Organotinaa ankkalammikossa

" All this generalization, simplification and dramatization is meant to produce a readable text, to translate research results into everyday language so that the readers - and decision-makers wake up and take action against the causes. I believe this translation can be made without distorting the source research. Dialogue between the researcher and the journalist is essential in this process."

Heli Saavalainen, ympäristötoimittaja

Noin siis kirjoittaa Helsingin Sanomien toimittaja Heli Saavalainen Ruotsin akatemian Ambio-tiedejulkaisussa. Saavalaisen tarkoituksena on osoittaa, että HS:n ympäristötoimitus on jo ennakolta valmis dramatisoimaan tutkijoiden tuloksia ja haluaa vaikuttaa suuntaan, jonka se saa tässä tapauksessa ympäristöalan tutkijoilta.

Saavalainen on kunnostautunut etenkin Itämerta ja sen tilaa koskevilla artikkeleillaan. Aiheina ovat olleet esimerkiksi TBT, laivamaaleista irtoava tributyleenitina, ja sitä koskeva tutkimus.

Muuan artikkeli koski ympäristöministeriön tilaamaa ja Syken erikoistutkijan, tohtori Markku Helmisen johdolla vietyä TBT:n myrkyllisyyttä ja levinneisyyttä selvittänyttä hanketta.

Helmisen Turun Sanomille viime vuonna kertoman mukaan organotinayhdisteet ovat "kaikkien aikojen vaarallisimpia yhdisteitä, joita ihminen on luontoon päästänyt. Niiden alkuperäinen tarkoitus on tappaa eliöstö. "

TBT:tä sisältäviä maaleja ei ole käytetty "eliöstön tappamiseen", vaan tarkoitus on ollut estää kasvillisuuden ja muun merieliöstön kiinnittyminen laivojen pohjiin. Tinaa on siten kulkeutunut satamiin ja telakoille laivojen ja veneiden mukana. 1970-luvulla markkinoille tulleen TBT:n käyttö pienveneissä on kielletty vuodesta 1991 ja isoissa aluksissa 2003. Viime vuodesta alkaen maali on joko tullut peittää myrkyttömällä maalikerroksella tai poistaa kokonaan.

Saavalainen kirjoittaa heinäkuussa 2005 vielä kesken olevasta tutkimuksesta seuraavasti:

"Vaarallinen tinayhdiste leviää Turun edustalla

Seilin saarella tutkitaan simpukoita ja kaloja sekä myrkkyjen kulkeutumista

Seilissä tutkitaan, paljonko meren eliöt sietävät tributyylitinaa (TBT) ja trifenyylitinaa (TPT) ja kuinka laajalle tinayhdisteet ovat kulkeutuneet Saaristomerellä. Turun edustan merialueelta on mitattu suuria myrkkymääriä, ja TBT:n on jo todettu levinneen Aurajokea ylös aina Turun Tuomiokirkon tuntumaan."

Kaiken edellisen perusteella voisi jo luulla, että kyseessä on jokin vastustamattomasti leviävä supermyrkky, joka voi kulkeutua kuin itsestään jokien latvavesiin saakka. Noinhan ei siis ole. Jos sedimenttiin ei kajota, TBT hajoaa hapettomassa pohjasedimentissä korkeintaan vuosissa ja vedessä muutamissa kuukausissa.

Lisäksi Saavalainen mainitsee Helmisen kertomana, että vaara ei ole ohi, vaan uusia kohteita löytyy. Olisi kenties ollut korrektia käyttää muunlaista ilmaisua jo tuolloin kielletystä ja hajoamisen seurauksena katoamassa olevasta myrkystä.

Samassa artikkelissa myös mainitaan, että "Kalojen myrkkypitoisuudet selvitetään kuhista, koska niistä on löytynyt suuria pitoisuuksia Pohjois-Airistolla ja kuhien tiedetään lisäksi liikkuvan paljon. Tutkimuksessa selvitetään, minkälaisia määriä kalaa on turvallista syödä."

Edes EU:n elintarvikeviranomainen EFSA ei tiedä, millainen TBT-määrä on ihmiselle haitallinen ja on antanut pelkän ohjeellisen suosituksen kalojen pitoisuuksista. Suosituksessa on käytetty satakertaista turvamarginaalia oletettuun riskiin nähden. Turvallisuus ei siis selviä Helmisen ohjaamalla tutkimuksella, kuhien ym. sen hetkinen TBT-pitoisuus kylläkin. Asia, jolla ei ole välttämättä paljoakaan tekemistä ruokaturvallisuuden - tai minkään kanssa, käy ilmi aika pian.

Näin tutkittiin

Helmisen koordinoiman tutkimuksen käytännön työstä vastasivat Lounais-Suomen ympäristökeskuksen tutkimusavustajina työskennelleet Maria Toivanen ja Jani Peltonen.

Toivanen opiskeli tuolloin Oulun yliopistossa eläinfysiologiaa ja Peltonen Turun yliopistossa ekologiaa. Tutkimus oli samalla Peltosen gradu-työn aihe. Hän kirjoitti siitä myös artikkelin Vesitalous-lehden 4/2006-numeroon.

Toivanen ja Peltonen keräsivät Saaristomeren alueelta 50 pohjanäytettä ja muutamia kymmeniä kalanäytteitä. Niistä analysoitiin tinapitoisuus.

Peltonen kertoo, että näytteet otettiin kalojen lihasta, ei maksasta, vaikka siitä olisi hänen mukaansa saatu korkeampia pitoisuuksia. Jää vaikutelma, että sellaisia oli tarkoitus löytää, sillä vakiokäytännön ja terveen järjenkin mukaan näytteet on otettava syötävästä osasta, eikä asia vaadi eri pohdintaa. Kalanäytteistä selvisi, että EFSA:n suositus TBT:n saannista ei ylittyne kenelläkään koskaan.

Tutkimuksen seuraava vaihe on tässä yhteydessä mielenkiintoisin. Opiskelijat sijoittivat liejusimpukoita (itämerensimpukka, Macoma balthica) akvaarioihin, joiden pohjasedimentteihin oli lisätty "TBT:aa 0-2000 µg/kg, joka vastaa Saaristomeren sedimenteistä mitattuja arvoja."

Mainittakoon, että suurin löytynyt arvo oli artikkelin mukaan Pohjois-Airiston 500 µg/kg. Muita löydettyjä arvoja ei tuossa yhteydessä juuri enempää kerrottu, mutta aiemmasta tiedetään, että esimerkiksi Airistolla Naantaliin ja Turkuun johtavien väylien varrella TBT-pitoisuudet ovat keskimäärin 40-60 µg/kg kuiva-ainetta.

Toivasen ja Peltosen kahdeksan viikon mittaisen kokeen havaintona oli, että simpukoiden kuolevuus oli huomattavasti korkeampi akvaariossa, jonka sedimentin TBT-pitoisuus oli 2000 µg/kg eli mikrogrammaa kilossa. Sellaista arvoa ei artikkelin kahdesta kaaviosta löydy. Lähin on 1700 µg/kg ja tuolla luonnosta löytyviin pitoisuuksiin verrattuna hyvin korkealla pitoisuudella kuolevuus ei eronnut käytännössä lainkaan puhtaassa akvaariossa pidetyistä ja oli jopa alempi, kuin huomattavasti matalammalla myrkkypitoisuudella höystetyssä sedimentissä.

Peltonen myös katsoo, että pohjaan kaivautuneena elävät liejusimpukat kestäisivät hyvin TBT:tä. Hän pitää asiaa kielteisenä, koska myrkyt voivat näin päätyä lopulta muihin lajeihin, ihmiseenkin. Välittäjinä voivat toimia kalat ja riistalinnut, joita ihminen käyttää ravinnokseen ja sinänsä Helmisen päätelmä on tuttu ja oikea. Mainitsematta jää, että TBT kasautuu ravintoketjussa heikosti muihin ympäristömyrkkyihin verrattuna ja se poistuu etenkin kalojen elimistöstä varsin pian, vain viikoissa. Simpukoillakin puoliintumisaika on 40 vuorokautta eli noin kuusi viikkoa.

Lisäksi simpukoiden on todettu olevan muihin eliölajeihin verrattuna hyvin herkkiä TBT:lle. Ja tuosta huolimatta mistään päin maailmaa ei ole saatu tutkimusnäyttöä TBT:n merkittävästä haitallisuudesta edes meriluonnolle. Asia selviää mielenkiintoisella tavalla Ylen Martti Backmanin toimittamasta MOT:n jaksosta:

(Ympäristöministeriön ylitarkastaja) Kenneth Holm: "Tributyylitina on yksi niistä haitallisimmista aineista meriympäristössä, mitä voidaan ajatella ja alunperinhän tämä ongelma tuli ihmisten tietoisuuteen kun Belgiassa ja Ranskan rannikolla osteriviljelmät kuolivat pois joskus 90-luvulla, ja siitä lähtien ollaan oltu tietoisia tästä".

MOT: Ranskan rannikon osteriviljelmät eivät toki kuollet pois, vaikka ne olivatkin raskaasti tinan saastuttamat. Ostereiden poikastuotanto väheni ja niiden kuoret paksuuntuivat tinan vaikutuksesta. Mutta osterikannat toipuivat nopeasti ennalleen, kun tinamaalin käyttö lopetettiin viereisessä 8 000 aluksen huvivenesatamassa.

Mutta onko meillä Suomessa havaittu tributyylitinan aiheuttaneen haittaa meriluonnolle ?

Holm: "Suomen rannikollakin sinisimpukka, joka on erittäin herkkä tälle tributyylitinalle, niin kyllä sekin niinku muuttaa sukupuolta täällä, että kyllä se on todettu olevan haitallinen täälläkin".

MOT: Ylitarkastaja muisti väärin. Suomalaisissa tutkimuksissa ei ole havaittu minkäänlaisia vaurioita nilviäisissä sen enempää kuin muussakaan meriluonnossa, siitä huolimatta, että vuosikymmenien ajan pääsi Suomen vesiin tributyylitinaa laivojen ja veneiden pohjista 20 000 kiloa vuodessa. Itämeren simpukka voi hyvin Vuosaaressakin."

Arveluttava tutkimusjärjestely

Tekniikan tohtori, vesirakentamisen ja ruoppauksen asiantuntija Esa Eranti arvostelee TKK:n julkaisemassa, ympäristöviranomaisten vallankäyttöä tarkastelevassa teoksessa Sustainable development or the will to power? ympäristöministeriön tilaaman tutkimuksen tutkimusasetelmaa:

"The environmental administration decided to study mussels that are known to be vulnerable. It chose to procure the testing from a reliable source, from the researchers of the Southwestern Finland Environment Centre and the University of Turku, who had already made their opinions known.

It is also known that mixing of TBT directly with sediments and using a small amount of standing water exaggerates mortality. This is due to the fact that TBT forms a strong bond with a suspended particle after leaving the ship bow. This reduces its bioactivity.

In nature there is also a huge amount of clean water floating around with currents and flushing the sediment surface. Whether the mistake in test arrangement was intentional or lack of professional skill is not known."

Erantin kirja löytyy kokonaisuudessaan tästä linkistä ja aiemman suomenkielisen teoksen kotisivunsa tästä.

Tulokset muuttuivat pöytälaatikossa ja toimituksessa

Erantin varsinainen löytö oli kuitenkin se, että jo alkujaan ilmeisen puutteellisesti toteutetun tutkimuksen tuloksia oli manipuloitu.

Alkuperäinen tulos ei osoita kuolleisuuden lisääntyvän edes Pohjois-Airstolla esiintyvillä korkeilla pitoisuuksilla ja vaikka se on saatu aikaan tavalla, jota voi arvostella.

Tulos oli ilmeisen kiusallinen ympäristöhallinnolle ja tulosten hajontaa lisättiin. Jossakin ympäristöhallinnon parissa ilmeisesti arveltiin, että kukaan ei enää muista parin vuoden takaisia tuloksia ja graafit piirreltiin uusiksi siitä, miten ne oli alkujaan julkaistu Tämä jo kertaalleen muutettu kaavio on toimitettu ympäristöhallinnosta Helsingin Sanomille.

HS poisti varmuudeksi tuloksista puhtaan sedimentin tulokset ja julkaisi kaavion uudessa muodossaan Tiede & Ympäristö -osiossaan 8.4.2008. Nyt ilman aiemmin mustalla värillä esitettyä kuvaajaa TBT näyttää vaaralliselta kaikissa oloissa, koska mitään arkipäivän vertailukohtaa ei ole.

"Päätöksiä tehdessämme erehtymisen hinta on niin suuri, että meidän on toimittava vain teoriamme varassa. Tieteellisiä ennusteita tulee liioitella. Meidän on vastustettava ennustettavissa olevia vaaroja, vaikka emme tiedä toteutuvatko ne koskaan." Jonathan Schnelle, kirjan Our Fragile Earth tekijä

"Maapallon ilmastoa koskeva sopimus täytyy toteuttaa, vaikka kasvihuoneilmaston voimistumisesta ei olisi mitään tieteellistä näyttöä." Richard Benedict, Conservation Foundation

"Meidän täytyy esittää kammottavia ennusteita, tehdä yksinkertaistettuja dramaattisia lausumia ja välttää esittämästä mitään epäilyjä niiden todellisuudesta." Stephen Schneiner, otskonikatoteorian edustaja

"Jos minun olisi synnyttävä uudestaan, haluaisin palata tappajaviruksena vähentämään ihmisten lukumäärää." Prinssi Philip, Maailman Luonnonsäätiön WWF:n puheenjohtaja, nykyinen kunniapuheenjohtaja

Lainaukset: Luontouskonnon ylipappien lausumia, Mikko Painio