Kuka kutsui USA:n ohjuskilven Helsinkiin?

Noin vuosi sitten merivoimiemme alus osallistui Yhdysvaltain keskeisimmän ydinpelotteen osana laivasto-operaatioon Venäjälle kuuluvan Kaliningradin edessä. Toinen alus oli USS Porter, joka on osa Yhdysvaltain Aegis-järjestelmää. Tämä Eurooppaan sijoitettu ohjuskilpi on luotu USA:n ydinpelotteen ensi-iskun aseeksi Venäjää vastaan.

Alukset suorittivat huhtikuun puolessavälissä 2018 improvisoidun harjoituksen Itämerellä juuri samaan aikaan, kun USA:n johtama liittokunta teki kostopommituksia Välimereltä Syyriaan Venäjän tukemaa Al-Assadia vastaan.

USS Porterin tehtävänä oli näyttää Venäjälle Yhdysvaltain voimaa ja luoda ohjuskilpi Kaliningradin ylle pommitusten ajaksi, käytännössä uhata Venäjää ydinasein. Espanjasta Itämerelle juuri pommitusten alla lähtenyt alus tuli myös julkisuuteen kerrotun mukaan Itämerelle ”valvomaan Yhdysvaltain etuja”. Laivastomme aluksen kanssa suoritetun manoveerin jälkeen USS Porterin annetiin 18.4.2018 ankkuroitua Helsinkiin ”laivastovierailulle”.

Nyt jää selvitettäväksi, kuka antoi Helsingin USA:n ydinpelotteen kaikkein tärkeimmän hyökkäysaseen asemapaikaksi ja suojakilveksi ja kuka antoi laivastollemme luvan osallistua Venäjän uhkaamiseen Itämereltä USA:n kumppanina.

Tämän operaation Suomelle luoma uhka oli samaa luokkaa kuin USA:n ydinaseiden tuominen maaperällemme olisi aiheuttanut, sillä Aegis-järjestelmä on Venäjälle suurin turvallisuusuhka ja samalla ensimmäinen itsepuolustukseksi tuhottava kohde: Sen ainoa tarkoitus on mahdollistaa Yhdysvaltain ydinaseiden ensi-isku Venäjälle ilman, että Venäjä voisi vastata siihen.

Asejärjestelmä rikkoi niin kutsuttavan kauhun tasapainon, joka oli pitänyt huolen, etteivät nämä ydinasevallat hyökkää toisiaan vastaan. Tästä tärkeästä osasta hyökkäämättömyyttä sovittiin ABM-sopimuksella, jonka nuorempi Bush sanoi irti vain kertomalla julkisuuteen, ettei USA noudata enää sitä. Niin tehtiin juuri Aegis-järjestelmän takia, jonka toimintakyky riippuu myös siihen kuuluvien alusten sijainnista.

Helsinki ja Itämeri eivät tulleet siis valituiksi sattumalta niin sotilaalliselta kuin Suomesta lähetetyn poliittisen viestin kannalta. Ei ole myöskään sattumaa, että Putin halusi neuvotella Trumpin kanssa Suomen-tapaamisellaan juuri tästä mainitusta ohjuskilvestä. Se kertoo Venäjän huolesta.

Arvion mukaan joku osallistumispäätöksen tehnyt on ylittänyt toimivaltansa. On mahdollista, että tuollaisen toimivallan ylityksen ja kaiken muun seurauksena tulee henkilövaihdoksia puolustushallinnossa – ainakin pitäisi tulla.

Kerrataan vielä miksi: Suomi osallistui aluksellaan USA:n Syyriassa käymän, tosiasiallisesti Venäjän-vastaisen sodan aikana Yhdysvaltain aseelliseen operaatioon Itämerellä ja tarjosi sen lisäksi USA:n kaikkein vaarallisimmalle hyökkäysaseelle suojasataman pääkaupungin ilmapuolustuksen alla - ellei peräti ihmiskilven takana.

Samankaltaisessa, joskin paljon lievemmässä Aegis-järjestelmää koskevassa tapauksessa Tsekin hallitus kaatui ja pääministeri Topolanek joutui jättämään paikkansa kesken Tsekin EU-puheenjohtajuuskauden. Selkkauksen seurauksena Aegista ei koskaan päästetty Tsekin maaperälle. Suomeen se kutsuttiin vastoin omaa turvallisuuttamme, muuta kansallista etuamme ja virallista liittoutumattomuuspolitiikkaamme.

Huomautettakoon, että kaikki edellä  kerrottu on ollut luettavissa ja saatavilla lähes kaikista tiedotusvälineistä. Niiltä jäi vain kertomatta asian tärkeämpi ja huolestuttavampi puoli.

Mikä USA:ssa on vikana?

Martti Ahtisaari murehtii US:n maksullisessa Vieraskynä-kirjoituksessaan näin: ”Erityisen huolestuttavan tilanteesta tekee se, että suurvaltojen luottamuspula vaikeuttaa YK:n ja sen turvaneuvoston toimintaa. Jos Yhdysvallat vetäytyy monenvälisestä yhteistyöstä, maailmanjärjestelmään jää tyhjiö. Kansainvälinen järjestelmä tarvitsee vahvan johtajan, joka puolustaa globaaleja arvoja – demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltion perusteita.” (1)

Ahtisaari on oikeassa sikäli, että USA tulisi saada mahdollisimman moniin pöytiin, mutta ei lääkärinä vaan potilaana. Mikä USA:ssa on vikana?

Yhdysvallat on läpi historiansa käynyt jotain sotaa tai aseellista selkkausta omalla maaperällään tai sen ulkopuolella. 1700-luvulta alkaen rauhan vuosia on vain muutamia. (2) USA on myös sotinut Ahtisaaren tunteman YK:n lipun alla omassa asiassaan. Tällaisia ovat esimerkiksi Korean sota (3).

Ellei USA ole ollut itse suoraan asialla, se on käyttänyt liittolaisiaan. Yhdysvallat käynyt nk. proxy-sotia eli tukenut jotain sodan osapuolta ja antanut sen sotia ja kahakoida puolestaan. Tällaisia liittolaisia ovat mm. Israel ja Irak Iranin-vastaisessa sodassa. (4)

USA on tunnetusti järjestänyt lukuisia aseellisia vallankumouksia, kaikkein tunnetuimpana Chile (5) ja tukenut mieleisiään sotilasdiktatuureja ja epädemokratioita kuten Saudi-Arabia ja Chile sekä vähemmän tunnetuista Uzbekistan (6) ja joidenkin lähteiden mukaan Ceausescun Romania. (7)

Operaatio Gladio

Yhdysvallat on luonut, aseistanut ja rahoittanut terroristijärjestöjä ja harjoittanut terroria false flag-iskuineen myös liittolaismaissaan. Edellisistä esimerkkeinä vaikkapa ISIS (8), talebanit Afganistanissa (9) ja islamistit Jugoslavian hajoamissodissa (10). Jälkimmäisistä esimerkkinä  operaatio Gladio, jonka seurauksena Ranska heitti Naton päämajoineen ulos maaperältään: CIA, Britannian MI6 ja Nato ohjasivat äärioikeistolaisia salaisia armeijoita, jotka murhasivat eri maissa yhteensä satoja siviilejä tavoitteena sälyttää syy iskuista vasemmistoryhmille. (11)

Racakin tapahtumien lavastus ja suomalaisen Helena Rannan rooli siinä lienee myös joillekin tuttu. (12)

Reaganin aikana perustettu NED – eräänlainen CIA:n jatke - organisoi ja rahoittaa vallankumouksia ahkerimmin entisissä neuvostotasavalloissa. (13) Yhdysvallat on käynyt ja käy koko ajan propagandasotaa takavuosien apurinaan esimerkiksi Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves, joka oli Radio Free Europen palkollinen. (14) Yhdysvallat  kumppaneineen valvoo myös kaikkea viestiliikennettä teknisinä välineinään mm. Echelon. (15)

Jokainen muistanee myös CIA:n vankilennot, yhteensä noin 800, ja salaiset vankilat, joita oli myös Euroopassa ainakin Ukrainassa ja Puolassa (16), ja USA:n mielivaltaisin perustein ottamien vankien kidutukset. (17)

Poliitikkojen lahjominen tuntuu tässä yhteydessä jo varsin kesyltä. Näin tapahtui esimerkiksi Tsekissä, kun Yhdysvallat yritti saada sieltä Venäjää vastaan suunnatuille ohjustutkilleen tukikohdan. Hanke kaatui Morava-skandaaliin. (18) Suomessa Yhdysvallat rahoitti ainakin SDP:tä ja SAK:n kilpailijaksi perustettua Suomen Ammattijärjestö SAJ:tä (19)

Kauppasaarrot ja kauppakumppanuuksilla kiristäminen kuuluvat tunnetusti USA:n arsenaaliin esimerkkeinä Libya, Kuuba, Iran, Irak ja Pohjois-Korea.

Kiristämisestä tuoreimpana esimerkkinä voisi olla Kenia. Se halusi kieltää käytettyjen vaatteiden tuonnin. Se ei onnistunut, vaan maasta katosi 500 000 tekstiiliteollisuuden työpaikkaa Yhdysvaltain 20 000 työpaikkaa vastaan vain koska USA haluaa dumpata Keniaan käytettyjä vaatteita. USA:n käytti välineenään mm. Kenian kahvinvientiin vaikuttavaa kauppasopimusta, jonka se uhkasi sanoa irti. (20)

Aina ajoittain vapaakaupan puolustajana esiintyvä USA ei salli jotain yrityskauppaa tai päästä jotain kilpailukykyistä tuotetta sen markkinoille jollain tekosyyllä. Tällaisesta  esimerkkinä Huawein puhelimet. (22) Trumpin kauppasodat tuloksineen ovat vielä toistaiseksi oma kirjoittamaton lukunsa. Yhdeksi erikoisimmista esimerkeistä protektionismista sopinee se, että Yhdysvaltain eri satamien välillä saa liikennöidä vain siellä valmistetuilla aluksilla. (23)

Luonnollisesti Yhdysvallat käyttää kaikkia keinojaan myös YK:ssa. Venäjä on käyttänyt YK:n turvallisuusneuvostossa veto-oikeuttaan kaataakseen Yhdysvaltain päätöslauselmaluonnoksen Syyrian sotaa koskien. Laskelmien mukaan se olisi tässä yhteydessä 14. kerta. Yhdysvallat on puolestaan vuodesta 1980 laskien käyttänyt veto-oikeuttaan 38 kertaa estääkseen Israelin-vastaiset päätöslauselmat. (24)

Maailman suurin veroparatiisi

Kansan Uutisten artikkeli kertoo, kuinka kansainvälinen verokeinottelua vastustava Tax Justice Network rankkasi viime vuonna veroparatiisit. Yhdysvallat oli listalla peräti kolmantena Sveitsin ja Hongkongin jälkeen. Merkittävimpänä veroparatiisina pidetty Panama on sijalla 13. Heinäkuussa 2015 allekirjoitti 53 maata OECD:n aloitteesta syntyneen sopimuksen verotietojen automaattisesta vaihdosta. Yhdysvallat ei ole allekirjoittanut sopimusta. (25)

USA:n liittolaisena – varsinkaan entisenä - ei ole hyvä olla. Erinäisten käänteiden jälkeen sen entisistä tiedustelu- ym. kumppaneista Gaddafi ja Ceausescu vaimoineen ammuttiin ja Saddam Hussein hirtettiin kameroiden edessä. Iltapäivälehdistön kaikkein vinksahtaneinta uutismateriaalia edustanee Ilta-Sanomien juttu siitä, kuinka Saddamin velipuolen, Barzan Ibrahim al-Tikritin, pää irtosi hirtettäessä pyövelin laskuvirheestä.

USA ylläpitää myös yksityisarmeijoita kuten silmittömästä ammuskelustaan tunnettu Blackwater Irakissa ja sen seuraaja Academi tiettävästi nyt myös Ukrainassa. (26)

Pariisin ilmastosopimuksesta puuttuu vain yksi merkittävä teollisuusmaa: USA. (27)  Se ei ole myöskään ratifioinut tai tunnusta YK:n lapsen oikeuksien sopimusta, biodiversiteettisopimusta, Ottawan miinakieltosopimusta ja kansainvälistä merisopimusta ja kansainvälistä rikostuomioistuinta.

USA on jäänyt pois myös naisten ja vammaisten oikeuksia suojelevista sopimuksista. Yle tietää kertoa, että YK:n piirissä on solmittu yhteensä 18 ihmisoikeussopimusta ja lisäpöytäkirjaa. Yhdysvallat on ratifioinut niistä vain viisi. (28)

Lapsen oikeuksien sopimuksessa kielletään mm. lasten kuolemantuomiot. Vuosina 1973-2017 Yhdysvalloissa teloitettiin 22 ihmistä alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta. Nuorin oli rikoksentekohetkellä 16-vuotias. (29) Yhdysvaltain katsotaan vastustavan sopimusta, koska se haluaa itse päättää nuorten seksuaalikasvatuksesta. Sellaista ei haluta tarjota etenkään konservatiivien hallitsemissa osavaltioissa ja juuri siitä syystä nk. raamattuvyöhykkeellä on ollut kaikkein eniten teiniraskauksia. Myös AIDS ja sukupuolitaudit ovat yleistyneet nuorten keskuudessa samasta syystä. (30)

Lait on tehty rikottaviksi

Yhdysvallat ei ”tietenkään” ole mukana YK:n ydinasekieltosopimuksessa ja on painostanut ainakin Ruotsia allekirjoittamasta sitä. Sopimuksesta jättäytyneen Suomen kohdalla painostusta tuskin  tarvittiin. (31)

ABM-sopimuksen ajatuksena puolestaan on, että mikäli joku osapuoli onnistuisi kehittämään puolustusjärjestelmän, joka torjuisi toisen puolen ydinohjukset, tämä itse asiassa kasvattaisi ydinsodan riskiä koska silloin kauhun tasapaino järkkyisi. Tällaiset järjestelmät haluttiin kieltää. Kuinka olla, Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ilmoitti, ettei aio noudattaa sopimusta (32). Puolaan ja Romaniaan sekä joillekin aluksille asennettu Aegis-ohjuskilpi on juuri tällainen ABM-sopimuksen vastainen luomus.

Tähän liittyy Sauli Niinistön nyt jopa naiivilta vaikuttava aloite lentokoneiden tunnistamiseen käytettävien nk. transpondereiden käytöstä Itämerellä, jotta tunnistamattomien lentokoneiden aiheuttamat vaaratilanteet vältettäisiin. Niinistön ehdotus sopi Venäjälle, jonka katsottiin toimineen vastuuttomasti ja vaarallisesti lähestyessään hävittäjillään Naton laivastoa Itämerellä. Natolle ja sen johtovaltiolle USA:lle Niinistön ehdotus ei tosiasiallisesti sopinut eikä se ole edennyt.

Nuo mainitut lennot olivat Venäjän reaktio Aegis-aluksen liikkeisiin. Yksi aluksista purjehdittiin Venäjän puolustuskyvyn testauksen vuoksi kohti Kaliningradia ja reaktionopeuden ja -etäisyyden perustella pyrittiin selvittämään, kuinka nopeasti Venäjä kykenee vastaiskuun tai mahdollisesti myös, kuinka Kaliningradista lähetetyt Iskander-ohjukset olisivat torjuttavissa. Mannertenvälisiä ohjuksia Kaliningradissa ei ole. Niitä ei ole tietenkään myös Iranilla, jota vastaan ohjuskilpi mukamas luotiin.

Omat lait ja jo allekirjoitetut sopimukset ovat USA:lle usein vain rikkomista varten. Yhdysvallat on rikkonut viime aikaisissa sodissaan Haagin sopimuksia, Nürnbergin periaatteita, YK:n peruskirjaa, Geneven sopimuksia, kidutuksen vastaista sopimusta, tavanomaisia aseita koskevaa sopimusta ja kansanmurharikoksen estämistä ja rankaisemista koskevaa sopimusta. Lisäksi sodista vastuulliset päättäjät ja joukot itse ovat rikkoneet edelleenkin sotarikoslakia, USA:n rikoslakia ja USA:n perustuslain 6. artiklaa. (33)

Klaanit ja asejoukkiot hallituksen tilalle

Jos katsotaan ihan lähivuosilta USA:n ja sen liittolaisten asein demokratisoimia maita eli Afganistania, Irakia ja Libyaa, hankkeiden ei kai voi sanoa ihan onnistuneen?

Libya oli Afrikan vaurain maa, joka ei enää tukenut ja harjoittanut terrorismia. Gaddafin Libya vaihtoi tiedustelutietoja länsivaltojen kanssa ja rakensi toimivat suhteen länteen. Se vapautui kauppasaarrosta ja poistettiin Yhdysvaltain ”pahan akselin” valtioiden joukosta. Libya solmi länsivaltojen kanssa myös toimivat kauppasuhteet aseostoineen ja öljysopimuksineen. (34)

Kaikesta huolimatta maa päätettiin tuhota – ilmeisesti vääränä pidetyn yhteiskuntajärjestelmänsä vuoksi ja onhan Libyalla myös öljyvaroja jaettavaksi. Nyt Libyaa pitävät hallussaan erilaiset klaanit ja asejoukkiot eikä sitä käytännössä ole valtiona olemassa tuskin edes valtiorajoineen. Se paljoudessa selittää Libyan alueen kautta kulkevan, Saharan eteläpuolisesta Afrikasta Eurooppaan tulevan pakolaisvirran.

Yhdysvalloilla liittolaisineen on myös merkittävä osuutensa Syyrian konfliktissa. USA sotii siellä juuri nyt yhtenä kuuman sodan osapuolena ja oli jo aluksi taustalla tukemassa Venäjän liittolaisen al-Assadin vastaista arabikevättä Syyriassa (35) ja jo mainitusti myös islamisteja Afganistanin tapaan.

Yhdysvaltain omaa demokratiatilannetta ja yhteiskunnan tilaa kuvannee mustien ja latinojen johdonmukainen syrjintä, mustien äänioikeuden tosiasiallinen rajoittaminen, vankiluvut, kuolemantuomiot, poliisiväkivalta ja vaikkapa tarkistuslaskennan keskeyttäminen ja vähemmän ääniä saaneen ehdokkaan, George W. Bushin, valinta presidentiksi joidenkin mielestä oikeuden poliittisella päätöksellä. (36)

Tätä Yhdysvaltain sairaskertomusta voisi jatkaa loputtomiin ja tarkastella vaikka USA:ta teokratiana, sen Lähi-Idässä käymiä sotia öljysotina ja USA:n pyrkimystä soveltaa omia lakejaan maailmanlaajuisesti.

Ylen ontuva vastatoimi

Median skandaalijuttujen elinkaari noudattaa usein seuraavaa totuttua rataa: Uutinen, sitten muihin medioihin näkökulmaltaan sellaisenaan lainattu referaatti, uutisen löytäneen median aiheesta tekemä jatkojuttu, muiden medioiden omat seurantajutut ja lopuksi jonkin kolmannen uutisvälineen juttu uusine näkökulmineen ja muualta puuttuvine lisätietoineen. Koko herkullinen aihe saattaa kuivua tuohon jälkimmäiseen. Tarkistaminenhan on pilannut monta hyvää uutista – nykyisin yhä useammin julkaisemisen jälkeen.

Yle päätti lopulta pelastaa seksiviestejä lähetelleen Toimi Kankaanniemen (ps) tuota vanhaa kaavaa toistaen. Se piti pahimman mediahälyn laannuttua parin päivän ajan etusivullaan ja samalla politiikan pääuutisenaan juttua otsikolla ”Astuiko Toimi Kankaanniemi naisten virittämään ansaan?”

Aiheesta oli tehty myös toinen Kankaanniemeä myötäkarvaan silittävä juttu. Siihen oli haastateltu Vasemmistoliiton Anna Kontulaa. Hänen viimeiseksi kommentikseen oli leikattu seuraavaa: ”Tapahtumaan liittyy vähintäänkin epäily seksuaalisesta häirinnästä, ja jos näin käy poliittisen päättäjän kohdalla, julkisuuskynnys selvästi ylittyy, Anna Kontula toteaa.”

Juttu oli pikkunäppärästi päätetty kohtaan, jossa Kankaanniemen suurimmaksi virheeksi jää uutiskynnyksen ylittäminen, ei se, mitä hän harrasti.

Tuoreimman jutun otsikko ja ingressi sekä leipäteksti antavat ymmärtää, että Kankaanniemi olisi katalasti houkuteltu hunajapurkille ja otettu kiinni – kenties viaton ja viattomuudessaan varomaton mies. Jutun mukaan ”Yleisradion haltuunsa saama kuvakaappaus huhtikuun 22. päivältä 2015 herättää kysymyksen siitä, ovatko jotkut naiset yrittäneet lietsoa Kankaanniemeä seksistissävyiseen viestinvaihtoon.”

Eihän se noin mennyt edes Ylen itsensä julkaisemien kuvankaappausten mukaan. Naiset olivat vain suunnitelleet ottavansa Kankaanniemen rysän päältä kiinni, koska he olivat pitäneet miehen aiempaa viestittelyä sopimattomana. Mitään lietsomista ei oltu enää tarvittu.

Jos tässä tapaus Kankaanniemessä on enää mitään mielenkiintoista, se liittyy Ylen tekemään valkopesuun, jossa aineistoa käsiteltiin tarkoitushakuisesti ja johon Yle käytti poikkeuksellisen runsaasti julkisuusvoimansa. Tämä ei ole tapahtunut ilman uutistoimituksen ylimmän esimiesportaan siunausta.

Kolhoosi ei konkurssiin kaadu

Yrittäjät perustelevat palkansaajia suurempia ansioitaan usein sillä, että paksumpi lompakko on korvausta hänen ottamastaan riskistä. Yrittäjä voi menettää konkurssissa jopa kaiken omaisuutensa ja työpanoksensa.

Riski kuitenkin hyväksytään yrittäjien parissa ja sitä pidetään yritystoiminnan yhtenä keskeisenä tunnusmerkkinä. Kuntien ja valtion omistamien liikelaitosten ja yhtiöiden toimintaa yksityisten yritysten kanssa edes osin samoilla markkinoilla on paheksuttu usein juuri konkurssisuojalla. Tätä puhetta kuulee silloin, kun julkista sektoria vaaditaan purettavaksi ja liikelaitoksia ja firmoja yksityistettäviksi.

Julkisen sektorin purkutalkoot tulisi nyt ainakin johdonmukaisuudesta ulottaa myös maatiloihin. Keinoja riittäisi: Valtio voisi luopua investointituista, joilla katetaan esimerkiksi navetoiden rakennuskustannuksista puolet tai enemmänkin. Myös kansallisista tuista olisi helppo luopua, samoin mittavista verotuista, joita myönnetään niin paljon, ettei satojen miljoonien verohelpotuksia kehdata enää edes tilastoida.

Viljelijöiden ansioista vain 34 % tulee markkinatuloista, muu on veronmaksajien rahaa. Näiden Euroopan avokätisimpien maataloustukien avulla viljelijäperheiden mediaanitulot on nostettu Suomen suurimmiksi ohi tavanomaisten yrittäjien. Vielä erikoisemmaksi tilanteen tekee se, että viljelijöiden työaika on kaikkein lyhyin ja heillä on veronmaksajien kustantamana samanlainen sosiaaliturva ja vuosiloma kuin palkansaajilla. Noista kahdesta jälkimmäisestä huolehtii viljelijän oma Kela eli pääasiassa julkisrahoitteinen Mela. Myöskään konkurssiriskiä ei sattuneista syistä ole kuin periaatteessa.

Rakennusalan yrityksistä, joita on 42 000, katosi Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2013 konkurssin kautta noin 1,6 %. Teollisuusyrityksiä on noin 21 000 ja niistä hävisi 1,5 %. Kuljetus- ja varastointialan yrityksistä konkurssi vei 1,1 % ja informaatio- ja viestintäalan yrityksistä joka sadannen.

Tuoreimpien eli vuoden 2012 tilastojen mukaan noin 18 000 eri kotieläintilasta 0,06 % eli runsaat puoli promillea, siis 12 maatilaa, koki konkurssin. Kasvinviljelyssä riski on vielä pienempi: runsaasta 40 000 tilasta 14 eli 0,3 promillea onnistui jollakin keinolla menemään konkurssiin. Maataloudessa yrittäjäriski konkursseina katsoen luetaan promillen osina, oikeassa yritystoiminnassa prosentteina yrityskannasta.

Tuon kaiken tukemisen ja sitä seuraavan aidon kilpailun puuttumisen ja siis riskittömyyden kiihkeinkin markkinauskovainen voisi hyväksyä ainakin jos tuloksena syntyisi vastaava ulkoisvaikutus eli puhdas ja kohtuuhintainen ruoka sekä edullinen raaka-aine elintarviketeollisuuden käyttöön. On käynyt aivan päinvastoin: Suomessa on maksettu koko Euroopan kovimpia tuottajahintoja ja ne ovat sitten kertautuneet niin, että kaupan kassalla ruoka on lähes Euroopan kalleinta. Päälle on luettava vielä se, minkä kuluttaja maksaa maataloustukina verojen kautta. Lisäksi Suomessa käytetään satokiloa kohden jopa enemmän torjunta-aineita kuin esimerkiksi Saksassa tai varsinkin Baltian maissa.

Viljelijän työpäivä kahdeksantuntiseksi

Hallitustunnustelija Juha Sipilä on halunnut lisätä suomalaisten vuosityöaikaa sadalla tunnilla.

Ehdotus koskee varmaan maanviljelijöitäkin, joiden vuosityöaika on Suomen lyhyin. Jopa kaikkein työläimmällä tuotantosuunnalla maidontuotannossa työpäivä on vain 6,5 tunnin mittainen 225 päivälle jaettuna. Vuosityöaikaa maitotilalliselle kertyy noin 1450 tuntia, kasvinviljelyssä luonnollisesti tätäkin vähemmän.

Tuloihin lyhyt työaika ei ole vaikuttanut: viljelijäperheen mediaanitulo on Suomen korkein. Tukien osuus tuloista on 66 %.

Valtiontalouden kannalta paras tapa lisätä viljelijäväestön työaikaa olisi vähentää maatalouslomitusta. Yhden yrittäjäpariskunnan tilalla käy lomittaja lähes joka toisena työpäivänä. Tämä selittää, miksi noin 15 000 kotieläintilalle tarvitaan 10 000 lomittajaa. Tästä veronmaksajien lähes täysin rahoittamasta lomittajien armeijasta noin 6000 on vakituisessa työsuhteessa olevia.

Kahvakiekkoa Sipilän sääntökirjalla

Pääministerikanditaatti Juha Sipilä kirjoittaa blogissaan eri keskusjärjestöille antamistaan ”kysymyksistä”:

"Olen tavannut myös SAK:n, Akavan, STTK:n, EK:n, Suomen Yrittäjien ja Kuntatyönantajien edustajat.

Näiden järjestöjen kahdenkeskisissä tapaamisissa olen esittänyt jatkovalmisteltaviksi seuraavat kysymykset:

1.Millä keinoilla saamme aikaan noin 5 %:n tuottavuushypyn suomalaisen työn, julkisen sektorin ja yritystoiminnan kilpailukyvyn parantamiseksi?

2.Millä keinoilla voimme madaltaa työllistämisen kynnystä?

3.Millä keinoilla saamme työttömyyden hoitamiseen käytettävät määrärahat aktivoivampaan käyttöön?"

Mikään kysymyslistahan tuo ei ole, vaan kysymyksenasettelussa rajataan keinot ja annetaan osa vastauksista edeltä.

Aivan pintapuolin katsoen se, mitä Sipilä näyttää tavoittelevan, kuulostaa toki kannatettavalta. Olisihan se hyvä, että tuottavuus ja kilpailukyky saataisiin nousuun, työllistäminen helpottuisi ja rahaa käytettäisiin tehokkaammin.

Tuollaiset ilmitavoitteet ovat kuitenkin vain ohut savuverho, jonka taakse suojautua ja kätkeä ikävät asiat.

Sipilä tavoittelee listassaan suorastaan kuuta taivaalta ja asioita, joita ei tarvitse enempää ajaa. Esimerkiksi 5 %:n tuottavuushyppy ei ole tosielämässä mahdollinen asia. Tuottavuushyppyyn on kuitenkin leivottu sisään usean prosentin palkanalennukset määrittämättömällä, mutta ilmeisen kireällä aikataululla. Tuota keinoa edes työnantajapuolen Etla ei ole ollut kannattamassa.

Työllistämisen kynnys Suomessa ei ole kansainvälisesti korkea ja siis kilpailukyvyn tai työllisyyden este. Ongelmana on paremminkin ainakin yhden Sipilälle ilmeisen korkean ”kynnyksen” mataluus eli heikko irtisanomissuoja, joka vie työpaikkoja Suomesta aina, kun täkäläinen yritys fuusioituu jonkin ulkomaalaisen yrityksen kanssa tai ostetaan tytäryhtiöksi.

Aktivointia kaivatessaan Sipilä ei kaipaa työpaikkoja vaan keppiä sillä väärällä oletuksella, etteivät työpaikat työttömille kelpaisi.

Sipilä toi listallaan pöytään työnantajapuolen vanhat vaatimukset. Nyt hän tarjoaa tuota listaansa yhteiskuntasopimuksensa – mikä se sitten lieneekin – pohjapaperiksi.

Sopiminen alkaa yleensä osapuolten neuvotteluilla, eräänlaisella pelillä, jota meillä on totuttu käymään yhdessä hyväksytyin säännöin. Sipilä osoitti, että tämä ottelu pitäisi käydä toisen eli työnantajapuolen laatimin säännöin, eikä hän ole yksin tuomari vaan myös työnantajajoukkueen keskushyökkääjä, joka voi olla valmis puhaltamaan pelin poikki aina, kun palkansaajapuoli edes koskee kiekkoon. Ottelu on Sipilän sääntökirjan mukaan tarkoitus pelataan vain toiseen vaan ei yhteiseen maaliin.

Jos palkansaajapuoli lähtisi mukaan, näkisimme senkin, että ottelun väliajalla Sipilä ja työnantajapuoli antaisivat kaukalon laidalta haastatteluja esimerkiksi siitä, kuinka palkansaajapuoli ankeuttaa muuten niin kivaa matsia, kun ei suostu ottamaan maalivahtiaan pois. Tällainen maalivahti voisi olla esimerkiksi lakko-oikeus.

Sipilä ei olisi voinut aloittaa niin sanottuja tunnustelujaan enää huonommin. Se paljon tenhottamansa luottamus palkansaajien suuntaan katosi ennen alkuvihellystä. Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK ovatkin kukin vuorollaan ilmoittaneet, etteivät lähde mukaan nyt nähdyin ehdoin. Työnantajapuoli on ollut Sipilän ulostulosta riemuissaan, kuinkas muuten. 

Ostaisitko Yaran johtajilta käytetyn auton?

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK julkaisi 7.4. 2015 mediatiedotteen, jossa paheksuttiin peltolannoitteiden hintojen kohoamista. Aiheesta tekivät uutisen ainakin Yle ja Kansan Uutiset.

MTK:n mukaan lannoitteiden hinnat Suomessa ovat nousseet lähes 50 prosenttia viimeisen viiden vuoden aikana. Samaan aikaan muualla EU:ssa hinnat ovat nousseet vain 10 - 20 prosenttia.

Hintojen nousun takana on käytännössä monopoliasemassa toimiva norjalainen lannoiteyhtiö Yara. Se pääsi asemansa ostettuaan Kemira GrowHown, jossa valtio käytti suurinta äänivaltaa noin kolmanneksen omistusosuudella.

Kansan Uutiset muistutti uutisessaan, että kokoomuslainen omistajaohjauksesta vastannut ministeri Jyri Häkämies oli kaupan takana ja myi valtion omistusosuuden KU:n mukaan pilkkahinnalla ja että ”Samalla [kauppasummalla] noin 200 miljoonalla Yara sai myös Savukoskella sijaitsevan Soklin kaivosoikeudet, jotka arvioidaan fosforin ehtymisen takia miljardien arvoiseksi.”

Soklin niobista ei ollut mainintaa. Se ja fosfori yhdessä nostavat Soklin arvon miljardeissa laskien kaksinumeroiseksi. Jo myyntihetkellä vuonna 2007 GrowHown silloinen toimitusjohtaja arvioi pelkän fosfaatin arvoksi 13-14 miljardia euroa. Asiasta kertoi tuolloin Kauppalehti.

Soklia ei kuitenkaan oltu hinnoiteltu kaupassa edes yhden euron arvoiseksi. Jyri Häkämiehen ainakin muodollisesti tekemää kauppaa ja sitä kauppahintaa, jolla Soklin ja Siilinjäven malmivarat ja koko lannoiteteollisuutemme myytiin, voi pelkästään hämmästellä. Saadut rahat on lisäksi harkittu käytettäväksi Soklin rataan ja varmaan mihin tahansa, mitä Yara keksii vaatiakaan.

MTK ja Kepu kaksinaamaisina

Häkämies toimi ministerinä Matti Vanhasen hallituksessa ja tuskin toimi kaupassa päähallituspuolue Keskustan luvatta. Maatalousministerinä oli Keskustan Juha Korkeaoja ja elinkeinoministerinä niin ikään keskustalainen Mauri Pekkarinen. Korkeaoja vahvisti juuri GrowHow-kaupan alla lannoiteasetuksen, joka takasi Yaralle monopolin.

Pekkarinen taas on elinkeinoministerinä kehdannut huudella Soklin kaivoksen avaamisen perään kuin olisi kuullut hallituksensa emämunauksesta ensimmäistä kertaa ja samalla ei voisi ylimpänä vastuuviranomaisena tehdä asioille mitään. Tuollainenhan on pelkästään teatteria ja omien jälkien peittelyä.

MTK tuottajineen näyttelee sekin tiedotteessaan viatonta monopolifirman uhria. Harvempi muistaa tai haluaa muistaa, että järjestö kannatti GrowHown myyntiä Yaralle, eikä sen lehdessä Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistu kauppaa kritisoivia artikkeleita silloin kuin olisi pitänyt. Viittauksetkin GrowHown myyntiin poistettiin. MTK:n edellinen puheenjohtaja Esa Härmälä siirtyi kaupan edellä Euroopan lannoiteteollisuusyhdistys EFMA:n toimitusjohtajaksi ja samalla lannoitealan EU-lobbariksi, siis edustamaan myös Yaraa. Sitä, kuinka merkittävä kuiskaajan rooli Härmälällä on ollut vai onko ollut lainkaan, on tietenkin mahdotonta sanoa.

Keskustan ja MTK:n napanuora on vahvempi kuin SAK:n ja vasemmistopuolueiden tai vaikkapa kokoomuksen ja Suomen Yrittäjien.

Soklista uusi Talvivaara?

Toisin kuin Talvivaara, Sokli on malmio, jonka hyödyntämistä ei tarvitse laskea Talvivaaran tapaan kokeellisen tekniikan, pienien pitoisuuksien, huippuhintojen, keskustapoliitikkojen, rooliaan vaihtaneiden virkamiesten, joustavien ympäristövaatimusten ja suurten ympäristöriskien sekä Lontoon pörssistä aina Kainuun mökinmiehiin tarttuneen markkinauskon varaan.

Soklin malmi on merkittävästi rikkaampaa kuin Yaran toisesta eli Siilinjärven kaivoksesta louhima malmi, esiintymässä on runsaasti arvokasta ja harvinaista niobia ja malmia riittää vuosikymmeniksi. Lisäksi Soklista saatava fosfaatti ei sisällä nimeksikään haitallista kadmiumia kuten pohjoisafrikkalainen fosfori, jota käytetään Euroopassa ja joka on osaltaan nostanut peltojen raskasmetallipitoisuudet huolestuttavalle tasolle. Soklista saatava lannoite kelpaa pitoisuuksiensa puolesta vaikka luomuviljelyyn ja kelpaisi näin saastumisuhan alla oleville pelloille ja pitäisi ne viljelykäytössä. Lannoitteiden kysyntä tietenkin vain nousee väestönkasvun mukana ja uusiutumatonta fosforia voikin verrata luonnonvarana öljyyn.

Niobia, joka on teräksen lujuutta nostava seosaine ja jonka varaan kaivos aiottiin ensiksi perustaa, tarvitaan esimerkiksi sotatarviketeollisuudessa ja sitä pidetään niin sanottuna strategisena mineraalina. Maailmassa on vain kaksi niobikaivosta, joista toinen Kiinassa ja toinen Brasiliassa. Kolmas voisi olla Soklissa. Sitä Yara ei nimenomaan ole halunnut, vaan haki ja jostakin erikoisesta ja nähtävästi jopa lainvastaisesta syystä sai kaivosviranomaiselta Tukesilta luvan vain raudalle ja fosforille ja samalla oikeuden estää muidenkaan ottamasta Soklin niobia talteen.

Näyttää, ettei se ole aidosti halunnut myöskään fosforikaivosta, sillä muuten se olisi jo avattu suoranaisen ajanpeluun sijaan. Yara sen sijaan investoi Siilinjärven kaivokseen ja Ylen mukaan mahdollisesti Kanadaan – erääseen maailman vilja-aittaan - mutta haluaa nähdyn mukaan pitää Soklin hallussaan, sillä toisissa käsissä se olisi kilpaileva ja parempi lähde.

Mikäli Yara luopuu Soklin hyödyntämisestä Kanadan hyväksi, sen on vanhan ja uuden kaivoslain mukaan luovuttava kaivosluvasta tai siirrettävä se luvan saatuaan jollekin toiselle. Tässä yhteydessä viranomaisten eli valtion olisi valvottava, että myös niobi hyödynnetään kuten kaivoslaki itse asiassa vaatii ja että lupa annetaan sellaiselle, joka aidosti luo ne aina vain ilmassa roikkuvat 1600 työpaikkaa.

Yaran johtajille yli 10 vuoden vankeustuomiot?

Juuri samaan aikaan kuin Yara osti suomalaispäättäjiltä GrowHown pilkkahintaan ja sai Soklin huomenlahjana, se oli ostoksilla myös Venäjällä, Intiassa ja Libyassa. Kaikki ei mennyt ihan kuten piti, vaan seurauksena oli Norjan mittavin korruptio-oikeudenkäynti. Yle 15.1.2014:

”Norjalainen lannoitevalmistaja Yara on saanut 35 miljoonan euron sakot vuosia jatkuneesta lahjonnasta. Poliisin mukaan yhtiö maksoi säännöllisesti lahjuksia korkea-arvoisille hallitusten edustajille Intiassa ja Libyassa, kuten Libyan syrjäytetyn johtajan Muammar Gaddafin öljyministerille sekä venäläisille yhteistyökumppaneille.

Yaran julkisessa lausunnossa kerrotaan, että yhtiö myöntää syyllisyytensä ja hyväksyy sakon. Lahjonta koskee vuosia 2004–2009.

Yara on maailman suurimpia lannoitevalmistajia. Se aloitti omat tutkimuksensa hämäristä rahansiirroista kolme vuotta sitten. Tämän jälkeen useat Yaran johtohenkilöt joutuivat syytteisiin, mutta tuomioita ei jaeltu ja johtajat ovat edelleen Yarassa eri tehtävissä.

Poliisin mukaan kuitenkin lähiaikoina tehdään päätökset koskien yksittäisten henkilöiden syytteiden nostamisia. Tulilinjalla on entinen toimitusjohtaja Thorleif Enger, yksi Norjan talouselämän maineikkaimmista vaikuttajista, kertoo yleisradioyhtiö NRK.”

Norjalaisen uutissivuston The Nordic Pagen mukaan eräitä Yaran johtohenkilöitä odottaa jopa yli kymmenen vuoden vankeustuomiot. Uutinen 6.1.2015:

”The charges against [the top management in Yara]  date back to between 2004 and 2009 and have already resulted in the partly state-owned Yara paying a fine of 295 million NOK in January 2014. The fine was the largest ever of its kind in Norway. But Økokrim [ Norwegian National Authority for Investigation and Prosecution of Economic and Environmental Crime] believes the investigation has revealed that also four of its former managers, including former CEO Thorleif Enger, can be held personally responsible for the corruption.”

Lue myös:

GrowHow - liian suuri erehdys kerrottavaksi

Yara luopumassa Soklista – alueen kaivoslupakin laiton?

Yle 24.3.2015 

”Norjalainen lannoitejätti Yara on vähemmistöosakkaana Arnaudin fosfaattikaivoshankkeessa Kanadassa. Yaran osuus on 38 prosenttia. Lähes miljardin euron hanke on saanut luvat Kanadan hallitukselta, ja sen kannattavuusarviointia tehdään parhaillaan.

Yaran viestintäjohtajan Bernhard Stormyrin mukaan Kanadan projekti on samanlaisessa vaiheessa kuin Sokli-projekti.

– Arnaud ja Sokli ovat jotenkin yhteydessä, koska fosfaattikaivoksen rakentaminen on miljardin euron investointi ja on suhteellisen epätodennäköistä, että Yara tekee kahta niin suurta investointia.

Päätökset elokuussa

Todennäköisin lopputulos on, että Yara arvioi kummankin projektin mahdollisuudet ja päätyy yhteen niistä, arvioi Stormyr. Kysymykseen siitä, onko oikein ymmärretty, että Yara tekee valinnan Arnaud tai Sokli eli Kanada vai Suomi, Yaran viestintäjohtaja Bernhard Stormyr vastaa:

– Tämä on todennäköisintä, kyllä.

Stormyr arvioi yhtiön tekevän päätöksiä elokuun puolivälissä. Stormyrin mukaan miljardin maksava Soklin kaivos työllistäisi pysyvästi 1 600 henkilöä.”

Kanada-vaihtoehto on hyvin todennäköinen, sillä Yaralla jo on Suomessa Siilinjärven kaivos. Mikäli Yara valitsee Kanadan, sen on haettava kaivoslupansa peruuttamista, koska se ei aio harjoittaa Soklin alueella kaivostoimintaa. Alue vapautuisi silloin kolmen vuoden kuluttua muiden mahdollisten hyödyntäjien käyttöön.

Todennäköisempi vaihtoehto on tietenkin siirtää lupa, eli myydä ilmaiseksi saamansa Soklin malmio. Myyntiaikeita voi tosin haitata aluksi se, että Soklin nykyinen kaivoslupa on huteralla pohjalla ja ostajaehdokas olisi todennäköisesti Yaran kilpailija.

Miten tahansa, Soklin vapautuessa renkaanpotkijoita riittäisi, sillä malmio on suunnattoman kokoinen, pitoisuudeltaan rikas, puhdas haitallisista raskasmetalleista, helposti louhittavissa ja sisältää fosfaattien lisäksi monia arvokkaita ja harvinaisia mineraaleja.  

Nykyinen kaivoslupa on laiton?

Lupaviranomainen Tukes on myöntänyt Soklille kaivosluvan vaikka hakemuksessa kuvattu toiminta ei ilmeisesti täytä vanhan ja uuden kaivoslain vaatimuksia. Vanhalla kaivoslailla on merkitystä sikäli, että lupahakemus on jätetty ja käsitelty sen mukaisesti.

Kyse on siitä, että louhinnassa ja hyödyntämisessä ei saa tuhlata kaivosmineraaleja ja esiintymän mahdollista tulevaa käyttöä sekä louhimistyötä ei saa vaarantaa tai vaikeuttaa nykyisellä toiminnalla.

Yara ei aikonut hakemuksen ja sittemmin saadun kaivosluvan mukaan hyödyntää malmion niobia, vaan pelkästään helposti kerättävät raudan ja fosfaattimalmit.

Teräksen seosaine niobi on hyvin arvokasta ja jalostettuna sen arvo vastaisi markkinatilanteesta ja hintasuhteista riippuen noin viidennestä Soklin jättimäisestä fosfaattiesiintymästä. Vielä hetki sitten Soklin kaivos suunniteltiin avattavaksi pelkän niobin varaan, asia josta kohistiin eduskuntaa ja ministereitä myöten. Sokli olisi ollut näin yksi kolmesta niobikaivoksesta maailmassa.

Hyödyntäminen olisi vaatinut uudet lupamenettelyt ja ympäristövaikutusten arvioinnin. Yaralle myönnetyssä luvassa mainitaan, että niobia ei hyödynnetä, koska se ei lannoitevalmistajaa kiinnosta ja jotta edellä mainitulta lupakierrokselta vältyttäisiin. Tämä asia löytyy kaivosluvan sivulta 3.

Yksin fosfaattien louhinta kestää vuosikymmenten ajan. Luvan mukaan vain Yaralla on yksinoikeus alueen mineraaleihin. Eli niobiin ei pääse käsiksi kukaan muukaan tuona aikana. Menettelyn voi hyvinkin katsoa vaikeuttavan malmion tulevaa käyttöä – sehän estyy niobin osalta vuosikymmeniksi. Myös alueen muu malmipotentiaali on vaarassa, sillä massoja on suunniteltu läjitettäväksi malmipitoisille alueille, niin sanotulle feniittikehälle. Näin myös tuhlaus on mahdollista.

Läjitysalueet ja niiden kaivosluvassakin mainittu malmipotentiaali olisi tämän kirjoittajan mielestä tullut selvittää jo lupahakemuksessa, ei jättää Yaran selvitettäväksi joskus tulevaisuudessa.

Kaivoslupa mineraali kerrallaan?

Koska niobi on mainitusti arvokasta, se hyvin todennäköisesti tullaan nyt jääneiden mahdollisuuksien puitteissa hyödyntämän Yaran tai jonkun muun toimesta. Asia, joka olisi pitänyt tietää ja ymmärtää huomioida viran puolesta Yaran ilmoittamista syistä huolimatta.

Tuhlausta tai ei, kaivoksen lupaharkinta olisi ilmeisesti pitänyt tehdä kokonaisuutena tuo tulevakin toiminta ja sen ympäristövaikutukset huomioiden.

Ratahanke nurin ja luvat uuteen harkintaan?

Kaivosluvassa mainitaan, että rikastettu malmi kuljetetaan rautateitse. Ratahanke näyttää olevan kaatumassa ja on mahdollista, että tievaihtoehto voittaa.

Kaivostoiminnan aiheuttamat ympäristövaikutukset olisi silloin ilmeisesti arvioitava uudelleen jo tämän vuoksi, sillä kumipyöräliikenne aiheuttaa päästöjä merkittävästi rautatieliikennettä enemmän.

Joka tapauksessa Soklin nykyinen kaivoslupa olisi peruttava ilmeisesti lainvastaisena, hankkeesta olisi tehtävä uusi ja kaiken tulevankin toiminnan kattava ympäristövaikutusarvio ja viranomaisen olisi sen jälkeen myönnettävä kaivoslupa - kuka sitä tulevaisuudessa hakeekin - vain sellaiselle hankkeelle, joka sisältää kenties uraania lukuun ottamatta kaikkien mineraalien hyödyntämisen. Laki antaa tähän mahdollisuuden. Myös läjitysalueiden sijainti eli hyödynnettävyys olisi selvitettävä jo lupaa hakiessa.
----
Päivitetty 29.3.2014

Sananvapaus – siinäpä vasta mukava harrastus!

Viime viikolla useat lehdet kertoivat verkkosivuillaan, että Suomi on jälleen kerran lehdistönvapauden kärkimaa. Arvion on antanut kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja (RSF) -järjestö.

Tuollaisesta kannattaa ilahtua ainakin jos mittarit ja mittaajat ovat päteviä ja rehellisiä. Niin ei tällä kertaa ole: RSF:n mittari kyllä ilmaisee itsestään selvät ääripäät, havaitsee toimittajilla täytetyt vankisellit ja ruumispussit tai niiden puuttumisen. RFS todistaa tuolla laskuharjoituksella uskottavuuttaan, mutta todellisuudessa se toimii harmaalla vyöhykkeellä – ainakin.

RFS on ollut varsin kiistanalainen, kuten tässä blogissa on aiemmin kirjoitettu. Järjestö on saanut rahoitusta esimerkiksi National Endowment for Democracy NED:ltä. Wikipedia:

”Varoista 11 prosenttia tulee Ranskalta, 15 prosenttia Euroopan komissiolta ja 1,3 prosenttia Center for Free Cuba -nimiseltä järjestöltä. Osa varoista on peräisin Yhdysvaltain kongressin rahoittamalta National Endowment for Democracy -järjestöltä.”

NED on Yhdysvaltain ”likaisten temppujen osaston” CIA:n sisäsiistimpi kumppani ja on muun ohella masinoinut niin sanotut värivallankumoukset entisiin neuvostotasavaltoihin. Tuon asian se on itse tuonut julkisuuteen. Viimeksi NED näytti todellisen karvansa ja kyntensä Ukrainassa.

Toimittajat ilman rajoja on kunnostautunut myös näin:

”YK poisti vuonna 2003 RSF:ltä neuvoa antavan statuksen vuoden ajaksi syynä YK:n peruskirjan vastainen toiminta. Lisäksi YK kielsi järjestön osallistumisen Genevessä vuoden lopulla pidettyyn informaatioyhteiskunnan maailmankokoukseen (WSIS), jonka keskeisenä teemana oli tiedonvälityksen etiikka. Ménard pystytti kokouksen ulkopuolelle laittoman radioaseman jonka purki, kun poliisi sai jäljitettyä sen.”

Järjestö on myös antanut Yhdysvaltojen ja Israelin sananvapaudesta erikoisen arvion, tai itse asiassa kaksi, joista toinen on valloitetuille alueille ja toinen omien valtiorajojen sisälle. Näin sananvapaustilanne on saatu näyttämään merkittävästi paremmalta kuin se tosiasiassa onkaan. Mitään päivänvalon kestävää perustetta tuollaiselle kaksoisstandardille tuskin on löydettävissä.

Virossakaan ei mikään vinossa?

Viro on tuoreimman raportin mukaan sijalla 11 lehdistönvapauden suhteen. Siis maailman kärkimaita.  

Tämä yksi sananvapauden kehdoista otti viime joulukuussa kiinni ja poisti maasta italialaisen journalistin ja aiemman europarlamentaarikon Giulietto Chiesan. Hänen tarkoituksensa oli osallistua oppositiohenkiseen Impressum-seminaariin.

Virossa asuvan toimittajan Sami Lotilan mukaan Chiesan tapaus ei ollut laatuaan ensimmäinen:

”Viron valtiovalta on ennenkin vainonnut Impressumin kutsumia ulkomaisia vieraita ja – kuten myös Chiesan tapauksessa - estänyt heidän puheensa tykkänään karkottamalla heidät maasta, tai käännyttämällä jo rajalla. Näitä estettyjä puheita on sitten pidetty, ironisella tavalla, (Virossa kehitetyn) Skypen avulla. ”

Tuoreimmastakaan tapauksesta ei ole kirjoitettu suomalaisessa mediassa. Muualla maailmassa Chiesan saama kohtelu oli iso uutinen.

Kului vain pari kuukautta kunnes Ylen Viron-kirjeenvaihtaja Risto Vuorinen sai Virossa lähes saman kohtelun. Presidentti Toomas Hendrik Ilveksen lehdistöavustaja ja puheidenkirjoittaja Iivi Anna Masso kehotti boikotoimaan Vuorista. Samassa yhteydessä Sami Lotila nimettiin Kremlin agitaattoriksi kuten Vuorinekin.

Tähän väliin on kivaa muistuttaa, että Yhdysvaltain kansalainen Ilves toimi Radio Free Europen toimittajana ja oli siis Valkoisen talon tai paremminkin CIA:n palkkaama agitaattori.

Nuo kolme tapausta eivät ehtineet RSF:n nyt julkaisemaan raporttiin, mutta ensi vuonna niiden tulisi näkyä ja laskea Viron sijoitusta. Epäilen ettei niin tulee käymään – ja onko sillä edes mitään väliä?

Olisi silti odottanut, että edes Toimittajat ilman rajoja -järjestön Suomen osasto TIR olisi reagoinut Vuorisen ja Lotilan tapaukseen heti tuoreeltaan. Kaiken kotimaisen julkisuuden jälkeen on vaikea uskoa, että asia meni vain ohi korvien.

Toivottavasti puolueellisuuden sijaan syyksi paljastuu edes harrastelijamaisuus. Siihenkin järjestöllä on hyvät edellytykset, sillä kokoonpanoaan katsoen se näyttää olevan enimmäkseen toimitustyön ja journalismin ulko- ja laitapuolella toimivista henkilöistä koottu hang around -kerho, joka hukkasi nyt ensimmäisen tilaisuutensa.

Alinta työttömyysturvaa ei ole kohennettu lähes 30 vuoteen

Iltalehti kertoo 15.2. 2015 seuraavanlaisen uutisen:

Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea antaa Suomelle sapiskaa liian matalista sosiaalituista.

Neuvoston sosiaalinen peruskirja edellyttää, että etuuksien minimimäärien täytyy olla vähintään 50 prosenttia kansalaisten mediaanitulosta, eli Suomen kohdalla noin 970 euroa kuukaudessa. Tällä kriteerillä suomalainen sairauspäiväraha, äitiyspäiväraha, kuntoutusraha, työttömyyspäiväraha, takuueläke ja toimeentulotuki osoittautuivat riittämättömiksi.

Neuvosto tutki Suomen tilanteen Suomen sosiaalioikeudellisen seuran (SSOS) tekemän järjestökantelun aloitteesta. Suomen omiin maaraportteihin neuvosto on reagoinut armeliaammin.

- Tämä on yllättävää siinä valossa. Nyt yhtäkkiä tulee tällainen tyly ratkaisu, sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ylitarkastaja Jaakko Ellisaari sanoo.

- Tämä on selvästi huomautus Suomelle, että meidän täytyy tarkastella järjestelmäämme vähimmäisturvan osalta, hän myöntyy.

Nykyisen tavan mukaan köyhiksi määritellään kaikki ne, joiden henkeä kohden lasketut, kulutusyksikköluvulla painotetut kotitalouden tulot ovat alle 60 prosenttia väestön keskitulosta. Köyhyysraja tulee vastaan siis jo noin 1170 euron, ei Euroopan neuvoston käyttämän 970 euron kohdalla. 

Järjestökantelun tehneen Suomen sosiaalioikeudellisen seuran (SOSS) varapuheenjohtaja Eila Sundmanin mielestä Suomen maine sosiaalisen tukiverkon mallimaana alkaa olla kyseenalainen. Hän myös kertoo, että valtion vastaanotto on ollut alusta asti tyly:

- Vastaukset, mitä valtion edustajilta saatiin, olivat ylimalkaisia ja aina myöhässä. Tiedossa oli, ettei ministeriö ole kiinnostunut siitä, miten tätä asiaa parannetaan.

Sundmanin kertoma vastahakoisuus on täysin totta ja sosiaali- ja terveysministeriö itse asiassa vähättelee köyhyyttä. Alla on lainaus STM:n laatimasta Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuoden 2010 Suomen toimintasuunnitelmasta.

”1.1. Köyhyysriskit ja kansallinen strategiaraportti vuosille 2008-2011

Kansallisessa strategiaraportissaan Suomi katsoi oman sosiaalisen tilanteensa olevan verrattain hyvä tätä nykyä. Koko väestön kattavat sosiaaliturvaetuudet, sosiaali- ja terveyspalvelut ja muut yhteiskunnalliset palvelut ovat vaikuttaneet siihen että köyhyys ja syrjäytyminen ovat verrattain vähäisiä ja sukupuolten tasa-arvo on suhteellisen hyvässä tilassa. Ennen talouskriisiä työllisyyskehitys on ollut varsin hyvä. Miesten ja erityisesti iäkkäiden miesten työllisyys voisi olla parempi, joten rakenteellinen työttömyys ovat edelleen vaikea kysymys. Maahanmuuttajien työllisyysaste on parantunut, mutta se on edelleen alhainen. EU-maiden keskinäisessä elinolojen vertailussa Suomi menestyy varsin hyvin. Köyhyysaste on maassamme alhainen, ja lapsiköyhyys on vertailussa kaikkien alhaisin, tosin se on viime aikoina ollut kasvussa."

Erityisesti ne työttömät, jotka eivät saa ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, ovat tukalassa asemassa. Työmarkkinatuesta ja peruspäivärahasta jää viran puolesta vähennettävien verojen (20 %) jälkeen käteen 26,22 euroa päivää kohden, hieman runsaat 500 euroa kuukaudessa. Se on siis noin 450 euroa vähemmän kuin Euroopan neuvoston sosiaalinen peruskirja edellyttää. 

Alinta työttömyysturvaa ei itse asiassa ole kohennettu 25-30 vuoteen. Aikaväli voi olla pidempikin kuin Tilastokeskuksen tiedot nyt kattavat.

Seuraavassa kaaviossa näkyvät nousupiikit eivät kerro alimman työttömyysturvan parantumisesta, vaan siitä, että yleisen työttömyyden kasvaessa ansiopäivärahaa saaneiden osuus työttömistä on noussut ja heidän perusturvaa parempi päivärahansa on nostanut keskiarvoa. Ilmiön huomaa kaaviosta erityisen selvästi 1990-luvun lamavuosien kohdalta. 

Kotitalouksien käytettävissä olevat mediaanitulot vuoden 2012 rahassa. Lähde: Tilastokeskus, tulonjakotilasto.

 

Ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa on maksettu vuodesta 1985 alkaen. Vaikka työttömien tulot näyttävät kasvaneen 80-luvun loppuvuosiin verrattuna, kaavio kertoo siis lähinnä ansiopäivärahan saajien ilmestymisestä tilastoon ja lisäksi työttömyysasteen noususta silloisesta noin 3 prosentista nykyiselleen, ei jo mainitusti alimman työttömyysturvan kasvamisesta.  

Ansiopäivärahaa saa noin 40 % työttömistä. Heitä ei ole tietenkään syytä kadehtia, vaan muiden asemaa tulisi sen sijaan parantaa. Se kenen toimesta, jää nykyisissä poliittisissa olosuhteissa ja yhteiskunnan ilmapiirissä arvoitukseksi.

Nato tarvitsee turvatakuumme?

Nyt, kun natottaminen käy Ukrainan tapahtumien seurauksena kuumimmillaan ja Suomelle sekä vaaditaan että tarjotaan niin kutsuttuja turvatakuita tosiasiassa Venäjää vastaan, lienee hyvä tietää jotain oleellista, mutta julkisuudessa harvoin kuultua omasta puolustuksestamme. Lainaus on suoraan ”hevosen suusta” eli Gustav Hägglundin puheesta Karjalan liiton kesäjuhlilla Lahdessa 17.6.2012.

Hägglund on kuten tunnettua puolustusvoimain aiempi komentaja ja Euroopan unionin sotilaskomitean puheenjohtaja vuoteen 2004 saakka.

”Pystytäänkö koko maata puolustamaan kun sodan ajan vahvuus laskee 230 000 mieheen?

Kyllä pystytään. Maanosassa, jonka maat kilvan leikkaavat asevoimiaan, on Suomen 230 000 mieheen supistetukin armeija vahva tekijä. Se on monta kertaa suurempi kuin minkään vertailukelpoisen maan, kuten muut pohjoismaat. Se on samaa kokoluokkaa kuin meitä yli 10 kertaa väkirikkaampien Englannin, Ranskan tai Saksan. Turha on pelätä, ettei meitä kriisin tullen huolittaisi liittolaiseksi; lähes ainoana puolustuksestaan huolehtineena maana meille kyllä riittäisi kosijoita yli tarpeenkin.”

Ottamatta enempää kantaa Hägglundin puheessaan esittämiin muihin mielipiteisiin edelliseen voi kuitenkin lisätä sen, että paitsi aseemme ja joukkomme myös ilmatilamme ja maa-alueemme kiinnostavat Natoa: nykyiset Nato-maat eivät luonnollisestikaan halua käydä sotaa omalla maaperällään, vaan haluavat Suomen puskurikseen täysimittaisen sodan varalta. Lisäksi ne haluavat jo nyt saarrostaa sekä painostaa Venäjää sotilaallisesti alueeltamme ja myös suomalaisten joukkojen luoman uhan avulla.

Hägglundin viimeinen virke kannattaa lukea ajatuksella. Sellainen suursota, jossa Nato ja Venäjä olisivat vastapuolina, syttyisi hyvin todennäköisesti muualla kuin Suomessa. Kun joukkomme ovat noinkin merkittävät, Nato-maana Suomi joutuisi silti joko aloittamaan sotatoimet Venäjää vastaan omalta alueeltamme tai Suomi joutuisi luovuttamaan Hägglundin mainitsemille kosijoille joukkojaan ja kalustoaan. Venäjä puolestaan joutuisi tekemään iskuja sotilas- ja siviilikohteitamme vastaan molemmissa edellä mainituissa tapauksissa.

Maasodan laajeneminen Suomen alueelle riippuisi sotamenestyksestä, sodanpäämääristä ja ennen kaikkea siitä, kuinka suojattomaksi Suomen alue jätettäisiin liittokunnan mahdollisesti käyttäessä Suomen parhaita joukkoja ja kalustoa sen omiin tarpeisiin sodan painopistesuunnalla. Ilmeisesti koko maata ei voitaisi puolustaa liittoutuneena, mutta liittoutumattomana kylläkin, kuten Hägglund edellä arvioi.

Mitään noista uhista ei tietenkään ole niin kauan kuin pysymme Naton ulkopuolella. Venäjähän ei ylipäätään tunne sotilaallista mielenkiintoa Suomea kohtaan niin kauan kuin emme itse anna siihen aihetta liittoutumalla sen vihollisten kanssa ja ryhdy samalla uhkaamaan Venäjää sotilaallisesti.
_________
Päivitys 12.10.2014

Toimittaja Sami Lotila kirjoittaa Helsingin Uutisten viikonloppunumerossa (11-12. lokakuuta 2014), että Viron halulla, jopa painostuksella, saada Suomi Naton jäseneksi on itsekäs tausta. Lotilan mukaan Naton avulla Viro haluaa siirtää vastuuta maanpuolustuksestaan Suomelle.

Taustalla on Viron puolustusvoimien heikkous: Virolaisista asevelvollisuusikäisistä vain 30 % käy armeijan. Maalla on vaikeuksia saada edes 2500 miestä ikäluokastaan varusmiespalvelukseen. Suomessa vastaava luku on 27 000. Lotila kirjoittaa edelleen, että Virolla on ilmavoimat, mutta ei hävittäjiä, merivoimat ilman taistelualuksia ja panssarivoimat ilman panssareita. Niinpä ”Jos Suomi liittyisi, jäisi Naton artiklan viisi toteuttaminen eli muiden Nato-maiden puolustaminen Viron kohdalta Suomen harteille.”

Ja edelleen: ”Suomen Nato-jäsenyys merkitsisi virolaisille samaa, mikä on usein jo totta sosiaaliturvan kohdalla. He hakevat Suomesta sen, mitä eivät kotimaastaan saa.”

Lotila unohtaa mainita häveliäästi työpaikat. Suomeen on muuttanut vuoden 2014 alkuun mennessä 38 000 virolaista. Lisäksi 15 000 virolaista työskentelee Suomessa väliaikaisesti.

Sopulit sotajalalla

Joukko eurooppalaisia lehtiä on julkaissut sunnuntaina 27.7. päätoimittajiensa allekirjoittaman, Euroopan poliittisille johtajille suunnatun avoimen kirjeen. Sen on laatinut puolalaiseen Gazeta Wyborczan päätoimittaja Adam Michnik.

Julkaisijat ovat Le Monde, Die Welt, El País, La Stampa, de Volkskrant, Der Standard, Hospodarske Noviny, Denník SME, Dario de Noticias ja Lietuvos Rytas sekä Dagens Nyheter. Julkaisijoiden kirjo yltää siis maltillisesta vasemmistosta konservatiiveihin.

Eurooppaa vaadittiin puhumaan Putinille ”selkeästi”. Hänet rinnastettiin pienen mutkan kautta Hitleriin ja Staliniin, pidettiin seikkailijana vaan ei poliitikkona ja syytettiin sotaisasta imperialismista, kovakorvaisuudesta ja palkkasoturien sekä aseiden lähettämisestä Ukrainaan. Kriisin katsottiin alkaneen Krimin liittämisestä Venäjään.

Euroopan maita päätoimittajat vertasivat neutraaliin Sveitsiin. Turha lepsuus Putinia kohtaan koskisi erityisesti poliitikkoja ja liike-elämän eliittiä.

Nyt tuon olisi muututtava ja valtioiden olisi yhdessä ryhdyttävä myötäilyn sijaan painostamaan Putinia, jolle on enää turha puhua. Sen sijaan ”EU:s medlemmar bör sätta in alla påtryckningsmedel: stoppa all leverans av vapen till Ryssland, införa ekonomiska och politiska sanktioner. Sammanhållning mot Putin är det verkliga svaret på Ukrainakrisen.”

Helsingin Sanomat julkaisi kirjoituksen pääkirjoituksenaan, mutta kaunisteltuna, sillä tuollainen yksisilmäisyys ja hatarien oletusten sekä ennakkoluulojen varassa öykkäröinti ei ole meillä uskottavaa.

Niinpä alkutekstin sotaisasta Putinista lievennetään "riidanhaluinen". Väite, että Putin ei olisi edes poliitikko, jätetään pois. Myös maininta aselasteista, joita ei ole voitu näyttää toteen, katoaa. Väitteet imperialismista toistetaan, mutta jätetään sitaateissa Adam Michnikin suuhun.

Noin tehden HS ilmoitti jälleen kerran kuuluvansa Venäjän-vastaiseen rintamaan, mutta halusi samalla esiintyä sisäsiistinä ilman mediakumppaniensa heittämää oksennusta omassa kravatissaan.

Pakotteiden hintalappu ei haittaa: ”Jokainen pakotetoimi koskee myös EU-maiden etuihin. Mutta mikä hinta olisi sillä, että länsi katsoisi sivusta ja antaisi asioiden edetä omalla painollaan Putinin haluamaan suuntaan? Tai katsoisi, että niin sanottu markkinavoimien reaktio riittää?”

Toisten kustannuksella on helppo vaatia. Yhdysvallat, ja ne maat, joilla ei ole merkittävää Venäjän-kauppaa, toimivat samoin.

Alkutekstissä pakotteiden perusteiksi oli mainitusti katsottu lähinnä Putinin henkilökohtainen vallanhalu ja pahuus sekä Venäjän imperialismi. Meillä tuollaiset väitteet särähtäisivät korvassa. Niinpä HS oli lisännyt syiden joukkoon epämääräisemmin Venäjän tavoitteiden estämisen ja EU:n uskottavuuden.

Venäjän tavoitteita ja syitä ei enää paremmin pohdittu. Koska Venäjän osalta tilanne on olevinaan noinkin selkeä, muiden Ukrainassa touhuilevien tahojen tavoitteet lienevät sitten hyviä.

Koska noin on, etenkään Yhdysvaltain syitä ja tavoitteita ei ole suomalaismediassa juuri avattu. Sekin millä mandaatilla Yhdysvallat Ukrainassa toimii, on jäänyt medialta täysin pohtimatta.

Viesti lukijoille kuuluu, että Yhdysvalloilla on avoin valtakirja kaikkeen, mitä se koskaan keksii tehdäkään. Venäjän perusteltu huoli omasta turvallisuudestaan lähialueellaan selitetään puolestaan sen pyrkimykseksi maailmanherruuteen. Näin Venäjä ja Yhdysvallat ovat vaihtaneet hämmästyttävästi paikkaansa.

Lobbari säätää ja Risikko päättää

Liikenneministeriön valmistelema lakiluonnos autojen romutuspalkkiosta on liikenneneuvos Lassi Hilskan Helsingin Sanomille kertoman mukaan peräisin autoalalta itseltään, tarkemmin sanoen Autotuojat ry:ltä.

Sen toimitusjohtaja on Tero Kallio. Aiemmalla urallaan hän on toiminut muun muassa kokoomuksen kansanedustajien avustajana, kokoomuksen eduskuntaryhmän pääsihteerinä ja Panimoliiton toimitusjohtajana. Kalliota on syystä luonnehdittu kokoomusvaikuttajaksi.

Nyt hän onnistui vaikuttamaan liikenneministerin tehtäviä hoitavaan Paula Risikkoon (kok) niin, että ministeri lupasi 5 miljoonan euron valtion tuen autojen maahantuojille. Tuolla summalla on määrä saada romutetuksi 5000 vanhaa autoa ja samalla tuoduksi 5000 uutta autoa tilalle. Esimerkiksi 8000 euron tehdashinnalla tuki ulkomaiselle autoteollisuudelle ja samalla negatiivinen vaikutus ulkomaankaupan taseisiin olisi 40 miljoonaa euroa.

Yksin liikenneministeriön lakiluonnoksen perusteluista käy ilmi, että hanke on muistakin näkökulmista katsoen  kehno. Mutta tällainen perin typerä lakiesitys on kuitenkin lausunnolla lobbari Tero Kallion saavutuksena – taas kerran.

Panimoliiton toimitusjohtajana Kallio onnistui hyvältä osaltaan torjumaan alkoholin mielikuvamainontaa rajoittamaan kaavaillun lakiesityksen. Panimoliitto ja alkoholimainontaa julkaiseva media löytyivät tässä väännössä samalta puolelta. Asia oli tuolloin peruspalveluministerinä toimineen Paula Risikon peukalon alla. Ainakin muodollisesti, voinee jo sanoa.

Tämän Kallio-Risikko -työparin aiempia saavutuksia ja Kallion kokoomustaustaa ei ole mainittu yhdessäkään mediassa. Täytynee silti uskoa, että vain ammattitaidon puutteesta, sillä asialla olisi tässä yhteydessä mielenkiintoarvoa yleisön parissa.

Puolirammat raatajat palkkakuopassa

Yle kertoo seuraavasti:

"Tuore maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo on huolissaan suomalaisten maanviljelijöiden elintasosta.

Orpon mukaan kotimainen maanviljelijä kärsii muun muassa korkeista tuotantokustannuksista. Myöskään markkinoilta tuotteista saatava hinta ei ole riittävä.
– Sitä kautta suomalainen maataloustuottaja on tavallaan palkkakuopassa.

Maatalouden kannattavuuden on oltava huomion kohteena. Jos katsotaan maataloustuloa ja verrataan sitä muihin EU-maihin, Suomi on siellä ihan häntäpäässä, Orpo sanoo.”

Maataloustulo on Suomen suhteellisen vähillä peltohehtaareilla ja heikoissa viljelyoloissa tietenkin häntäpäässä ja vaikka suomalainen viljelijä saa tuotteistaan eurooppalaisittain huippuhintoja toisin kuin Orpolta voi lukea. Tuotantokustannuksia tasaa se, että valtio hankkii viljelijälle merkittävän osan hänen tarvitsemistaan tuotantovälineistä. Esimerkiksi navetan rakentamiseen saa ilmaista rahaa noin puolet kustannuksista. Toisen puolen viljelijä maksaa tuloilla, joista 66 % on tukia.

Palkkakuoppaakaan ei ole: Tilastokeskuksen tulonjakotilasto osoittaa yksiselitteisesti, että juuri maanviljelijöiden tulot ovat Suomen suurimmat.

Tulot kotitaloutta kohden 2012 (mediaani)

Maatalousyrittäjät 59 451
Muut yrittäjät 55 539
Palkansaajat 47 542
Opiskelijat 13 354
Eläkeläiset 25 361
Työttömät 15 403

Askelmerkitkin kohdallaan

Aiemmin Yle mittasi askelmittarin avulla viiden eri ammattiryhmää edustavan henkilön viikon aikana kulkeman kävelymatkan. Tarkoituksena lienee ollut paljastaa viljelijän työn rasittavuus. Niin ainakin kävi: Testihenkilöksi valittu maanviljelijä käveli viikossa 84 kilometriä, monta kertaa enemmän kuin muut mittaukseen valitut - kuinkas niin sattuikin - istumatyötä tekevät henkilöt.

”Askelmittauksesta kävi ilmi, että maatalousyrittäjän työpäivän pituus ylittää roimasti kahdeksan tuntia ja aikaa levolle on vain vähän. Yrittäjän työviikko kesti seitsemän päivää.

– Milloin on aikaa levolle ja palautumiselle? Askelmäärä on kyllä huikea, kommentoi Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen liikuntasuunnittelija Kari Hyvärinen.”

Hyväriselle ja kaikille muillekin voi kertoa, että Ylen testihenkilöä lukuun ottamatta muut viljelijät voivat levätä useinkin: viljelijän työaika on Suomen lyhyin sekä päivä- että vuositasolla ja myös kaikkein työläimmällä tuotannonsuunnalla maidontuotannossa. Asia selviää esimerkiksi tästä artikkelista.

Edellisessä valossa ei enää yllätäkään se Ylen kertoma seikka, että ”Suomalaiset maanviljelijät kokevat elämänlaatunsa ja työkykynsä huonommaksi kuin yksityisyrittäjät tai palkkatyötä tekevät, vaikka eivät ole muita sairaampia.”

Tai se, että kaikki muukin viljelijöiden, toimittajien, poliitikoiden ja viranomaisten maataloudesta kertoma on edellisen tavoin sanotaanko ”kokemuksellista”, eikä mikään kerrottu tunnu vastaavan tosiasioita. Kaikkein vähiten maatalousviranomaisten harjoittama maatalouden tilinpito, jota tietoisesti vääristelemällä viljelijän tuntipalkka on voitu kertoa vuodesta toiseen vain 2-4 euron suuruiseksi.