä perunalastut olivat makeisia ja limsaakin epäsuositumpia. 

Ehkä tätä vanhemmatkin osaisivat valita oikein, jos se olisi tulojensa puolesta mahdollista?

Loistavat mutta väärät viholliset

Kun vertaa suomalaisten alkoholinkulutusta ja terveysvaikuttajien äänenpainoja, on niissä epäsuhtaa: suomalaisten alkoholinkulutus on ollut eurooppalaisittain vähähäistä aina vuoteen 2004 saakka kunnes alkoholiveroa alennettiin. Nousupiikin jälkeen kulutus on jälleen palaamassa vanhoille maltillisille uomilleen. Lienee perusteltua kysyä, onko alkoholinkulutus ollut väestötason terveysongelmien taustalla siinä mitassa, kuin annetaan ymmärtää, vai onko enemminkin ollut kyse paheksunnasta? 

Toinen päävihollinen on ollut tupakointi. Sinänsä hyväksyttävä ja kaikessa vaarallisuudessaan ja hyödyttömyydessään hyvä sellainen, mutta suomalaisten tupakointi ei ole joidenkin kansainvälisten tutkimusten mukaan yleistä. Päin vastoin, yli 15-vuotiaat suomalaismiehet ovat tupakoijia huomattavasti harvemmin kuin eurooppalaiset veljensä. 51 Euroopan ja lähialueen maasta vain seitsemässä miesten tupakointi on yleisempää kuin Suomessa, lopuissa 43 maassa poltetaan meitä yleisemmin.

Tupakan aiheuttamat sairaudet kehittyvät hitaasti. Tässä mielessä onkin hyvä havaita, että vuonna 1990-94 tupakoivien miesten osuus oli silloinkin yksi pienimmistä Euroopassa, 31%. Nyt se on 26%. Suomalaisnaiset eivät yllä noin mairittelevin vertailulukuihin, mutta polttavat silti vähemmän kuin suomalaismiehet. Tupakoivien osuus vuonna 2005 oli 18%, jolla irtoaa hyvä 29. sija tutkitun 52 maan joukossa. Voinee todeta, että tupakoinnistakaan ei ole huonon kansanterveyden selittäjäksi.

Lihavuuden syinä jäljelle jäänevät liikunnan vähyys, ruokavalio tai perimä. 

Perintötekijät voinee sulkea pois: suomalaisethan eivät eroa geneettisesti muusta eurooppalaisväestöstä. Lisäksi lihavuus on muuhun Eurooppaan verrattuna hyvin yleistä vain aikuisilla miehillä. Naiset ovat suurin piirtein eurooppalaisissa mitoissa ja nuoret ja lapset aivan hoikimpia. Seikka, jota ei uskoisi, kun kuuntelee terveysvalistajien puheita. Asiasta voi lukea esimerkiksi tästä. Jäljelle jäänevät todennäköisesti siis liikunta ja ravitsemus.

Liikuntakaan ei liene selittäjä: Suomalaiset harrastavat terveysliikuntaa eniten koko Euroopassa. Asia käy ilmi vaikkapa Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen KIHU:n julkaisemasta vertailusta. Ainakin kerran viikossa liikuntaa harrastavia oli vuonna 2004 kaksi kertaa enemmän kuin EU:ssa keskimäärin, 76 % yli 15-vuotiaista.

Mikä ei ole mielessä, ei ole kielessä

Erityisesti on syytä kiinnittää huomiota miesten ravitsemukseen. Siitä löytyykin suomalainen erikoisuus: miesten runsas, peräti maailmanennätystasoa oleva maitotuotteiden ja etenkin nestemaidon käyttö. Tässä ote Maito ja Terveys ry:n tiedotteesta vuodelta 2007:

"Perinteisissä maitomaissa: Suomessa, Ruotsissa ja Islannissa maidon kulutus on hitaasti laskenut. Kuitenkin meillä Suomessa juodaan edelleen eniten maitoa maailmassa. Islannissa ja Ruotsissa hapanmaitovalmisteiden ja meillä juuston kulutuksen kasvu on kompensoinut maidon vähentynyttä juomista."

Ilmeisesti suomalaismiehet hankkivat pysyväksi jäävän ylipaino-ongelmansa ja lihovat lähes maailman hoikimmista lapsista ja nuorista lähes lihavimmiksi aikuisiksi nestemaidosta hankkimillaan maitorasvoilla:

"Maidon juojia on eniten ikäryhmässä 15-24-vuotiaat: naisista 78 prosenttia ja miehistä 90 prosenttia. Tästä ryhmästä löytyvät myös maidon suurkuluttajat. Joka kolmas 15-24-vuotiaista miehistä juo maitoa vähintään viisi lasillista päivässä. Nuoret miehet ovat suurin kevytmaidon käyttäjäryhmä. Puolet heistä käyttää tavallisimmin kevytmaitoa. Sen sijaan tämän ikäryhmän naiset ovat selkein rasvattoman maidon käyttäjäryhmä: heistä yli puolet valitsee rasvattoman maidon."

USA:ssa on tunnetusti valtava ja täysin aito ylipaino-ongelma. Silläkin näyttäisi olevan yhteys maidonkulutukseen (M&T):

"Myös hapanmaitovalmisteiden ja maitojuomien kulutus on monessa maassa kasvanut. Muun muassa Tanskassa, Ranskassa, Saksassa, Islannissa ja Sveitsissä hapanmaitovalmisteiden kulutus on ollut kasvussa. Sen sijaan USA:ssa, jossa maitojuomia ja hapanmaitovalmisteita kuluu kaikkein eniten maailmassa henkeä kohti vuodessa, niiden kulutus on 2000-luvulla ollut pienessä laskussa."

Suomalaisista kaikilla ikäryhmillä ruuan rasvoista suurin osa, 34 %, on peräisin maidosta ja maitotuotteista (25%) sekä voista (9%). Nuorilla miehillä tuo osuus on tietenkin keskiarvoa suurempi. Kun huomaa, että maitorasvat ovat kovia rasvoja ja voi on ravitsemuksellisesti lähes arvotonta, pitää ihmetellä, ettei maitorasvoja ole arvosteltu etenkään terveysviranomaisten toimesta nimeltä lähes koskaan, vaan on tyydytty puhumaan kovista tai eläinperäisistä rasvoista. Sokerit, joita nuoretkaan eivät näyttäisi suosivan, on niiden sijaan julistettu pääviholliseksi. Näin vaikka suomalaisten saamasta kokonaisenergiasta maitorasvat tuottavat noin 24 % ja ravitsemuksen kannalta yhtä arvottomat sokerit vain 13 %. 

Näkyvimmän ja samalla lähes ainoan asiantuntijapuheenvuoron maitorasvoista on käyttänyt professori Antti Aro ja hänkin vasta jäätyään eläkkeelle Kansanterveyslaitokselta. Esimerkiksi keskustalaisen Pekka Puskan tai tämän hallituksen aikana nimitettävän seuraajansa ei voi uskoa tulevan vaatimaan, että voita ja rasvaisen maidon juontia olisi syytä erityisesti välttää terveyssyistä. Esimerkiksi tässä puheenvuorossaan Puska huomaa alkoholinkulutuksen ja nuorten lihomisen, joka johtuu hänen mukaansa - sokerista.

Pidänkin täysin selvänä, että maataloussektorilla ja sen omistamalla meijeriteollisuudella on aina ollut ja on edelleenkin mahdollisuus vaikuttaa suoraan terveysalan toimijoihin niin, että maitorasvojen - yhden merkittävimmän terveyshaittojen aiheuttajan - käyttöön ei haluta puuttua. Asiaa on puolestani tarkasteltu tässä artikkelissa.

Kritiikkiä ei nouse myöskään aluskasvillisuuden joukosta: virallisen ravitsemustieteen arvostelijoina esiintyvät niin kutsutut alakarppaajat kuten Antti Heikkilä arvostelevat nimenomaan sokeriteollisuutta. Lisäksi nämä epätieteellisten ja epäterveellisten dieettien agitaattorit väittävät totuudenvastaisesti, että virallista ravitsemustiedettä edustavat terveysviranomaiset tekisivät kaiken voitavansa maitorasvojen kulutuksen vähentämiseksi. 

Kun noin on, esimerkiksi Valion asema ei voisi olla enää kadehdittavampi: se on lähes monopoliasemassa ja liiketoimintansa sekä tuotteensa päähallituspuolueen, kansanterveyden kaitsijoina ja ravitsemustieteen edustajina esiintyvien terveysviranomaisten ja myös sen kriitikkojen erityisessä suojeluksessa.