Kuka kutsui USA:n ohjuskilven Helsinkiin?

Noin vuosi sitten merivoimiemme alus osallistui Yhdysvaltain keskeisimmän ydinpelotteen osana laivasto-operaatioon Venäjälle kuuluvan Kaliningradin edessä. Toinen alus oli USS Porter, joka on osa Yhdysvaltain Aegis-järjestelmää. Tämä Eurooppaan sijoitettu ohjuskilpi on luotu USA:n ydinpelotteen ensi-iskun aseeksi Venäjää vastaan.

Alukset suorittivat huhtikuun puolessavälissä 2018 improvisoidun harjoituksen Itämerellä juuri samaan aikaan, kun USA:n johtama liittokunta teki kostopommituksia Välimereltä Syyriaan Venäjän tukemaa Al-Assadia vastaan.

USS Porterin tehtävänä oli näyttää Venäjälle Yhdysvaltain voimaa ja luoda ohjuskilpi Kaliningradin ylle pommitusten ajaksi, käytännössä uhata Venäjää ydinasein. Espanjasta Itämerelle juuri pommitusten alla lähtenyt alus tuli myös julkisuuteen kerrotun mukaan Itämerelle ”valvomaan Yhdysvaltain etuja”. Laivastomme aluksen kanssa suoritetun manoveerin jälkeen USS Porterin annetiin 18.4.2018 ankkuroitua Helsinkiin ”laivastovierailulle”.

Nyt jää selvitettäväksi, kuka antoi Helsingin USA:n ydinpelotteen kaikkein tärkeimmän hyökkäysaseen asemapaikaksi ja suojakilveksi ja kuka antoi laivastollemme luvan osallistua Venäjän uhkaamiseen Itämereltä USA:n kumppanina.

Tämän operaation Suomelle luoma uhka oli samaa luokkaa kuin USA:n ydinaseiden tuominen maaperällemme olisi aiheuttanut, sillä Aegis-järjestelmä on Venäjälle suurin turvallisuusuhka ja samalla ensimmäinen itsepuolustukseksi tuhottava kohde: Sen ainoa tarkoitus on mahdollistaa Yhdysvaltain ydinaseiden ensi-isku Venäjälle ilman, että Venäjä voisi vastata siihen.

Asejärjestelmä rikkoi niin kutsuttavan kauhun tasapainon, joka oli pitänyt huolen, etteivät nämä ydinasevallat hyökkää toisiaan vastaan. Tästä tärkeästä osasta hyökkäämättömyyttä sovittiin ABM-sopimuksella, jonka nuorempi Bush sanoi irti vain kertomalla julkisuuteen, ettei USA noudata enää sitä. Niin tehtiin juuri Aegis-järjestelmän takia, jonka toimintakyky riippuu myös siihen kuuluvien alusten sijainnista.

Helsinki ja Itämeri eivät tulleet siis valituiksi sattumalta niin sotilaalliselta kuin Suomesta lähetetyn poliittisen viestin kannalta. Ei ole myöskään sattumaa, että Putin halusi neuvotella Trumpin kanssa Suomen-tapaamisellaan juuri tästä mainitusta ohjuskilvestä. Se kertoo Venäjän huolesta.

Arvion mukaan joku osallistumispäätöksen tehnyt on ylittänyt toimivaltansa. On mahdollista, että tuollaisen toimivallan ylityksen ja kaiken muun seurauksena tulee henkilövaihdoksia puolustushallinnossa – ainakin pitäisi tulla.

Kerrataan vielä miksi: Suomi osallistui aluksellaan USA:n Syyriassa käymän, tosiasiallisesti Venäjän-vastaisen sodan aikana Yhdysvaltain aseelliseen operaatioon Itämerellä ja tarjosi sen lisäksi USA:n kaikkein vaarallisimmalle hyökkäysaseelle suojasataman pääkaupungin ilmapuolustuksen alla - ellei peräti ihmiskilven takana.

Samankaltaisessa, joskin paljon lievemmässä Aegis-järjestelmää koskevassa tapauksessa Tsekin hallitus kaatui ja pääministeri Topolanek joutui jättämään paikkansa kesken Tsekin EU-puheenjohtajuuskauden. Selkkauksen seurauksena Aegista ei koskaan päästetty Tsekin maaperälle. Suomeen se kutsuttiin vastoin omaa turvallisuuttamme, muuta kansallista etuamme ja virallista liittoutumattomuuspolitiikkaamme.

Huomautettakoon, että kaikki edellä  kerrottu on ollut luettavissa ja saatavilla lähes kaikista tiedotusvälineistä. Niiltä jäi vain kertomatta asian tärkeämpi ja huolestuttavampi puoli.

Mikä USA:ssa on vikana?

Martti Ahtisaari murehtii US:n maksullisessa Vieraskynä-kirjoituksessaan näin: ”Erityisen huolestuttavan tilanteesta tekee se, että suurvaltojen luottamuspula vaikeuttaa YK:n ja sen turvaneuvoston toimintaa. Jos Yhdysvallat vetäytyy monenvälisestä yhteistyöstä, maailmanjärjestelmään jää tyhjiö. Kansainvälinen järjestelmä tarvitsee vahvan johtajan, joka puolustaa globaaleja arvoja – demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltion perusteita.” (1)

Ahtisaari on oikeassa sikäli, että USA tulisi saada mahdollisimman moniin pöytiin, mutta ei lääkärinä vaan potilaana. Mikä USA:ssa on vikana?

Yhdysvallat on läpi historiansa käynyt jotain sotaa tai aseellista selkkausta omalla maaperällään tai sen ulkopuolella. 1700-luvulta alkaen rauhan vuosia on vain muutamia. (2) USA on myös sotinut Ahtisaaren tunteman YK:n lipun alla omassa asiassaan. Tällaisia ovat esimerkiksi Korean sota (3).

Ellei USA ole ollut itse suoraan asialla, se on käyttänyt liittolaisiaan. Yhdysvallat käynyt nk. proxy-sotia eli tukenut jotain sodan osapuolta ja antanut sen sotia ja kahakoida puolestaan. Tällaisia liittolaisia ovat mm. Israel ja Irak Iranin-vastaisessa sodassa. (4)

USA on tunnetusti järjestänyt lukuisia aseellisia vallankumouksia, kaikkein tunnetuimpana Chile (5) ja tukenut mieleisiään sotilasdiktatuureja ja epädemokratioita kuten Saudi-Arabia ja Chile sekä vähemmän tunnetuista Uzbekistan (6) ja joidenkin lähteiden mukaan Ceausescun Romania. (7)

Operaatio Gladio

Yhdysvallat on luonut, aseistanut ja rahoittanut terroristijärjestöjä ja harjoittanut terroria false flag-iskuineen myös liittolaismaissaan. Edellisistä esimerkkeinä vaikkapa ISIS (8), talebanit Afganistanissa (9) ja islamistit Jugoslavian hajoamissodissa (10). Jälkimmäisistä esimerkkinä  operaatio Gladio, jonka seurauksena Ranska heitti Naton päämajoineen ulos maaperältään: CIA, Britannian MI6 ja Nato ohjasivat äärioikeistolaisia salaisia armeijoita, jotka murhasivat eri maissa yhteensä satoja siviilejä tavoitteena sälyttää syy iskuista vasemmistoryhmille. (11)

Racakin tapahtumien lavastus ja suomalaisen Helena Rannan rooli siinä lienee myös joillekin tuttu. (12)

Reaganin aikana perustettu NED – eräänlainen CIA:n jatke - organisoi ja rahoittaa vallankumouksia ahkerimmin entisissä neuvostotasavalloissa. (13) Yhdysvallat on käynyt ja käy koko ajan propagandasotaa takavuosien apurinaan esimerkiksi Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves, joka oli Radio Free Europen palkollinen. (14) Yhdysvallat  kumppaneineen valvoo myös kaikkea viestiliikennettä teknisinä välineinään mm. Echelon. (15)

Jokainen muistanee myös CIA:n vankilennot, yhteensä noin 800, ja salaiset vankilat, joita oli myös Euroopassa ainakin Ukrainassa ja Puolassa (16), ja USA:n mielivaltaisin perustein ottamien vankien kidutukset. (17)

Poliitikkojen lahjominen tuntuu tässä yhteydessä jo varsin kesyltä. Näin tapahtui esimerkiksi Tsekissä, kun Yhdysvallat yritti saada sieltä Venäjää vastaan suunnatuille ohjustutkilleen tukikohdan. Hanke kaatui Morava-skandaaliin. (18) Suomessa Yhdysvallat rahoitti ainakin SDP:tä ja SAK:n kilpailijaksi perustettua Suomen Ammattijärjestö SAJ:tä (19)

Kauppasaarrot ja kauppakumppanuuksilla kiristäminen kuuluvat tunnetusti USA:n arsenaaliin esimerkkeinä Libya, Kuuba, Iran, Irak ja Pohjois-Korea.

Kiristämisestä tuoreimpana esimerkkinä voisi olla Kenia. Se halusi kieltää käytettyjen vaatteiden tuonnin. Se ei onnistunut, vaan maasta katosi 500 000 tekstiiliteollisuuden työpaikkaa Yhdysvaltain 20 000 työpaikkaa vastaan vain koska USA haluaa dumpata Keniaan käytettyjä vaatteita. USA:n käytti välineenään mm. Kenian kahvinvientiin vaikuttavaa kauppasopimusta, jonka se uhkasi sanoa irti. (20)

Aina ajoittain vapaakaupan puolustajana esiintyvä USA ei salli jotain yrityskauppaa tai päästä jotain kilpailukykyistä tuotetta sen markkinoille jollain tekosyyllä. Tällaisesta  esimerkkinä Huawein puhelimet. (22) Trumpin kauppasodat tuloksineen ovat vielä toistaiseksi oma kirjoittamaton lukunsa. Yhdeksi erikoisimmista esimerkeistä protektionismista sopinee se, että Yhdysvaltain eri satamien välillä saa liikennöidä vain siellä valmistetuilla aluksilla. (23)

Luonnollisesti Yhdysvallat käyttää kaikkia keinojaan myös YK:ssa. Venäjä on käyttänyt YK:n turvallisuusneuvostossa veto-oikeuttaan kaataakseen Yhdysvaltain päätöslauselmaluonnoksen Syyrian sotaa koskien. Laskelmien mukaan se olisi tässä yhteydessä 14. kerta. Yhdysvallat on puolestaan vuodesta 1980 laskien käyttänyt veto-oikeuttaan 38 kertaa estääkseen Israelin-vastaiset päätöslauselmat. (24)

Maailman suurin veroparatiisi

Kansan Uutisten artikkeli kertoo, kuinka kansainvälinen verokeinottelua vastustava Tax Justice Network rankkasi viime vuonna veroparatiisit. Yhdysvallat oli listalla peräti kolmantena Sveitsin ja Hongkongin jälkeen. Merkittävimpänä veroparatiisina pidetty Panama on sijalla 13. Heinäkuussa 2015 allekirjoitti 53 maata OECD:n aloitteesta syntyneen sopimuksen verotietojen automaattisesta vaihdosta. Yhdysvallat ei ole allekirjoittanut sopimusta. (25)

USA:n liittolaisena – varsinkaan entisenä - ei ole hyvä olla. Erinäisten käänteiden jälkeen sen entisistä tiedustelu- ym. kumppaneista Gaddafi ja Ceausescu vaimoineen ammuttiin ja Saddam Hussein hirtettiin kameroiden edessä. Iltapäivälehdistön kaikkein vinksahtaneinta uutismateriaalia edustanee Ilta-Sanomien juttu siitä, kuinka Saddamin velipuolen, Barzan Ibrahim al-Tikritin, pää irtosi hirtettäessä pyövelin laskuvirheestä.

USA ylläpitää myös yksityisarmeijoita kuten silmittömästä ammuskelustaan tunnettu Blackwater Irakissa ja sen seuraaja Academi tiettävästi nyt myös Ukrainassa. (26)

Pariisin ilmastosopimuksesta puuttuu vain yksi merkittävä teollisuusmaa: USA. (27)  Se ei ole myöskään ratifioinut tai tunnusta YK:n lapsen oikeuksien sopimusta, biodiversiteettisopimusta, Ottawan miinakieltosopimusta ja kansainvälistä merisopimusta ja kansainvälistä rikostuomioistuinta.

USA on jäänyt pois myös naisten ja vammaisten oikeuksia suojelevista sopimuksista. Yle tietää kertoa, että YK:n piirissä on solmittu yhteensä 18 ihmisoikeussopimusta ja lisäpöytäkirjaa. Yhdysvallat on ratifioinut niistä vain viisi. (28)

Lapsen oikeuksien sopimuksessa kielletään mm. lasten kuolemantuomiot. Vuosina 1973-2017 Yhdysvalloissa teloitettiin 22 ihmistä alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta. Nuorin oli rikoksentekohetkellä 16-vuotias. (29) Yhdysvaltain katsotaan vastustavan sopimusta, koska se haluaa itse päättää nuorten seksuaalikasvatuksesta. Sellaista ei haluta tarjota etenkään konservatiivien hallitsemissa osavaltioissa ja juuri siitä syystä nk. raamattuvyöhykkeellä on ollut kaikkein eniten teiniraskauksia. Myös AIDS ja sukupuolitaudit ovat yleistyneet nuorten keskuudessa samasta syystä. (30)

Lait on tehty rikottaviksi

Yhdysvallat ei ”tietenkään” ole mukana YK:n ydinasekieltosopimuksessa ja on painostanut ainakin Ruotsia allekirjoittamasta sitä. Sopimuksesta jättäytyneen Suomen kohdalla painostusta tuskin  tarvittiin. (31)

ABM-sopimuksen ajatuksena puolestaan on, että mikäli joku osapuoli onnistuisi kehittämään puolustusjärjestelmän, joka torjuisi toisen puolen ydinohjukset, tämä itse asiassa kasvattaisi ydinsodan riskiä koska silloin kauhun tasapaino järkkyisi. Tällaiset järjestelmät haluttiin kieltää. Kuinka olla, Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ilmoitti, ettei aio noudattaa sopimusta (32). Puolaan ja Romaniaan sekä joillekin aluksille asennettu Aegis-ohjuskilpi on juuri tällainen ABM-sopimuksen vastainen luomus.

Tähän liittyy Sauli Niinistön nyt jopa naiivilta vaikuttava aloite lentokoneiden tunnistamiseen käytettävien nk. transpondereiden käytöstä Itämerellä, jotta tunnistamattomien lentokoneiden aiheuttamat vaaratilanteet vältettäisiin. Niinistön ehdotus sopi Venäjälle, jonka katsottiin toimineen vastuuttomasti ja vaarallisesti lähestyessään hävittäjillään Naton laivastoa Itämerellä. Natolle ja sen johtovaltiolle USA:lle Niinistön ehdotus ei tosiasiallisesti sopinut eikä se ole edennyt.

Nuo mainitut lennot olivat Venäjän reaktio Aegis-aluksen liikkeisiin. Yksi aluksista purjehdittiin Venäjän puolustuskyvyn testauksen vuoksi kohti Kaliningradia ja reaktionopeuden ja -etäisyyden perustella pyrittiin selvittämään, kuinka nopeasti Venäjä kykenee vastaiskuun tai mahdollisesti myös, kuinka Kaliningradista lähetetyt Iskander-ohjukset olisivat torjuttavissa. Mannertenvälisiä ohjuksia Kaliningradissa ei ole. Niitä ei ole tietenkään myös Iranilla, jota vastaan ohjuskilpi mukamas luotiin.

Omat lait ja jo allekirjoitetut sopimukset ovat USA:lle usein vain rikkomista varten. Yhdysvallat on rikkonut viime aikaisissa sodissaan Haagin sopimuksia, Nürnbergin periaatteita, YK:n peruskirjaa, Geneven sopimuksia, kidutuksen vastaista sopimusta, tavanomaisia aseita koskevaa sopimusta ja kansanmurharikoksen estämistä ja rankaisemista koskevaa sopimusta. Lisäksi sodista vastuulliset päättäjät ja joukot itse ovat rikkoneet edelleenkin sotarikoslakia, USA:n rikoslakia ja USA:n perustuslain 6. artiklaa. (33)

Klaanit ja asejoukkiot hallituksen tilalle

Jos katsotaan ihan lähivuosilta USA:n ja sen liittolaisten asein demokratisoimia maita eli Afganistania, Irakia ja Libyaa, hankkeiden ei kai voi sanoa ihan onnistuneen?

Libya oli Afrikan vaurain maa, joka ei enää tukenut ja harjoittanut terrorismia. Gaddafin Libya vaihtoi tiedustelutietoja länsivaltojen kanssa ja rakensi toimivat suhteen länteen. Se vapautui kauppasaarrosta ja poistettiin Yhdysvaltain ”pahan akselin” valtioiden joukosta. Libya solmi länsivaltojen kanssa myös toimivat kauppasuhteet aseostoineen ja öljysopimuksineen. (34)

Kaikesta huolimatta maa päätettiin tuhota – ilmeisesti vääränä pidetyn yhteiskuntajärjestelmänsä vuoksi ja onhan Libyalla myös öljyvaroja jaettavaksi. Nyt Libyaa pitävät hallussaan erilaiset klaanit ja asejoukkiot eikä sitä käytännössä ole valtiona olemassa tuskin edes valtiorajoineen. Se paljoudessa selittää Libyan alueen kautta kulkevan, Saharan eteläpuolisesta Afrikasta Eurooppaan tulevan pakolaisvirran.

Yhdysvalloilla liittolaisineen on myös merkittävä osuutensa Syyrian konfliktissa. USA sotii siellä juuri nyt yhtenä kuuman sodan osapuolena ja oli jo aluksi taustalla tukemassa Venäjän liittolaisen al-Assadin vastaista arabikevättä Syyriassa (35) ja jo mainitusti myös islamisteja Afganistanin tapaan.

Yhdysvaltain omaa demokratiatilannetta ja yhteiskunnan tilaa kuvannee mustien ja latinojen johdonmukainen syrjintä, mustien äänioikeuden tosiasiallinen rajoittaminen, vankiluvut, kuolemantuomiot, poliisiväkivalta ja vaikkapa tarkistuslaskennan keskeyttäminen ja vähemmän ääniä saaneen ehdokkaan, George W. Bushin, valinta presidentiksi joidenkin mielestä oikeuden poliittisella päätöksellä. (36)

Tätä Yhdysvaltain sairaskertomusta voisi jatkaa loputtomiin ja tarkastella vaikka USA:ta teokratiana, sen Lähi-Idässä käymiä sotia öljysotina ja USA:n pyrkimystä soveltaa omia lakejaan maailmanlaajuisesti.

Sopulit sotajalalla

Joukko eurooppalaisia lehtiä on julkaissut sunnuntaina 27.7. päätoimittajiensa allekirjoittaman, Euroopan poliittisille johtajille suunnatun avoimen kirjeen. Sen on laatinut puolalaiseen Gazeta Wyborczan päätoimittaja Adam Michnik.

Julkaisijat ovat Le Monde, Die Welt, El País, La Stampa, de Volkskrant, Der Standard, Hospodarske Noviny, Denník SME, Dario de Noticias ja Lietuvos Rytas sekä Dagens Nyheter. Julkaisijoiden kirjo yltää siis maltillisesta vasemmistosta konservatiiveihin.

Eurooppaa vaadittiin puhumaan Putinille ”selkeästi”. Hänet rinnastettiin pienen mutkan kautta Hitleriin ja Staliniin, pidettiin seikkailijana vaan ei poliitikkona ja syytettiin sotaisasta imperialismista, kovakorvaisuudesta ja palkkasoturien sekä aseiden lähettämisestä Ukrainaan. Kriisin katsottiin alkaneen Krimin liittämisestä Venäjään.

Euroopan maita päätoimittajat vertasivat neutraaliin Sveitsiin. Turha lepsuus Putinia kohtaan koskisi erityisesti poliitikkoja ja liike-elämän eliittiä.

Nyt tuon olisi muututtava ja valtioiden olisi yhdessä ryhdyttävä myötäilyn sijaan painostamaan Putinia, jolle on enää turha puhua. Sen sijaan ”EU:s medlemmar bör sätta in alla påtryckningsmedel: stoppa all leverans av vapen till Ryssland, införa ekonomiska och politiska sanktioner. Sammanhållning mot Putin är det verkliga svaret på Ukrainakrisen.”

Helsingin Sanomat julkaisi kirjoituksen pääkirjoituksenaan, mutta kaunisteltuna, sillä tuollainen yksisilmäisyys ja hatarien oletusten sekä ennakkoluulojen varassa öykkäröinti ei ole meillä uskottavaa.

Niinpä alkutekstin sotaisasta Putinista lievennetään "riidanhaluinen". Väite, että Putin ei olisi edes poliitikko, jätetään pois. Myös maininta aselasteista, joita ei ole voitu näyttää toteen, katoaa. Väitteet imperialismista toistetaan, mutta jätetään sitaateissa Adam Michnikin suuhun.

Noin tehden HS ilmoitti jälleen kerran kuuluvansa Venäjän-vastaiseen rintamaan, mutta halusi samalla esiintyä sisäsiistinä ilman mediakumppaniensa heittämää oksennusta omassa kravatissaan.

Pakotteiden hintalappu ei haittaa: ”Jokainen pakotetoimi koskee myös EU-maiden etuihin. Mutta mikä hinta olisi sillä, että länsi katsoisi sivusta ja antaisi asioiden edetä omalla painollaan Putinin haluamaan suuntaan? Tai katsoisi, että niin sanottu markkinavoimien reaktio riittää?”

Toisten kustannuksella on helppo vaatia. Yhdysvallat, ja ne maat, joilla ei ole merkittävää Venäjän-kauppaa, toimivat samoin.

Alkutekstissä pakotteiden perusteiksi oli mainitusti katsottu lähinnä Putinin henkilökohtainen vallanhalu ja pahuus sekä Venäjän imperialismi. Meillä tuollaiset väitteet särähtäisivät korvassa. Niinpä HS oli lisännyt syiden joukkoon epämääräisemmin Venäjän tavoitteiden estämisen ja EU:n uskottavuuden.

Venäjän tavoitteita ja syitä ei enää paremmin pohdittu. Koska Venäjän osalta tilanne on olevinaan noinkin selkeä, muiden Ukrainassa touhuilevien tahojen tavoitteet lienevät sitten hyviä.

Koska noin on, etenkään Yhdysvaltain syitä ja tavoitteita ei ole suomalaismediassa juuri avattu. Sekin millä mandaatilla Yhdysvallat Ukrainassa toimii, on jäänyt medialta täysin pohtimatta.

Viesti lukijoille kuuluu, että Yhdysvalloilla on avoin valtakirja kaikkeen, mitä se koskaan keksii tehdäkään. Venäjän perusteltu huoli omasta turvallisuudestaan lähialueellaan selitetään puolestaan sen pyrkimykseksi maailmanherruuteen. Näin Venäjä ja Yhdysvallat ovat vaihtaneet hämmästyttävästi paikkaansa.

Kokoomus: Natoon narulla työntämällä ja nenästä vetämällä

Kokoomuksen Verkkouutiset ja Nykypäivä tilasivat äsken TNS Gallupilta tutkimuksen, jolla tiedusteltiin kansalaisten Nato-kantoja. Tai ainakin niin uskoteltiin tehdyn.

Tuhannelta suomalaiselta kysyttiin puhelimitse "Jos Suomen valtiojohto päätyisi Nato-jäsenyyden kannalle, niin olisitteko valmis tukemaan ratkaisua? "

Verkkouutisten mukaan kysymykseen vastasi myöntävästi 53 prosenttia suomalaisista. Runsas kolmannes eli 34 prosenttia vastustaisi jäsenyyttä myös siinä tapauksessa, että valtiojohto sitä kannattaisi.

Tuo tulkittiin esimerkiksi Kauppalehdessä niin, että "Valtaosa suomalaista valmis Natoon".

Hieman aiemmin ja Ukrainan tapahtumien jo kuluessa Taloustutkimus oli tehnyt mielipidemittauksen Suomen Kuvalehdelle. Vain 22 prosenttia haastatelluista kannatti liittymistä Natoon. Kielteisesti ajatukseen suhtautui 62 prosenttia suomalaisista.

Näiden kahden kyselyn tulosten ero on huikea. Ei ihme, sillä nämä tutkimukset mittaavat eri asioita. Kokoomuksen teettämässä kyselyssä mitattiin Nato-asian kehystämänä suomalaisten luottamusta valtiojohtoon, toisessa Nato-kannatusta. Nato-myönteiseksi väitetty kanta saatiin siis aikaiseksi mittaamalla paljoudessa muuta kuin sitä, mitä väitettiin mitatun. Nyt käytetyllä metodilla voisi hankkia myönteisen kannan lähes mille asialle tahansa.

Tutkimuksessa on paljon muitakin kyseenalaisia tai ainakin mielenkiintoisia seikkoja. Esimerkiksi se, mitä vastaaja ymmärtää tämän "tukemisen" tarkoittavan, on ongelmallista ja varsinkin, kun se esitetään jo tapahtuneeksi kuvatun asian - valtiojohdon tekemän päätöksen - jälkeiseksi suhtautumiseksi. Suomalainenhan ei vastusta mitään niin paljon kuin vastustamista ja "tukemiseksi" eli Nato-kannatukseksi tuli tulkituksi myös suomalaisille tyypillistä voimatonta alistumista tapahtuneen edessä ja vaikka päätös ei vastaisi omaa kantaa.

Toinen kysymyksiä herättävä seikka liittyy siihen, että suomalaiset tuntevat erittäin hyvin niin eduskuntapuolueiden kuin kansalaistenkin parissa vallitsevan Nato-kielteisyyden ja arvatenkin olettavat, että vain hyvin merkittävä tapahtuma tai uhkakuva muuttaisi valtiojohdon kannan toiseksi. Vastauksia lienee annettu tuollaisten lausumattomien oletusten tuella pitämättä Nato-jäsenyyttä todennäköisenä tai haluttavana.

Kolmas kiinnostava seikka liittyy käsitteeseen valtiojohto. Jos valtiojohdon sijaan olisi käytetty presidenttiä, ulkopoliittista johtoa, eduskuntaa, hallitusta tai poliitikkoja, tulos olisi todennäköisesti muuttunut. Jos olisi käytetty ilmausta "nykyinen valtiojohto", olisi tulokseksi kenties saatu istuvan hallituksen suosio tai epäsuosio.

Neljäs seikka on ajoitus. Kun Ukrainan tapahtumat ja Venäjällä pelottelu ovat kuumimmillaan, saadaan turvallisuuspolitiikkaa sivuaviin kysymyksiin eri tuloksia kuin normaalioloissa. Tuloksia tullaan silti käyttämään myöhemminkin mittausajankohdan olosuhteet kenties unohtaen.

Lisäksi mikäli tutkimuksen toteuttaja olisi halunnut osoittaa yhteistyökykyä, vastauksia olisi saatu hilattua monta prosenttiyksikköä myönteisempään suuntaan ilman, että dataan tarvitsisi kajota.

Nyt esitetyt kysymykset olisi voitu sijoittaa kysymyspatteriin niin, että edeltävät, missään julkistamattomat kysymykset olisivat luoneet sopivan vastausilmapiirin ja lisäksi tuottaisivat pohjalle kyllä-vastauksia: "Oletteko huolestuneet nykyisestä maailmanpoliittisesta tilanteesta?". Puhelinmyyjät käyttävät tuota tekniikkaa arkipäiväisesti ja hyvällä menestyksellä. Olet kenties huomannut vastaavasi puhelun aluksi "kyllä" useita kertoja peräjälkeen.

Tämä niin sanottu tutkimus onkin täysin arvoton mitä Natoon tulee. Tuollaisten kyselyjen teettäminen kertoo vain Kokoomuksen halusta ohittaa Nato-vastainen eduskunta- ja kansalaismielipide. Kataisen mukaanhan kansan vastustus on "huono peruste" torjua Nato-jäsenyys ja vastuu asiassa on poliitikoilla. Niillä poliititikoilla, joita Katainen yrittää taivuttaa Naton taakse äänestäjistään huolimatta.
_________
Päivitys 31.3.2014

Helsingin Sanomat julkaisi tänään tuoreimman Nato-kyselynsä tulokset. Havaintona oli, että Krimin kriisi oli vaikuttanut Nato-kantoihin. Kannatus oli noussut 22 prosenttiin edelliskuukauden 18 prosentista. Vastustajien määrä oli vähentynyt viidellä prosentilla 59 prosenttiin. Lehti mainitsikin jutun ingressissä, että Suomen Nato-jäsenyyden kannatus kasvaa.

Jutun yhteydessä oli kaavio mittausten tuloksista 12 vuoden ajalta. Yhdeksässä aiemmassa mittauksessa kannatus on ollut nykyistä suurempi, kahdeksassa pienempi ja yhdessä nykyinen 22 %. Myöskään vastustus ei ole oleellisesti heikennyt takavuosiin verrattuna: vastustajia on havaittu nykyistä vähemmän seitsemässä eri mittauksessa. Vaikka kannatus on vähän noussut, tarvittaisiin ilmeisesti toinen Ukraina ja Krim, jotta se olisi vuoden 2009 tasolla 27 prosentissa.

Juttuun oli haastateltu - kuinka ollakaan - Ulkopoliittisen instituutin tutkijaa Charly Salonius-Pasternakia. Hän kertoo, että "Yleensä maailman kriisit lähinnä vahvistavat jo olemassa olevia Nato-kantoja, mutta eivät saa ihmisiä muuttamaan mielipiteitään. Nyt on toisin."

Tutkija muistaa nyt jotain väärin: 12 vuoden mittausjaksolla mielipide jäsenyydestä eli se jo olemassa oleva Nato-kanta on muuttunut merkittävästi vain vuosina 2003 (- 9%) ja 2011 (-10%).  Irakin sota alkoi 2003 ja Libyan sota vuonna 2011. Noina vuosina kannatusluvut putosivat huippulukemista kaikkien aikojen alhaisimmiksi. Kaikkina muina vuosina peräkkäisten mittausten kannatuserot ovat muuttuneet enintään 4 prosentilla. Georgian sota, jossa Venäjä oli osallisena, ei vaikuttanut kantoihin tavanomaista vuosittaista vaihtelua enempää.