Onko ruoan kemikaaleilla ja kansantaudeillamme mitään yhteyttä?

Lääkäriseura Duodecimin aineiston pohjalta internetissä julkaistava Terveyskirjasto kertoo allergioista seuraavaa:

"Väestöstä 25–30 %:lla on jokin allerginen sairaus tai oire. Hoitoon hakeutuneiden allergiapotilaiden määrä on kuluneiden 30 vuoden aikana voimakkaasti lisääntynyt. Erityisesti IgE-välitteisten (atooppisten) allergioiden lisääntymistä ei voida selittää diagnostiikan paranemisella, vaan yleistyminen on todellista. Mahdollisia allergioiden yleistymisen selityksiä ovat infektiotautikirjon muutokset, parantunut hygienia, sisä- ja ulkoilman laadun muutokset ja kemikaalien käytön yleistyminen." Lähde edelliseen: Terveyskirjasto.fi

Lasten allergiat ovat kansantauti

"Results: 40,246 adults were polled, yielding data on 8,825 children. Parentally perceived food allergy prevalence was 4.7% (90% CI 4.2-5.2%). The most affected age group was 2- to 3-year olds (7.2%). Single-country incidence ranged between 1.7% (Austria) to 11.7% (Finland).

Milk (38.5%), fruits (29.5%), eggs (19.0%) and vegetables (13.5%) were most often implicated, although with significant age-linked variations. " Lähde edelliseen

Diebetes on kansantauti

"Diabeetikoita on maassamme tällä hetkellä noin 205 000. Näistä 40 000:lla on tyypin 1 diabetes ja 165 000:lla tyypin 2 diabetes. Sekä nuorille ominainen tyypin 1 diabetes että tavallisesti aikuiselle ilmaantuva tyypin 2 diabetes ovat selvästi yleistyneet. Tyypin 1 [eli nuorten] diabetes on yleisempi Suomessa kuin missään muualla maailmassa. " Lähde edelliseen: Terveyskirjasto.fi

Verenkiertoelinten sairaudet ovat kansantautejamme

"Miesten verenkiertoelinten sairaudet ovat Suomessa yleisempiä kuin Pohjoismaissa ja EU-maissa kuolleisuus verenkiertoelinten sairauksiin on Suomessa EU:n toiseksi suurin." Lähde edelliseen; Terveyskirjasto.fi

Ja totta kai - myös keliakia

"Pohjoisen Arturian provinssin väestöllä esiintyvyys oli 0,26 %, ilmaantuvuusluvun ollessa Caceresin provinssissa lapsilla 16,04/100 000. Esiintyvyysluvut muissa maissa olivat: Portugalissa 0,75 %, Ranskassa 0,16 %, Hollannissa 0,3 %, Saksassa Dresdenin alueella (2001) 0,19 %, Sveitsissä samoihin aikoihin 0,76 %, Britanniassa Belfastissa 0,82 (1997), Oxfordin alueella 0,75 % (1999) ja Cambridgessa 1 %. Pohjoismaista Suomessa keliakian esiintyvyys oli näihin aikoihin 1 %, mutta uusimpien tutkimusten mukaan jopa 2 % (Lohi et al 2008). " Lähde: Keliakiliitto.

On tietenkin erikoista, että joidenkin viranomaisten mukaan maailman turvallisinta ruokaa syövät suomalaiset sairastavat noinkin paljon sellaisia sairauksia, joilla on yhteys ravintoon ja kuolevat nuorina: Vielä ennen uusien maiden liittymistä Euroopan unioniin suomalaisten eliniän odote oli alueen matalimpia ja vieläkin se on alle EU-25 - alueen keskiarvon, eikä suinkaan pisimpiä.

Alkoholikaan ei sovi alhaisen elinikämme selittäjäksi, sillä useimmissa Euroopan maissa juodaan Suomea enemmän. Itse asiassa tuoreimman EU:n julkaiseman tilaston mukaan 36 maasta 26:ssa juotiin vuonna 2003 saman verran tai enemmän kuin Suomessa. Suomen kulutus on noussut vuodesta 2003 mutta niin on käynyt muidenkin maiden kulutukselle, sillä alkoholinkulutus seuraa hyvin "jäykästi" tuloja. (Lähde edelliseen: European Community Health Indicators, EU.)

Lopuksi vielä Suomen kannalta täysin lohduton terveystilasto. Sen mukaan meillä oli selkeästi vähiten täysin terveeksi ja toimintakykyiseksi luettavaa väestöä koko EU-25 alueella. Tulokset ovat vuodelta 2005 ja kokonaisuudessaan luettavissa tästä tai joidenkin maiden osalta viereisestä kuvasta klikkaamalla se isommaksi.

Täytyy huomata, että jos ruoasta saavilla kemikaaleilla ja terveydellä on jokin yhteys kuten todennäköistä, sellaista ei ole osoitettavissa ainakaan oheisella, hyvin karkeajakoisella ja koko väestöä koskevalla tilastolla. Tilastossa toki näkyvät jo ylempänä kerrotut kansantautimme.

Mitä maatalouskemikaaleihin tulee, niitä käytetään Suomessa saman verran kuin Saksassa ja senkin sijoitus em. tilastossa on varsin kehno. Saksasta myös tuodaan paljon elintarvikkeita Suomeen mutta niin tuodaan myös Hollannista, jossa käytetään paljon kemikaaleja viljelyyn. Kuitenkin hollantilaisen eliniän odote ja terveys on suomalaista parempi eikä maatalouskemikaalien ja terveyden yhteyttä saa esiin suoraviivaisella päättelyllä esimerkiksi huomioimatta kulutustottumuksia, yleistä elintasoa tai käytettyjen kemikaalien ja tuonnin laatua.

Maataloutemme vähäinen torjunta-aineiden käyttö on tarua

Suomalaista maataloutta on puolusteltu muun ohella sillä, että se käyttäisi vähän torjunta-aineita ja tuotteet olisivat siten kuluttajan kannalta "puhtaampia". Argumentti on ollut johdonmukaisesti ja useasti toisteltuna tehokas, mutta ei kestä lainkaan lähempää tarkastelua. Esimerkiksi Saksaan verrattuna Suomessa käytetään torjunta-aineita yhden ruokakilon tuottamiseen ainakin saman verran, mutta vihannesten ja hedelmien tuottamiseen selvästi enemmän.

Vertailu Suomen ja muiden maiden välillä on siis tehty yhteismitattomasti, eli on vertailtu torjunta-ainekiloja hehtaaria kohden ilman, että hehtaarisatoa - syötävää osaa - on otettu huomioon lainkaan. Lisäksi on katsottu torjunta-aineita yhtenä joukkona erottelematta haitallisia haitattomammista.

Absoluuttisina lukuina hehtaaria kohden tarkastellen Suomen torjunta-ainekäyttö on toki vähäistä, esimerkiksi viljoille noin 0,6 kiloa hehtaarille kun se EU-alueella on keskimäärin 1,3 kiloa, siis yli kaksi kertaa enemmän kuin Suomessa.

Suomi vastaan Saksa

Kun ottaa huomioon satotasot, huomaakin yllättäen, että Suomessa käytetään esimerkiksi viljoille käytännössä saman verran torjunta-aineita kuin esimerkiksi Saksassa ja enemmän kuin useimmissa uusissa EU-maissa ja myös hehtaaria kohden tarkasteltuna.

Saksa	AS 1) /kg/ha	Keskis. t/ha	Kg/t	Ero Saksan hyväksi
Viljat	1,9	6,59	0,29	-81,0 g/t
Öljysiemenkasvit	1,2	3,30	0,36	144,8 g/t
Perunantuotanto	6,2	41,90	0,15	24,9 g/t
Sokerijuurikas	2,3	54,00	0,04	38,4 g/t
Hedelmäpuut	20,5	27,00	0,76	2440 g/t
Vihannekset	3	*	*	*

Suomi	AS 1) /kg/ha	Keskis. t/ha	Kg/t
Viljat	0,60	2,90	0,21
Öljysiemenk. 2)	0,7	1,38	0,51
Perunantuotanto	4	23,14	0,17
Sokerijuurikas	2,8	34,56	0,08
Hedelmäpuut 3)	22,4	7,00	3,20
Vihannekset	2,3	*	*
1) AS = Tehoainetta 2) Rypsi 3) Omena
* = Ei vertailukelpoista satotilastoa

Sadon ohella kannattaa myös huomata, että Suomen oloista johtuen leipäviljasadosta on hyvinäkin vuosina myllykelpoista vain noin puolet. Saksaa on hyvä käyttää vertailukohtana, koska sen torjunta-ainekäyttöä pidetään suurena ja toisaalta, sieltä tuodaan ylivoimaisesti eniten elintarvikkeita Suomeen.

Tarkastelu tehdään saatavilta osiltaan vuoden 2004 luvuin, torjunta-aineiden käytöstä tietolähteenä on tuorein EU:sta saatavissa oleva tilastojulkaisu The use of plant protection products in the European Union (Eurostat 2007, pdf).

Öljysiemenkasveille, käytännössä rypsille, meillä ruiskutetaan torjunta-aineita lähes 150 grammaa enemmän satokiloa kohden kuin kaikille öljysiemenkasveille Saksassa. Saksassa saadaan ainakin rypsistä noin 3300 kiloa hehtaarilta, Suomessa vaatimattomat 1380 kiloa.

Saksassa tuskin yksikään laajasti viljelty öljysiemenkasvi tuottaa suomalaista rypsiä vähemmän satokiloja tai öljyä hehtaaria kohden, joten vertailu lienee pätevä näinkin tehtynä. EU:n tilastossa öljykasveja ovat rypsi, rapsi, soija, auringonkukka ja pellava.

Perunalle saksalainen käyttää torjunta-aineita 6,2 kiloa ja suomalainen 4 kiloa. Kun ottaa huomioon meikäläisen niukan hehtaarisadon, käyttö on täysin samaa tasoa kiloa kohden. Suomessa viljelijät saavat hehtaarilta noin 23 000 kiloa perunaa mutta Saksassa keskisato on lähes kaksinkertainen laadusta tinkimättä. Esimerkiksi tärkkelysperunassa on sitä tavoiteltua tärkkelystä useita prosenttiyksikköjä enemmän.

Suomalainen hedelmäpommi?    

Suomalainen sokerijuurikas saa tuotettua tonnia kohden vähäiset 38 grammaa saksalaista enemmän myrkkyjä niskaansa. Tuolla erolla ei ole mitään merkitystä ja enemmin kannattaakin huomioida suojeluaineiden käyttö sokerin saannon kannalta: Suomessa saadaan juurikashehtaarilta valkoista sokeria noin 4,5 tonnia, suurin piirtein puolet siitä, mitä saadaan saksalaiselta pellolta. Ranskan viljavat pellot tuottavat keskimäärin 10 tonnia valkoista sokeria hehtaaria kohden.

Suomessa ei tuoteta ammattimaisesti kovinkaan paljon muita hedelmiä kuin omenaa. Syy on ilmeinen: kovat pakkastalvet ovat tuhonneet pahimmillaan kokonaisia omenatarhoja. Niinpä meillä on jouduttu valitsemaan kestäviä lajikkeita satoisten sijaan. Sen seurauksena meillä omenan keskimääräinen hehtaarisato jää vaatimattomaan 7000-8000 kiloon kun se Saksassa on peräti 20 000 kiloa suurempi. Hollannissa omenasadot ovat yli 40 000 kiloa hehtaarilta.

Vähäisen saannon ohella Suomessa käytetään hedelmäpuille keskiarvona hyvin paljon suojeluaineita: 22,4 kiloa hehtaarille. Se on satotasoomme ja EU:n keskiarvoon 6,9 kiloon/ha nähden erittäin paljon. Saksassakin selvitään noin 2,5 kiloa vähemmällä tuotettua tonnia kohden. EU:n tilastossa hedelmäpuihin ei ole luonnollisestikaan luettu viiniköynnöstä.

Vihanneksille Saksassa levitetään torjunta-aineita 3 kiloa hehtaaria kohden, Suomessa 2,3 kiloa. Hyvää tilastoa kaikkien vihannesten satotasoista ei ole käytettävissä, mutta edellisten satotilastojen perusteella voi luotettavasti arvioida, että suomalaiset vihannekset saavat 2,3 kilollaan ylleen saman verran mutta todennäköisesti enemmän torjunta-aineita kuin Saksassa viljellyt.

Vaikutus ympäristölle?

Voisi katsoa, että torjunta-aineiden tarkastelu hehtaaria kohden käytettynä kertoisi jotain myös viljelyn ympäristöystävällisyydestä. Viljelyn ympäristöhaitat eivät synny yksin torjunta-aineista, vaan kokonaisuuden kannalta merkittävämpiä ovat ravinnepäästöt vesistöihin. Niitä syntyy lannoituksen myötä ja maaperän eroosion kautta.

Erityisesti huono sato, siis se, että kasvit eivät sido ravinteita, aiheuttaa ravinnepäästöjä. Suomessa tämä vaikutus lienee suurempi kuin esimerkin Saksassa, jossa suomalaisten tilastojen mukaan lannoitusmäärät satokiloa kohden ovat typen osalta samaa luokkaa kuin Suomessa ja vesistövaikutukseltaan pahemman fosforin osalta selkeästi pienemmät ja myös hehtaaria kohden tarkasteltuna.

Vesistöjen ja alkuperäisluonnon säilymisen kannalta onkin parempi, että ruoka tuotetaan suurin sadoin pieneltä alalta. Näinhän Suomessa ei voida olosuhteidemme vuoksi tehdä. 

Ei ole myöskään huomattu sitä, että selvästi yli neljännes Euroopassa käytettävästä torjunta-aineesta on rikkiä. Se on sallittu luonnonmukaisessakin viljelyssä ja myös Suomessa. Rikki on itse asiassa yksi tärkeimmistä kasviravinteista ja sitä lisätään aivan tavanomaisesti peltolannoitteisiin myös meillä.

Suomalaisen viljelyn puolustajat ovat myös usein huomauttaneet, että kylmä talvi tuhoaa tehokkaasti rikkakasveja ja taudinaiheuttajia. Kokonaan huomiotta on jäänyt se seikka, että talvi vaikuttaa kielteisesti torjunta-aineiden hajoamiseen. Suomalaisten riskinarvioinnin asiantuntijoiden mukaan pitkän kasvukauden oloissa ne hajoavat tehokkaammin luonnon omiksi aineiksi. On siis hyvinkin mahdollista, että saksalaista tasoa oleva käyttö olisi meillä haitallisempaa.

Oliko Saksa tarkoitushakuisesti valittu vertailukohde?

Yhdellä sanalla: Ei, vaan tuonnistaan ja sijainnistaan Itämeren äärellä johtuen tarkoituksenmukainen. Vertailukohdaksi olisi voinut ottaa Saksaan nähden enemmän torjunta-aineita käyttävät Hollannin ja Ranskan. Noissa viljelyn rakenne poikkeaa kuitenkin Suomesta paljon esimerkiksi ei-syötävien erikoiskasvien ja laajamittaisen viinin viljelyn vuoksi.

Uudet EU-maat ovat tietenkin kiinnostava vertailukohta. Näyttää olevan, että niissä kaikissa käytetään torjunta-aineita viljakasveille ja vihanneksille selvästi vähemmän kuin Suomessa, usein jo hehtaaripohjaisestikin tarkastellen. Esimerkiksi Latviassa ja Liettuassa määrät ovat jopa vain kymmenesosia suomalaisista.

Myös Italiassa torjunta-aineiden käyttö on hyvin säästeliästä pois lukien viiniköynnökset, joille kylvetään varsinkin rikkiä hyvin runsaasti.

Tasapuolisuudesta täytyy kuitenkin muistaa, että torjunta-aineet ovat olleet myös hyödyksi ja osaltaan nostaneet satotasoja ympäri maailman. Ne ovat siis tietyllä tavalla myös säästäneet ympäristöä eikä torjunta-aineisiin tulekaan suhtautua suoraviivaisen kielteisesti ellei niitä käytetä ympäristön kannalta kestävään viljelyyn nähden liikaa vain jokun tahon voitonmaksimointiin. Kestävään viljelyyn kuuluu myös se, että sitä harjoitetaan viljelylle edullisilla alueilla. 

Pahin väärinkäyttö on  voinut tapahtua kirjoituspöydän takana vääristelemällä käytön määrä todellista alhaisemmaksi koko suomalaisomisteisen elintarviketeollisuuden eduksi ja maataloussektorin  saamien hyvin avokätisten tukien perustelemiseksi. Yksin näin  Suomelle on aiheutettu huomattavaa vahinkoa täysin mahdollisten vaan ei välttämättömien torjunta-ainevahinkojen lisäksi. 

Yhteenvetoa

1) Suomessa käytetään yleisesti kerrotun vastaisesti torjunta-aineita samoin määrin kuin esimerkiksi Saksassa

2) Torjunta-aineet eivät ole vain pahasta mutta Suomessa käytettyinä ne eivät ilmeisesti ole tulleet hajoamisensakaan puolesta parhaiten käytetyiksi. Ja myöskään koska

3) Muualla voidaan helposti tuottaa suomalaisen tasoinen sato merkittävästi pienemmillä torjunta-aine ja lannoitekäytöillä sekä samalla pienemmällä ympäristökuormalla ja todennäköisellä ihmiseen kohdistuvalla kemikaalikuormituksella

4) Suomessa on näin ollen käytetty runsasta torjuntaa kilpailukyvyttömän maatalouden tekohengitykseksi

5) Määrinä jotka on optimoitu lähinnä viljelijän talouden, viljelytekniikan ja samalla ulkoa annettujen rajoitteiden mukaan

6) Ja joista kaikista reunaehdoista on jalostettu hyveitä 

7) Joiden avulla suomalaisia on johdettu tietoisesti harhaan puhumalla pienestä torjunta-ainekäytöstä ja perusteltu mittavia maataloustukia

8) ja jonka harhautuksen seurauksena tuetaan sellaista kemikaalien pelkoa, joka todennäköisesti vaikeuttaa teollisuuden ja muiden aidosti kilpailukykyisten elinkeinojen toimintaa ja vie näin työpaikkoja sekä ostovoimaa

9) ja joka vie normien tiukentuessa myös viljelyn ahtaammalle ja poliittisten olojen salliessa houkuttaa viljelijän verottajan ja kuluttajan kukkarolle. 

10) josta seuraa verovarojen, ostovoiman ja yleensäkin yhteiskunnan resurssien suuntautuminen matalan teknologian ja Suomessa erityisesti, heikon tuottavuuden ja viljelyoloistamme johtuen täysin vailla kasvupotentiaalia olevalle alalle.

Suomesta yritetty dumpata listeria-voita?

Maataloussektori ja paljolti sen omistama elintarviketeollisuus käyttävät suomalaisen ruoan puhtautta argumentteinaan puolustaakseen etujaan. Tullilaboratorion vuosikertomus vuodelta 2006 kertoo nähdäkseni muuta suomalaisesta ruoasta. Kertomuksen sivulla 9 on muutama rivi, jotka kannattaa lukea huolellisesti. Lainaan sivun koko tekstin asiayhteyden hahmottamiseksi:

"Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen 1995 alettiin maataloustuotteiden viejille maksaa vientitukia. Niitä maksetaan EU:n alueella tuotettavista maataloustuotteista ja niitä sisältävistä jalosteista silloin, kun ne viedään EU:n ulkopuolelle.

Maksamiseen liittyy asetuksilla säädeltyjä tarkastusvelvoitteita. Maa- ja metsätalousministeriö ja Valtionvarainministeriö ovat sopineet, että vientitukitavaroiden fyysiset tarkastukset tehdään tullilaitoksessa ja niihin liittyvät laboratoriotutkimukset Tullilaboratoriossa.

Jäsenyyden ajan yli 50 prosenttia vientitukinäytteistä on ollut maitotuotteita ja maitojalosteita. Yleisimmät analyysit ovat siten rasvojen, vesipitoisuuksien ja sokereiden määrityksiä. Maitotuotteiden vientituet ovat muihin maataloustuotteisiin verattuina pysyneet jäsenyysaikana suhteellisen korkeina. Alkuvuosina maksettiin vientitukea viljasta tehdystä alkoholista. Tästä syystä tutkittavaksi tuli runsaasti oluita ja muita alkoholijuomia.

Viljan ja lihan tuet ovat pudonneet vähitellen lähes nollaan, jonka takia ja liha- ja viljanäytteet ovat käyneet harvinaisuuksiksi. Samoin sokerin tukitasojen lasku on vähentänyt suklaa- ja karamellinäytteiden määrää. Suomesta viedään säännöllisesti valkoista sokeria ja sakkaroosista valmistettavaa fruktoosia. Laboratorio tutkii niiden puhtausasteen ja tarkastaa tukikoodit. Vientituen muiden edellytysten lisäksi tarkastetaan kaikkien näytteiden laatu.

Vientitukea vain hyvälaatuisista tuotteista

Maataloustukiin liittyvien näytteiden määrä oli suurimmillaan 1998, jolloin tutkittiin yli 3000 näytettä. Viime vuosina määrä on pysytellyt noin 1200:ssa. Myös uusien maiden liittyminen Euroopan kotimarkkinoihin on vähentänyt näytemääriä. Tullilaboratoriossa on tutkittu yli 50:een eri maahan vietäviä tuotteita.Tärkein vientimaa on Venäjä. Tullilaboratorion vientitukitavaroista havaitsemista virheistä raportoidaan EU:n komissiolle.

Virheprosentti on välillä 5-10. Suoranaisia petoksia ei ole havaittu; tarkastukset ehkäisevät niitä tehokkaasti. Suurimmat virheet ovat olleet laadullisia, esimerkiksi roskaista maitojauhetta ja Listeriabakteeria sisältävää voita. Vientitukea maksetaan vain hyvälaatuisista tavaroista.”

Suomesta on siis yritetty viedä epäkurantteja ja suorastaan hengenvaarallisesti saastuneita elintarvike-eriä Venäjälle. Kertomuksesta ei käy ilmi, milloin, keneltä ja mistä ne ovat peräisin. Nehän voisivat olla EU-alueelta tulleita, Suomen kautta Venäjälle kuljetettavaksi tarkoitettuja eriä, joille sitten on tehty rajatarkastus Suomessa.

Se ei ole kuitenkaan todennäköistä, sillä Suomi itse on ollut kaiken aikaan EU-maiden suurin maitotuotteiden Venäjän-viejä ja samalla EU-alueen ylituotannon dumppaamiseen tarkoitettujen maitotuotteiden interventiotukien saaja. Suomi ei myöskään näyttäisi olevan paras kuljetusreitti muulta EU-alueelta Venäjälle vietäville maitotuotteille. Lisäksi Tullilaboratorion kertomuksen sanamuoto viittaa ihan kotoiseen toimintaan.

Miksi tällainen haloo? Kotimainen ruoka ei olekaan kenties niin puhdasta kuin on kerrottu. Ja lisäksi suuremman vahingon sattuessa sitä vielä vähemmän puhdas on voitu yrittää dumpata ulos välinpitämättömästi järkyttävin riskein: listeriaan, jota Tullilaboratorion haaviin jääneissä maitotuote-erissä on ollut, kuolee moni:

"Raskaana oleville L. monocytogenes -bakteeri aiheuttaa yleensä flunssan kaltaisia oireita. Vakavimmat seuraukset ovat keskenmeno tai vastasyntyneen aivokalvontulehdus. Kuolleisuus listerioosiin on 20-40%. Riskiryhmään arvioidaan kuuluvan 20-30% väestöstä."

Lähde edelliseen on tässä.

(Linkki Tullilaboratorin vuosikertomukseen 2006 ei enää toimi. Vuosikertomuksen pdf-version voi tarvittaessa pyytää tämän blogin ylläpitäjältä.)

Junalla, bussilla vai henkilöautolla?

Junalippujen hinnat ovat kohtuuttoman kalliita satunnaiselle käyttäjälle. Ellei matkusta niin usein, että voisi käyttää kausilippuja tai saa muita alennuksia, lähes mikä tahansa liikennemuoto on kaukoliikenteessä junan kanssa kilpailukykyinen ja myös nykyisillä polttoaineiden hinnoilla.

Oletamme, että tulisi matkustaa arkipäivänä Helsingistä vaikkapa Tampereelle ja takaisin. Matkamiehemme asuinpaikka ei olisi Helsingin keskustassa, joten tarvittaisiin kaksi bussimatkaa asemalle. Oletamme myös, että käyntikohde Tampereella on hieman kauempana asemasta. Ja kuten useimmat, esimerkkimme matkaaja ei tunne Tamperetta niin, että voisi käyttää paikallista bussia. Asemalta ja takaisin on siis liikuttava taksilla muutama kilometri. Lähtömaksu on nykyisin viisi euroa kerralta, joten matkan osuus on kohtuullinen viisi euroa.

Vaihtoehto 1. Juna, bussi, taksi

Bussilippu koti- rautatieasema - koti	4 €
Junalippu (InterCity) Hki-Tampere-Hki	53,80 €
Taksimatkat Tampereella	20 €
Joukkoliikenne yhteensä	77,80 €
Vaihtoehto 2. Oma pikkuauto 1000 kg ~1,4 Diesel
Kulutus	5 l/100 km
Matka Hki-Tampere-Hki yhteensä	358 km
Dieselin keskihinta 1.7.2008	1,43 €/l
Polttoainekulu yht.	25,60 €

Pelkkä polttoaine laskien ero oman käytön hyväksi on 52,20 euroa. Hyvin harva, joka omistaa auton, valitsee junan kun hintasuhde on tuo kerrottu.

Jos kyseessä olisi työmatka, työnantaja maksaisi kilometrikorvauksena (á 0,44 €) yhteensä 157,7 euroa ja ainakin 14 euroa puolipäivärahaa (alle 10 tunnin matkasta). Korvaus on siis 171,70, josta moni kokisi jäävän polttoaineen hinnan ja korvauksen välisen erotuksen 146,10 euroa lähes kokonaan omaan käyttöönsä, koska auto on pitänyt tai haluttu hankkia kenties jo muista syistä.

Vuorokautta kohden laskettavan käyttövoimaveron osuus esimerkin tapauksessa on enintään 0,67, vakuutusmaksujen osuus noin kaksi euroa. Lisäksi tulee laskea autoon sitoutuneen pääoman korko, huollot ja tarvikkeet sekä auton arvonmenetys. Näistä huolimatta jo pelkkä junamatka on huomattavasti autonkäyttöä kalliimpi vaihtoehto.

Vaihtoehto 3. Linja-auto

Bussilippu koti - Kamppi - koti	4 €
Linja-autolippu Hki-Tampere-Hki	42,70 €
Taksimatka Tampereella	20 €
Yhteensä	66,70 €
Ero oman auton käytön hyväksi on vieläkin 41,10 euroa. Vaihtoehto 4. Vuokrattu pikkuauto alle 1000 kg 1,0 L
Matka Hki-Tre-Hki yht.	359 km
vuokra-aika 8 h ja 159 lisäkilometriä	54 €
Bussiliput koti - vuokraamo - koti (1 hlö)	4 €
Yhteensä	58 €

Kannattaisi siis ottaa vuokra-auto ennemmin kuin valita mikään joukkoliikenneyhdistelmä. Jos matkalle on lähdössä kaksi ihmistä, junaa käyttäen kulut olisivat 135,50 euroa, vuokra-autolla edelleenkin mainitut 58 euroa. Vuokra-autoa käyttäen säästäisi tässä tapauksessa 77,50 €.

Pahansuovinkaan ei voine väittää, että autoilu on tehty verotuksen avulla liian halvaksi tai kilpailukykyiseksi. VR on nähtävästi hinnoitellut tuotteensa väärin satunnaisasiakkaan ja miksei myös joukkoliikenteelle ymmärretyn tehtävän kannalta.

Suomi salailee maataloustukia tehokkaasti

EU:n maataloustukia seuraava, osin jopa EU-rahoitettu Farmsubsidy.org listaa EU-maita paitsi tukien määrän ja jakautumisen suhteen myös tiedonsaannin avoimuuden mukaan.

Suomi on aivan listan häntäpäässä. Ei ihme, sillä useat kunnat ja nyt myös Maatalousvirasto Mavi on ryhtynyt salailulinjalle. Näin vaikka EU vaatii muuta. Mavin käyttämää perustuslain vastaisuutta ja siitä mahdollisesti seuraavaa muiden lakien vastaisuutta ei liene arvioitu missään muualla kuin Mavissa. On siis vain Mavin oma päätös ja tiedote siitä:

"EU edellyttää, että jäsenmaiden on julkistettava tiedot Euroopan maatalouden tukirahaston ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston tuensaajista. Tiedot näistä rahastoista maksetuista tuista tullaan julkaisemaan vuosittain internetissä. Edeltävän EU:n varainhoitovuoden tukitiedot julkaistaan aina huhtikuun loppuun mennessä. Tänä vuonna kuitenkin poikkeuksellisesti maaseuturahastosta maksetut tuet ajalta 1.1.-15.10.2007 julkaistaan 30.9.2008 mennessä.

Maaseutuvirasto valmistautuu julkaisemaan EU:n edellyttämät tukitiedot internetissä annetussa aikataulussa.

Kansallisten tukien julkistamisessa EU:n mallin mukainen internet-julkaiseminen ei ole mahdollista, koska menettely on vastoin Suomen perustuslain mukaista yksityisyyden suojaa ja henkilötietolakia."

Ylipäätään tietojen saanti on tehty hankalaksi, määrämuotoiseksi ja tiedoista peritään maksu.

(Klikkaa kuvaa nähdäksesi eri maiden sijoitukset. Kuvalähde: Farmsubsidy.org)

Miksi Soklin niobista ei tarvitse enää puhua?

Kuten tiedämme, norjalaisissa käsissä olevan Soklin malmin joukossa on arvokkaita niobia ja uraania, joiden varaan vielä aiemmin arveltiin jopa koko Soklin kaivoshankkeen perustuvan. Niinpä muun muassa kansanedustaja Erkki Pulliainen kyseli vuonna 1999 ympäristöministeri Satu Hassilta tulevan niobikaivoksen ympäristöhaitoista.

Soklin malmissa on niobia 1500 grammaa tonnissa ja uraania 100 grammaa tonnissa. Molemmat saadaan jo sinänsä hyvin arvokkaan fosforin sivutuotteena. Se on merkittävä etu.

Niobi ja uraani ovat niin sanottuja strategisia metalleja ja esimerkiksi USA:ssa tunnetaan huolta sen saatavuudesta. Niobia käytetään esimerkiksi lentokone- ja sotatarviketeollisuudessa. Kiinnostavaa niobissa noille on muun muassa se, että jo muutama kilo terästonnissa nostaa lujuuden moninkertaiseksi. Sen avulla voidaan siis tehdä kevyempiä ja lujempia rakenteita. Siksi siitä ollaan valmiit maksamaan kunnon hinta. Tietystä harvinaisuudesta johtuva niukkuus ja samanaikainen kysynnän lisääntyminen on nostanut hinnan noin 35 euroon kilolta.

Soklin fosfaattimalmion kooksi tiedetään 100 miljoonaa tonnia. Niinpä malmiossa on niobia noin viiden miljardin euron arvosta.

Soklin fosfaattimalmin arvoksi katsottiin viime kesäkuussa 13-14 miljardia. Nyt se on moninkertaistunut jopa 40-60 miljardiin euroon fosforin hinnan syöksyttyä ylös. Niobi ja uraani ovatkin jääneet kaivoksen fosfaatin varjoon. Siitäkään ei uskalleta puhua, koska valtio pyysi ja sai norjalaiselta Yaralta Kemira GrowHowsta Soklin kaivosoikeuksineen vain 207 miljoonaa euroa. Tämä maksettiin valtion noin kolmanneksen osuudesta.

Myyjänä oli puolustusministeri Jyri Häkämies mutta Mauri Pekkarisella on täytynyt olla roolinsa. Varsinkin siitä on syytä olla hiljaa Keskustassa, sillä Yara on nostanut lannoitteiden hinnat kolminkertaiseksi alle vuodessa perusteenaan fosforin hinnan nousu. Siis sen raaka-aineen, jonka Yara saa omasta valmiista kaivoksestaan Siilinjärveltä. Sokli on vielä takataskussa mutta enintään vuoden, jonka kuluessa kaivostoiminta tulisi aloittaa.

Media-asiamies luokittelee ja sensuroi blogisi?

Tästähän ei uutinen enää huonone:

"EU harkitsee blogeille ennakkosensuuria

Euroopan parlamentin kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan hyväksymä mietintö suosittelee blogeille kirjoittajan rekis- teröintiä, luokittelua sekä sisältöä koskevaa laatu- merkintää, joiden hallinnoinnista vastaisi erityinen media- asiamies. Laatumerkintä ei tarkoita aktiivista sensu- rointia, mutta sen voi katsoa lähestyvän kertaluonteista, blogin perustamiseen liittyvää ennakkosensuuria.

Mietinnön kirjoittaja, virolainen sosialistiryhmän eurokansanedustaja Marianne Mikko, sanoo europarlamentin sivuilla, että blogittajien aikomukset tulisi olla ennakolta yleisessä tiedossa."

Tämä ei tarvinne muuta kommentointia kuin sen, että virolaisen sosialistiryhmän eurokansanedustajaa parempaa valintaa ei ole, jos halutaan sensuuria tukeva mietintö.

(Kuvalähde: Wikipedia)

Käännetty alv vai leimamerkit?

Vihreät, valtiovarainministeriön harmaan talouden asiantuntija Markku Hirvonen ja muutamat syyttäjät ovat innostuneet rakennusalan harmaan talouden kitkemisestä niin kutsutun käännetyn arvonlisäveron avulla. Jyrki Katainen ja rakennusteollisuus eivät, vaan haluaisivat aluksi odottaa Ruotsista saatavia kokemuksia. Tämä lienee aivan paikallaan jo siksi, että myös käännetyn veron vastustajien argumentit tulevat naapurissa testatuiksi.

Käännetyssä järjestelmässä veron tilittäisi kokonaan se, joka luovuttaa työn loppukäyttäjälle, käytännössä pääurakoija. Veron tosiasiallinen maksaja on loppukäyttäjä ja alv on vain vyörytyserä myös nyt kaavaillussa järjestelmässä.

Aliurakoijat laskuttaisivat pääurakoitsijalta työnsä ja käyttämänsä materiaalit ilman arvonlisäveroa, siis veron verran edullisemmin. Aliurakoijat voisivat suunnitellun mukaan vähentää nykytapaan ostolaskujensa arvonlisäveron. Maksettavaksi jäävä arvonlisävero muodostettaisiin edelleenkin kirjanpidossa myynnin alv:n ja ostolaskujen alv:n erotuksena. Vero hyvitettäisiin verottajalle tehdyllä eri hakemuksella eroksi nykyjärjestelmälle.

Tämän pitäisi innokkaimpien mukaan poistaa harmaa talous ja raha rakennusalalta ja estää alv-huijaus. Niinköhän kävisi?

Harmaa raha on kitkettävä kokonaan

Kaikissa tapauksissa harmaa raha pitää poistaa ensin, jotta rakennusyritysten pimeä työvoima poistuisi, sillä pimeiden palkkojen maksamiseen tarvitaan (tietenkin) sellaista rahaa, josta verottajalla ei ole tietoa.

Sellaista on esimerkiksi omaisuus- tai huumerikollisuudella hankittu raha. Rakennusteollisuus ei taida olla tuottavin tai nopein keino sen valkaisemiseen mutta ilmeisen tuottava kohde sen lisäämiseen: tällä rahalla voi ostaa työtä sivukuluitta ja myydä sen verollisen talouden luomaan markkinahintaan. Tilaajavastuulain myötä se tapahtunee muualla kuin isojen ja asiansa hoitavien rakennusliikkeiden valvotuilla työmailla. Tähän täysin rikolliseen harmaaseen rahaan käännetty alv ei siis auta lainkaan, vaan tarvitaan muuta viranomaisvalppautta.

Kuittikauppa ja tekaistut kuitit ovat toinen yritysten keino harmaan rahan hankkimiseen. Sitäkään ei voi valvoa tilaajavastuulain tai käännetyn alv:n keinoin, kuten on voitu luulla.

Tekaistussa kuitissa voi olla esimerkiksi tarvikeostoja 1000 euron verran ja arvonlisäveroa lisäksi 220 euroa. Tämä kuittiviholla tai tietokoneen tulostimella luotu 220 euroa on ihan oikeaa rahaa kuitin hankkijalle tai omatoimiselle tekijälle, koska se vähentää kuitinhaltijan tilitettävää veroa alviksi merkityn määränsä verran.

Kuitin tuhat euroa on verotonta tuloa, jonka voi nostaa yrityksen tililtä ja laittaa taskuunsa. Tai maksaa pimeitä palkkoja. Sitähän ei kannata tehdä jo kerran verotetulla rahalla, koska silloin tulee maksaneeksi "pimeän" palkollisen verot muuta kautta.

Joka tapauksessa 1220 euroa rikollisella kuitilla nostettuna on hyvin tehokasta rahaa jo yrittäjän omaan taskuun jätettynä. Vielä tehokkaampaa se on pimeitä palkkoja maksettaessa. Sen arvoa voi haarukoida kohtalaisesti näin:

1. 1220 euroa, joka nostetaan kuitilla oman firman tililtä, olisi muuten verotuksen parissa. Nyt siitä ei mene tuloveroa. Epärehellinen yrittäjä on tässä vaiheessa voittanut noin 350 euroa + 220 euroa arvonlisäveroa, yhteensä luokkaa 570 euroa vähennettynä kuitista mahdollisesti maksettavalla korvauksella.

2. Jos koko 1220 euroa käytetään pimeän palkan maksuun, vältetään palkan sivukulut, jotka lasketaan rakennusalalla kertoimella 1,6. Etua tulee nyt noin 750 euroa.

3. Pimeän palkan saaja välttyy puolestaan maksamasta omia verojaan, joten verottaja ja eläkevakuuttajat kärsivät noin 400 euron tappion. Jos saaja on ulosottovelallinen, myös hänen velkojansa kokevat tappioita usein sadoin euroin. Näin lienee usein pimeän työvoiman kohdalla.

Yhteiskunnan tappiot eivät pääty tähän: pimeä työläinen nostaa useasti työttömyyskorvauksen ja muut sosiaaliedut. Tästä koitunee menetyksiä 1000-2500 euroa kunkin olosuhteista riippuen. Näin 1220 eurosta ja pimeästä palkanmaksusta kasautuu helposti 2000-3000:n euron menetykset muulle yhteiskunnalle.

Koko verovilpin arvoa on vaikea arvioida mutta kun ottaa huomioon, että puolet bruttokansantuotteestamme käytetään rakennetun ympäristön tuottamiseen, huoltoon ja ylläpitoon, pimeän talouden ulottuvuudet alkavat avautua.

Kuittikauppa on kuin rahan painamista

Perinteisesti rahan painaminen on ollut keskuspankin tai valtion ainakin valvoma oikeus, jota on valvottu tiukasti ja rikoksista sanktioitu ankarasti. Väärentäjiä on hirtetty ja mestattu junalasteittain. Kuittikaupaa voi ainakin teknisessä mielessä verrata rahan painamiseen mutta tältä osalta vain sikäli, että se on tehty helpommaksi.

Nyt kuka tahansa pikkurikollinenkin voi välttää velvoitteensa ja samalla siirtää rahaa itselleen tai rikolliselle asiakkaalleen kuittivihollaan tai tulostimellaan teknisesti hyvin helposti. Osa jää kiinni mutta tämän tyylin talousrikoksista saa pienempiä tuomioita kuin muista omaisuusrikoksista, joten tällainen rikollisuus lienee riskittömämpää ja tuottavana houkuttelevaa.

Valvonnan kannalta ongelmallista on tietenkin se, että verottaja ja muut viranomaiset eivät nopeasti ja helposti näe, kuinka paljon ja missä tahdissa joku epärehellinen kuittitehtailija konettaan pyörittää. Valvontaa vaikeuttaa se, että joukossa on oikeaa liiketoimintaa rikoksen peittelemiseksi.

Yllätysratkaisu "korvamerkistä"?

Käännetty alv näyttäisi vain turvaavan valtion arvonlisäverosaatavat eikä niitäkään kokonaan niin kauan kuin pääurakoijan alla työskentelevässä ketjussa saa vähentää alv:n. Tämä vero tulee kuitenkin voida vähentää jo oikeudenmukaisuus- ja kulusyistä, joten tähän ei ole ratkaisua. Ja joka tapauksessa pimeän kuitin arvonlisäveroton osuus jää olemaan ja sitä voidaan kynällä suurentaa halutun verran. Eli arvonlisäverojärjestelmän kautta ei pimeää rahaa saa kuriin väitteistä huolimatta.

Arvonlisäveroon kohdistuvaa rikollisuutta voisi hillitä palaamalla tältä osin etukäteen ostettavien leimamerkkien aikaan. Niillä maksettaisiin ja samalla osoitettaisiin maksetuksi kuitissa tai lähetetyssä laskussa oleva vero. Leimamerkitön verollinen kuitti ja maksettu lasku olisi ainakin siihen merkityn veronsa verran vähennyskelvoton. Tämä kuitenkin sitoisi alihankintaketjun muutenkin vähiä pääomia ja olisi monella tapaa vaivalloista.

Kenties paras keino paljastaa kuittitehtaat olisi verottajalta ilmaiseksi saatavat yrityskohtaiset leimamerkit, joista maksettaisiin vero jälkikäteen toteutuneen käytön mukaisena. Uusia ei saisi ennen kuin entiset olisi maksettu jossakin määräajassa.

Merkkejä kiinnitettäisiin asiakkaalle annettavaan laskuun tai kuittiin siihen merkityn alv:n määrästä. Ilman merkkejä lasku olisi verotuksessa vähennyskelvoton. Silloin tekaistulla laskulla ei saisi tililtään rahaa verottomasti. Se veisi tehokkaasti pohjaa harmaalta taloudelta. Merkit eivät sopisi tietenkään sähköiseen laskutukseen mutta sehän ei ole vielä yleistynyt ja voitaisiin tarvittaessa jopa kieltää rakennusalalta.

Merkkien yksilöinti ja kohdistaminen tapahtuisi merkkiin ja sen itselle jäävään kantaan tulostettavan konekielisesti luettavissa olevan sarjanumeron ja LY-tunnuksen avulla. Näin kadonneeksi tai tuhoutuneeksi ilmoitetut ja valtiolle maksamattomiksi jäävät merkit eivät ilmestyisi esiin jossakin toisaalla. Katoamistapauksessa voitaisiin yrityksen toimintaa myös havahtua seuraamaan. Käyttämättä jääneet merkit voisi selvittää kirjanpidosta ja kadottajan asiakkaan laskuista, joten rikoksen sattuessa yrityksen kannalta negatiivista taloudellista arvoa sisältävien merkkien alkuperäinen omistaja ei olisi ilman turvaa.

Merkkejä saisi aina pyytämästään arvosta esimerkiksi kahden kuukauden välein ja niitä haettaessa kiinnitettäisiin huomiota liiketoiminnan kasvuun, laajuuteen ja kenties nopeastikin kertyneeseen verovelkaan. Näin yksikään kuittitehdas ei pääsisi kasvamaan summilla ja nopeudella, joita nyt rajoittaa lähinnä vain tulostimen nopeus.

Tämä järjestelmä ei toki poistaisi kokonaan tahallaan maksamatta jätettäviä tai konkursseissa menetettäviä arvonlisäveroja mutta vähentäisi niiden määrää. Pääurakoijalle ei koituisi järjestelmästä muuta vaivaa kuin se, että laskua maksettaessa vilkaistaisiin merkkeihin verottajan tulostaman ja laskuun merkityn LY-tunnuksen yhtäpitävyys.

Sanoisin, että tätä kannattaa harkita rakennusalalle.

Kuinka paljon kansallista maataloustukea maksetaan?

Tiedämme jo, että Suomi maksaa EU:n avokätisimpiä maataloustukia. Emme kuitenkaan tiedä tarkalleen kuinka paljon. Myöskin viljelijöiden saamat verohelpotukset, ilmaispalvelut, korkotuet ja lukuisat avustukset ovat suurelle yleisölle täysin tuntemattomia, samoin alueiden tukeminen.

Seuraavassa on pintaraapaisuna esimerkkejä siitä, kuinka paljon ja millä menetelmillä maataloutta ja sitä lähellä olevia maaseutuelinkeinoja sekä maaseutua tuetaan kotoisista varoista. Summat ovat merkittävästi suurempia kuin maatalouden EU-tuet.

Mittasuhteiksi alkuun se, että maataloutemme tuottaa omana osanaan häviävät 0,5 % BKT:sta, kolmanneksi vähiten EU:ssa, viljelijäväestön työpanos on noin 70 000 työvuotta ja tuottavuuden kasvu on ollut viime prosentin vuodessa. On myös hyvä muistaa, että valtion tulo- ja menoarvio on nyt noin 40 miljardia euroa vuodessa ja EU-maksuosuutemme noin 1,5 miljardia.

Viljelytukea maksetaan sekä EU:n kautta että Suomesta. Tuorein EU-tieto Suomen kansallisista tuista on vuodelta 2006 ja sen mukaan ne olivat 1878,4 miljoonaa euroa. Maa- ja metsätalousministeriö kertoo jostakin syystä tueksi vain 614 miljoonaa. MMM ei ole siis katsonut tarpeelliseksi ilmoittaa aivan kaikkea suureen julkisuuteen. Nyttemmin Maatalousvirasto Mavi on omaksunut ylemmän virastonsa salailulinjan.

Valtio ilmoittaa budjettikirjassaan osuudekseen suorista tuista 1111,2 miljoonaa. EU on laskenut mukaan muitakin summia kuin suorat viljelijätuet.

Ero EU:n ilmoittaman ja budjettikirjan välillä on 767,2 miljoonaa euroa. Ero MMM:n ilmoittamaan on peräti 1,2 miljardia euroa.

Lomitus selittänee budjettikirjasta puuttuvasta summasta 207,7 miljoonaa ja maatalousyrittäjien eläke- ja ryhmähenkivakuutusmenot 435 miljoonaa. Mittaluokaksi edellisiin on hyvä ottaa parjatun työttömyysturvan menot 667 miljoonaa reilulle 200 000 työttömälle.

Todennäköisesti EU on tilastoinut mukaan myös Maatilatalouden kehittämisrahaston Makeran maksamat tuet ja avustukset. Vuonna 2006 suorat avustukset olivat 162,0 miljoonaa. Niihin kuuluivat muun muassa nuorten viljelijöiden aloitustuki.

Mukaan on voitu laskea myös luopumistuet 147 miljoonaa, valtion osuus Makeralle 23,2 miljoonaa, 1,6 miljoonan siirto interventiorahastoon Miraan sekä 3,4 miljoonaa satovahinkojen korvaamiseen.

Ehkäpä mukaan voisi laskea myös maaseutuelinkeinotoiminnan korkotuen 26,1 miljoonaa.

Edellä mainitut ja 1111,2 euron suorat tuet kotimaasta ovat yhteensä 2091,1 miljoonaa. Maataloussektorille menee kansallista tukea jo tässä vaiheessa 238,8 miljoonaa euroa enemmän kuin EU:n luku osoitaa. Kun mukaan lasketaan EU-tuet 906,1 miljoonaa, onkin maatalouden tukipotti huikeat 2997,2 miljoonaa. Vuonna 2006 se vastasi 7,5 %:ia valtion kaikista menoista.

Tämä kaikki ilman kymmenien erilaisten valtion rahoittamien maatalouden tukiorganisaatioiden aiheuttamaa budjettivaikutusta.

Suomi maksaa jättimäisiä tukia

Suomi on tukiensa osalta erikoinen poikkeus kaikkien EU 25-maiden joukossa. Itse asiassa Suomen kansalliset maataloustuet muodostavat 11,5 % kaikesta EU 25-alueella maksetusta kansallisesta maataloustuesta. Näin vaikka ne laskettaisiin EU:n vaatimattomin luvuin tilastoimasta noin 1,9 miljardista.

Tuki on niin mittavaa, että se on 3,8 % kaikesta EU 25 alueella maksetusta tuesta merenkulku ja teollisuus mukaan luettuina. Samaan aikaan Suomen väkiluku on vain noin 1,1 prosenttia EU-alueen 493 miljoonasta asukkaasta.

Voisi tietenkin arvella, että Suomi on yhtä avokätinen muillekin elinkeinoilleen. Kuitenkin peräti 74 % Suomen kansallisesta tuesta maksetaan maatalouteen. EU 25- alueella vastaava osuus on keskimäärin 24%. Lähimmin vertailukelpoisissa Ruotsissa ja Tanskassa osuudet ovat vain 12 ja 10%.

Kansalliset T&K-tuet olivat Suomessa vähäiset 160,7 miljoonaa. Merenkulku sai maataloustukeen nähden vaatimattomat 82,6 miljoonaa. EU:n keräämiin lukuihin voi tutustua täällä.

Tilastoinnin vaikeudesta

Viljelysektorin saamien tukien selvittämistä vaikeuttaa se, että EU ei kenties katso kaikkia luopumisjärjestelyistä tai viljelijöiden eläkkeistä johtuvia menoja maatalouden tuiksi vaan sosiaalimenoiksi. Niinpä esimerkiksi europarlamentaarikko Esko Seppänen ilmoittaa EU-tilastoista laskien tässä laskettua noin kolmea miljardia euroa pienemmän suman, noin 2400 miljoonaa euroa. Se on kuitenkin varsin hyvin linjassa edellisen kanssa.

Oma mielenkiintonsa on sillä, että maatalouden tilastoja tuottava TIKE pitää mielellään esillä maataloudessa edes satunnaisesti työskentelevien lukumäärää, noin 145 000 henkilöä. EU:n ylläpitämistä tilastoista käy kuitenkin ilmi, että itse tilalliset perheenjäsenineen tekevät vain 70 000 henkilötyövuotta ja palkattu työvoima noin 8000. Epäselväksi jää, onko edellisessä luvuissa mukana enimmältään valtion kustantamien 6000:n maatalouslomittajan tekemät henkilötyövuotta.

Tilastoja lukiessa tulee huomata se, että tänään noin neljäksi miljardiksi euroksi katsotusta maataloustuotannon arvosta puolet on suoria tukia, eli rahaa, jonka saamiseksi tilallinen ei ole ponnistellut kuin hakemuksen täyttämisen verran. Kun summasta vähennetään maatalouden muualta hankkimat panokset, sen jalostusarvoksi - omaksi panokseksi kansantuloon - jää alle 800 miljoonaa euroa, noin puoli prosenttia 169 miljardin euron BKT:sta. Tätä voisi selittää teollisuuden maksamilla matalilla tuottajahinnoilla mutta yhtä todennäköinen selittäjä on matala satotaso ja sadon kehnohko laatu, siis heikko tuotos-panos -suhde.

Tilastokeskuskaan ei jostakin syystä julkaise maataloustuotannon BKT-osuutta, vaan ilmoittaa koko alkutuotannon eli maa-, riista-, metsä- ja kalatalouden yhtenä lukuna.

BKT-osuus ja maatalouden palveluksessa oleva henkilömäärä tuleekin tarvittaessa selvittää ulkomaisista lähteistä vertailukelpoisten lukujen saamiseksi.

Verohelpotuksista ei löydy tietoja

Mitä tahansa elinkeinoa voidaan tukea myös vähentämällä sen julkisia maksuja. Tällöin saamatta jääneet maksut katetaan jonkun toisen pussista. Upea lista siitä, mihin maatalous saakaan maksutukia, löytyy täältä. Rahaa saa kaikkiin ajateltavissa oleviin elämänmuutostilanteisiin ja hankkeisiin, myös sellaisiin, jotka tähtäävät jonkun toisen vielä suuremman tuen saamiseen.

Pienenä esimerkkinä sähköaggregaatti, jonka hankkimiseen saa 50-60 % tukea. Kun sellainen on hankittu, onkin tehnyt rappiotiloja lukuunottamatta merkittävimmän kotieläinten hyvinvoinnin tuen saamiseen tarvittavan investoinnin. Myös muidenkin viljelijöiden puolesta: he pääsevät tältä osin tuen pariin, kunhan sopivat paperilla koneen lainausoikeudesta.

Maatalouden kohdalla tämä toisen pussista rahoittaminen on yleinen käytäntö. Traktorit ja työkoneet ovat voineet käyttää kevyemmin verotettua polttoöljyä. Äsken päätettiin energiaveron palautuksesta myös sähköenergiaa koskien. Maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan mukaan sen vaikutus oli noin 20 miljoonaa euroa ja nostaa yrittäjän tuloa 2 %:n verran.

Viljelijät saavat myös ALV-huojennuksia: maatilamatkailuista maksetaan vain 8%:n ALV. Pienet maatilayritykset saavat ALV-huojennusta, jonka vaikutus on yhteensä noin 3 miljoonaa euroa. Viljelijä voi hakeutua myös niin sanotun vuosimenettelyn pariin. Tällöin hänellä on aluksi 17 %:n (mutta ostojensa sisältävän ALV:n suhteen vuoden varrella pienenevä) osuus liikevaihdostaan käytössään korottomana lainana verottajalta.

Maatila ei maksa kiinteistöveroa tavanomaiseen tapaan, vaan pelkästään tuotantorakennuksen poistamattomasta osasta eli menojäännöksestä. Metsä ja pellot eivät ole kiinteistöveron parissa.

Kuten tunnettua, viljelijät myyvät tuotteensa paljolti osuuskunnille. Osuuskuntia on käytetty mielenkiintoisella tavalla palkkatulojen muuttamiseen pääomatuloksi. Farmit.fi-julkaisu selittää menettelyn hyvin osuvasti:

"Osuuspääomalle maksettavan koron lisäksi osuuskunnan jäsenet saavat tietyllä kertoimella lisää nettovarallisuutta. Nettovarallisuuslaskelmassa otetaan varoina huomioon maksettujen osuus osuusmaksujen lisäksi vielä maksamatta olevat osuusmaksut, jotka toisaalta huomioidaan maataloustuottajan nettovarallisuuslaskelmassa maatalouden velkana.

Maatalouden tulo jaetaan nettovarallisuuden perusteella pääomatuloksi ja ansiotuloksi. Mitä korkeampi nettovarallisuus on, sitä suurempi on pääomatulon osuus ja vähäisempi ansiotulo. Pääomatulon kiinteä verokanta on 28 prosenttia, kun taas progressiivisen veroasteikon vuoksi korkeasta ansiotulosta joudutaan maksamaan yli 50 prosentin marginaalivero. [...]

Jos maatalousyrittäjällä on kymmenen [verotusarvoltaan 9 129,30 euron arvoista LSO:n ] osuutta, niiden yhteenlaskettu verotusarvo on 91 293 euroa. Tämä tarkoittaa, että 20 000 euron osuuspääomalla hän saa 4,56 -kertaisesti nettovarallisuutta, eli 9 1293 euroa."

LSO Osuuskunta on HKScanin pääomistaja. Muita tunnettuja osuuskuntia ovat A-tuottajat, Valio ja Munakunta sekä Portti.

Yksi heikosti tunnettu vapaaehtoinen tukimuoto - uuden eläinten hyvinvoinnin tuen ohella - on maakuntien sähköyhtiöiden erikoistariffit maatiloille. Jostakin mielenkiintoisesta syystä ne saavat sähkönsä oman alueensa muita asukkaita ja pienteollisuutta edullisemmin.

Ilmaista neuvontaa

Näitä tuottavan lukuisat organisaatiot, joista Pro Agria lienee suurelle yleisölle tunnetuin. Tuet ovat vuosittain 15 miljoonan euron luokkaa. Lista MMM:n suoraan tukemista neuvontajärjestöistä löytyy täältä.

Maataloutta lähellä olevat neuvontajärjestöt ovat etuoikeutettuja myös yhdistyksille jaettavien valtionavustusten suhteen. Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ja Marttaliitto sekä näitä lähellä oleva Käsi- ja taideteollisuusliitto TAITO ry saavat noin puolet Opetusministeriön jakamasta yhdeksän miljoonan euron vuosittaisesta avustuksesta.

Alueiden kehittämiseen kuluu miljardeja

Aivan oman selvittämisensä vaatisivat erilaiset ESR- ja Aluekehitysrahaston hankkeet. Nyt on käynnistynyt uusi ohjelmakausi 2007-2013, jonka julkiset tuet sekä Suomesta että EU:sta ovat yhteensä 6 625 miljoonaa euroa. Viime kaudella näillä varoilla muun tuottavamman ohella rakennettiin vesijohtoja ja viemäreitä Kainuun maatiloille ja kehitettiin laitteita kumisaappaiden pesemiseen. Aiempiin saavutuksiin voi tutustua täällä.

Kannattiko maksaa?

Tukien tarvetta on selitetty useilla seikoilla. Yksi on viljelyolot. Itse asiassa ne ovatkin erittäin huonot. Keskisatomme on vain puolet Tanskan ja Saksan satotasosta kaikilla tärkeimmillä viljelykasveilla. Kuitenkin näissäkin oloissa on katsottu tarpeelliseksi pitää kaiken aikaa yllä 10-20 prosentin ylituotantoa, joka on sitten dumpattu ulos verovaroin.

Paljon käytetty argumentti on huoltovarmuus. Luonnollisesti sekään ei vaadi ylituotantoa. On ilmeistä, että kriisinajan ruokahuoltoon riittäisi se, että maataloustuotantomme olisi puolet nykyisestä. Toinen maailmansota ei sovi varoittavaksi esimerkiksi: tuolloinen ruokapula johtui ylimobilisoinnista aikansa työvaltaisen ja heikkosatoisen maatalouden parista.

Erikoisen paljon on puhuttu suomalaisen ruoan puhtaudesta ja vähäisestä kasvinsuojeluaineiden käytöstä hehtaaria kohden. Satokiloa vasten tarkasteltuna asetelma muuttuu jo paljon epäedullisemmaksi.

Tuen vaikuttavuuden kannalta ruoan hinta on tietenkin kiinnostavin. Vuoden 2006 keväällä tehdyn ruoan ja alkoholittomien juomien hintavertailun mukaan kuluttajahinnat ovat Suomessa 20 prosenttia EU:n keskiarvon yläpuolella. EU-maista vain Tanska ja Irlanti olivat edellä. Suomen kohdalla korkean hinnan vaikutus korostuu entisestään, koska Suomen nimellispalkkataso on matala, sosiaaliturva heikko mutta veroaste korkea.

Syy korkeisiin hintoihin ei ole yksin maatalouden ja tukien: kauppa ja elintarviketeollisuutemme on tunnetusti keskittynyttä. Täytyy kuitenkin huomata, että elintarviketeollisuutemme merkittävimmät toimijat Valio, HKScan, Atria, Raisio, Lännen Tehtaat ja Portti ovat viljelijöiden omistamia. Ainoastaan leipomoteollisuus on entisen osuustoiminnallisen teollisuuden ulkopuolelta, sekin kahden kauppaa Vaasan & Vaasan ja Fazerin jakaessa lähes 70 % markkinoista ja määrätessä hinnat.

Omistaminen kannattaa: Valio esimerkiksi kertoo maksavansa pientä tai kohtuullista tuottajahintaa maidosta. Julkisuudelta salaa hintaa kohennetaan jälkitilein ja osuusmaksun koroin.

Nyt kun viljan hinta on kaksinkertaistunut lyhyessä ajassa, voisi odottaa, että ainakin viljanviljelijät harkitsisivat luopumista edes osasta tarpeettomiksi käyneistä ja työläiksi kokemistaan tuista. Tällaisesta on vakuuttava esimerkki: Uuden-Seelannin viljelijät luopuivat tuista kokonaan ja maatalous koki sen myötä renessanssin. Suomessa moisesta ei ole puhuttu viljelijöiden parissa sanaakaan, vaan on tyydytty iloitsemaan vieläkin suuremmista tuloista. Nyttemmin on ryhdytty etsimään mahdollisuuksia viedä viljaa ulkomaille kotimaistakin paremman hinnan toivossa mutta suomalaisten omaan käyttöönsä maksamat tuet taskussaan. Kuulostaako reilulta?

Näyttää olevan, ettei korkeiden maataloustukien maksamiselle ole muita kuin etupoliittisia syitä.

Mitä on tulossa?

Maataloustuet haluttiin muuttaa pinta-alaperusteisiksi ilmeisesti jotta päästäisiin eroon kalliista ja ympäristön kannalta usein arveluttavasta ylituotannosta.

Osmo Soininvaara on huomauttanut blogissaan, että pinta-alatuki ja noussut viljan hinta valuu nyt maan hintaan ja että maanomistaja ja -vuokraaja on se, joka lopulta korjaa kaiken hyödyn. Huoli on aiheellinen: Suomessa 30 % peltoalasta on vuokrapeltoa ja käytännössä kaikki on peräisin muilta kuin aktiiviviljelijöiltä: perikunnilta ja useimmin jo muita luopumistukia tai eläkkeitä saavilta entisiltä viljelijöiltä. Soininvaaran mukaan olisi luotu myös korotusautomaatti:

"Kun tuotannon tukemisesta luovuttiin, haluttiin [menetysten kompensoimiseksi] tukea pellon hintaa, koska sen romahtaminen olisi köyhdyttänyt viljelijät ja maanomistajat. Minusta EU:n pitäisi ottaa hehtaaritukien taso tarkasteluun pikaisesti. Muutaman vuoden kuluttua tämä kohonnut pellon hinta on taas se taso, jota valtio on velvollinen tukemaan."

(Kuvalähde: Wikipedia; kuvaa käsitelty)

Lisää aiheesta: Maataloutemme vähäinen torjunta-ainekäyttö on tarua.

Kauneus on katsojan silmässä

Markkinatutkimusyritys Nielsenin päivittäistavaralanseeraukset pääsevät näkyvästi esiin talouslehdissä. 11 vuoden aikana kertynyt lista on mielenkiintoinen:

- Saarioisten lämmitettävät valmispuurot (2007)
- Unileverin Dove Summer Glow vartalovoide (2006)
- Snellmanin viipaloidut maksamakkarat (2005)
- Danone Actimel juotava jogurtti (2004)
- Valio Polar 5 –juusto (2003)
- Pauligin Frezza Mocha - maitokahvijuoma (2002)
- Unileverin Flora Culinesse juokseva margariini (2001)
- Hartwallin Upcider siideri (2000)
- Procter & Gamblen Pringles perunalastut (1999)
- Beiersdorfin NiveaVisage nenänpuhdistuslappu (1998)
- Felix Abban välipalavanukas RisiFrutti (1997)

Oikeastaan nuo lanseerauksen eivät tarpeellisuutensa osalta eroa tuotteista, jotka mainitaan seuraavassa palkittujen tuoteryhmien kavalkadissa:

- lehtipuhallin (2000)
- vaipankätkijä (2001)
- ulkomainen pullovesi (2002)
- hampurilaisaterian kylkiäisenä annettava lelu (2003 )
- juotava jogurtti (2004)
- kaupunkimaasturi (2005)
- kahdet puhelinluettelot (2006)
- mönkijä (2007)

Jälkimmäisessä on tietenkin kyse Suomen Luonto -lehden valitsemista Vuoden turhakkeista.

Chiquitaa ei kohta ole

Kauppalehti julkaisi tällä haavaa varsin tavanomaiselta näyttävän talousuutisen:

"Banaanijätti Chiquita rojahtaa tappiolle

Banaanijätti Chiquita Brands on pahoissa vaikeuksissa. Huonot sääolot ja kallis energia pilaavat Chiquitan tuloksen, yhtiöstä kerrotaan. [...]

Chiquita on yrittänyt nostaa banaanien hintoja, mutta hinnankorotukset eivät ole menneet läpi. Banaaninjakelija odottaakin, että sen raaka-aine-, energia- ja lannoitekustannus on tänä vuonna noin 250 miljoonaa dollaria. Aiempi arvio oli alle 200 miljoonaa dollaria. [...]"

Tämä kenties satunnainen notkahdus on Chiquitan ja samalla muun maailman huolista pienin: On arvioitu, että puoli miljardia ihmishenkeä riippuu banaanista ja sen yhdestä lajikkeesta Cavendishista. Se on kuolemassa lehtilaikkutaudin vuoksi sukupuuttoon alle kymmenessä vuodessa, ellei jotain mullistavaa keksitä.

Cavendishin edeltäjä Gros Michel -lajike kuoli samoin kasvitautiin, mutta se onnistuttiin korvaamaan Cavendishilla. Nyt korvaavaa lajiketta ei ole saatu aikaan tavanomaisen jalostuksen keinoin vain siksi, että siemenetön marjakasvi on vaikea jalostettava.

Jalostuksesta ja tautiin syypäästä vallitsee erilaisia näkemyksiä: toiset kuten Demarissa esiintynyt Markku Häkkinen katsovat, että tehoviljely on syypää kasvituhoon ja luomumenetelmä auttaa, toiset taas katsovat pienviljelyn syntipukiksi ja geenitekniikan pelastajaksi.

Näyttäisi, että jälkimmäinen taho dosentti Jussi Tammisolan kynäilemänä esittää fiksumpia argumentteja. Tehoviljelyä syyttelevä Markku Heikkilä esittää vain, että vastauksia olisi pitänyt etsiä luonnosta. Ihan kivaa ja tieteenvastaisuudessaan "oikeaoppista" mutta samalla tehotonta, osoittaa Jussi Tammisola.

Kummalliset kuluttajat

Suomessa on kaksi kuluttajajärjestöä: Suomen Kuluttajaliitto ja Kuluttajat - Konsumenterna. Kuluttajaliitto ilmoittaa tehtäväkseen seuraavat:

"- koota kuluttaja-asemastaan kiinnostuneet ihmiset toimimaan etujensa puolesta
- valvoa vapaan kansalaistoiminnan keinoin kuluttajien etuja yhteiskunnassa ja markkinoilla
- edistää oikeudenmukaisuuden ja kohtuuden periaatteita kulutuksessa
- edistää kuluttajatietoisuutta ja toimia ympäristön suojelemiseksi kuluttajapolitiikassa"

Kuluttajat-Konsumenterna luonnehtii tehtäviään näin:

"Kuluttajat-Konsumenterna ry on jo vuodesta 1965 ollut vaatimassa ja vaalimassa kuluttajan oikeuksia. Tänä aikana Suomeen on saatu pohjoismaista tasoa oleva kuluttajansuoja.

Yhdistys jatkaa työtään innostaen kuluttajia harkitsemaan tarpeitaan, vaatimaan oikeuksiaan ja kamppailemaan kaikkien kuluttajien etujen puolesta."

Kumpainenkin järjestö toimii myös asiantuntijaelimenä, antaa lausuntoja ja niillä on edustajiaan eri neuvottelukunnassa. Omalta kannaltani nuo vaikutusvaltaiset kuluttajajärjestöt tekee mielenkiintoiseksi jo se, että en tunne tai ole edes kuullut kenestäkään, joka olisi kuulunut jompaankumpaan.

Ei ihme, sillä Kuluttajaliitto näyttää olevan varsin institutionalisoitunut puoliviranomainen. Kuluttajat-Konsumenterna taas näyttää edustavan väsähtänyttä änkyröintiä - kaikella kunnioituksella toki - enhän nyt tarkoita vastustaa vastustamista.

Nämä järjestöt, jotka pysyvät pystyssä vain valtion järjestöille antamilla tuilla, eivät myöskään edusta konsumerismia kuten se määritellään vaikkapa Wikipediassa:

"Konsumerismi on laajasti näkemys, jonka mukaan runsas kulutus on eduksi ihmisille ja taloudelle. Sitä kuitenkin käytetään lähinnä sen arvostelussa. Ekonomiassa konsumerismi on oppi, jonka mukaan markkinoiden tulee muotoutua kuluttajien halujen pohjalta ja jossa kulutus on keskiössä."

Päin vastoin: ne näkevät, että kuluttamista tulee rajoittaa ja että sen täytyy olla rakenteeltaan näiden järjestöjen haluamaa. Ei siis kuluttajien saati markkinoiden aidosti haluamaa. Erityistä vaivaa ne ovat nähneet geenitekniikan vastustamisessa ja muun muassa luomuruoan, Reilun Kaupan ja jopa kasvissyönnin edistämisessä.

Mitään tiedeperustaahan niillä ei voi olla vaikuttimenaan mitä luomun edistämiseen tai geenitekniikan vastustamiseen tulee. Jos olisi, myös tiedeyhteisö kasvintutkijoineen olisi liputtamassa kuluttajajärjestöjen ilosanomaa GM-vapaasta luomu-Suomesta.

Voinee arvella, ettei Suomessa ole sellaista kuluttajajärjestöä, joka edustaisi puhtaasti kuluttajien valtavirran etuja ilman järjestön parissa häärivien palkollisten tai maksajan - siis valtiovallan - agendaa.

Kuluttajajärjestöjen lisäksi Suomessa on Kuluttajatutkimuskeskus edistämässä ihmisten hyvää:

"Kuluttajatutkimuskeskus edistää kuluttajien hyvinvointia
- tuottamalla ja välittämällä tietoa kulutusyhteiskunnan muutos- ja riskitekijöistä
- vahvistamalla kuluttajan näkökulmaa yhteiskuntapolitiikassa sekä markkinoilla."

Kuluttajatutkimuskeskus on sijoitettu työ- ja elinkeinoministeriöön ja se tuottaa yleistettävyydeltään joskus varsin arveluttava tutkimuksia kuluttajien mielihaluista. Yksi esimerkki ryhmäkeskustelun käytöstä ja tuloksista on tässä.

Vastaanottomaksu on vastustamisen arvoinen

Taloussanomat lainaa seuraavaa FT:n uutista:

"European mobile phone users may have to pay US-style charges for receiving calls after Vivianne Reding the EU telecoms commissioner, said she was prepared to accept the industry changing its longstanding business model."

Toteutuessaan vastaanottomaksu olisi aimo askel taaksepäin, koska se ei antaisi mahdollisuutta valita, kumpi puhelun maksaa, soittaja vai vastaanottaja.

Se myös helpottaisi operaattorien harjoittamaa rahastusta, koska yhdelle puhelulle saataisiin kaksi maksajaa ja näin ollen jaettu puhelun hinta ei näyttäisi kalliilta. Lisäksi se olisi omiaan laventamaan maksajien piiriä: ne jotka soittavat itse vähän, osallistuisivat aina kuluihin. Ne, jotka puhelevat paljon, kokisivat puhelut halvemmiksi ja saattaisivat lisätä matkapuhelimen käyttöään muidenkin vahingoksi.

Muitakin yllätyksiä olisi luvassa: esimerkiksi jälkikasvulle hankitun pre-paid -liittymän saldo vähenisi vastaanoton aikana, ellei tähän säädettäisi poikkeusta. Pre-paid -liittymän saldo myös tyhjenisi vääjäämättä ja lähes tulkoon omasta tahdosta riippumatta, vaikka sitä käyttäisi omasta puolestaan säästeliäästi.

Pre-paid -liittymät ovat olleet Euroopassa paljon yleisempiä kuin Suomessa. Yleensä sen hankkii esimerkiksi vanhempi lapselleen varovaisuussyistä (puhelimen katoaminen, saldo) tai henkilö, joka ei saa tavanomaista matkapuhelinliittymää luottotietojensa vuoksi. Näyttäisi olevan, että vastaanottomaksu voisi tältä osin aavistuksen hivuttaa puhelumaksuja paitsi useammille myös heikompiosaisille.

Luonnollisesti vastaanottomaksu laittaa telemarkkinoijat mietteliääksi: kukaan ei kuuntelisi tilausmyyjän jaarituksia nykyistäkään vähää, jos siitä kyseenalaisesta ilosta pitäisi vielä maksaa. Luultavasti tähän kehitettäisiin joku järjestely, jolla telemarkkinoija maksaisi puhelun kokonaan. Myöskin viranomaisen puhelinasiointi kansalaisiin päin voisi vaatia järjestelyjä.

Maksussa on operaattorien kannalta hyvää se, että vähentäisi luottotappiota vastaanottajan ja soittajan maksuosuuksien suhteessa. Voisi olla myös mahdollista, että operaattorit haluaisivat telesopimuksiin pykälän, jonka mukaan saamatta jäänyt puhelu- tai vastaanottomaksu voitaisiin periä joko soittajalta tai vastaanottajalta. Tämä poistaisi luottoriskin lähes kokonaan. Kummassakin tapauksessa hyöty kuuluisi siirtää asiakkaille. Yleensä vain kulut halutaan siirtää asiakkaalle - ellei sitä joku ole huomannut.

Vastaanottomaksun on katsottu hidastaneen kännyköiden yleistymistä USA:ssa. Euroopassa useimmalla on jo liittymä, joten operaattorien ei tarvitse enää surra tuota. Ehkäpä nyt on tullut rahastuksen vuoro?

Tässä valossa voikin ihmetellä Taloussanomien haastatteleman liikenne- ja viestintäministeriön viestintäneuvos Antti Kohtalan sanomisia:

"En usko, enkä toivo, että tämä johtaisi kansallisesti tilanteeseen, jossa vastaanottajan täytyy maksaa. Eihän se olisi operaattoreidenkaan etu, Kohtala sanoo."

Tuo on varmaan luettava niin, että LVM ei aio vastustaa Redingin ehdotusta, koska luulee tai peräti uskottelee jollekin, ettei vastaanottomaksusta olisi hyötyä operaattoreille.

(Kuvalähde: Wikipedia)

Kädenojennus vai koukistus?

Helsingin Sanomat kertoo armeijan "kädenojennuksesta" seuraavasti:

"Armeijasta apua kuljetusalan koulutustarpeisiin
Puolustusvoimat uudistaa ensi vuoden alusta kuljettajakoulutuksensa niin, että opetus vastaa muuttuvaa ajokorttiasetusta. Koulutuksen käyneet varusmiehet saavat kuorma-autokortin lisäksi 140–280 tunnin ammattipätevyyskoulutuksen, kertoo Savon Sanomat."

Kysehän ei ole mistään kädenojennuksesta, vaan ikiaikaisen järjestelyn päivittämisestä armeijan omiin tarpeisiin. Varusmieskuljettajan koulutusaika on nyt 362 vuorokautta ja jos se ei tarjoaisi mitään mikä palvelisi varusmiehen siviilitarpeita, ei halukkaitakaan olisi.

Joskus aiemmin palvelusaika oli 330 vuorokautta, 90 päivää 8 kuukauden palvelusaikaa pidempi. Palkintona noista kolmesta kuukaudesta oli kuitenkin ajokortti, jota seurasi myös ammatti, joten halukkaita aina oli. Pienellä lisäopiskelulla armeijassa hankitulla ajokortilla saattoi siirtyä myös bussin rattiin. Lisäopinnot olivat tällöin tarpeen, koska varusmieskuljettajien koulutukseen ei sisältynyt pysäkkipysähtymisiä.

Lehdet ovat aiemmin myös virheellisesti kertoneet, kuinka sotilasammattihenkilöille ollaan tarjoamassa uusi sotilasmestarin palvelusarvo. Mallia olisi otettu Natosta. Näin ei tietenkään ole. Mallia otettiin ajasta ennen yhtenäispäällystöä, joka on nyt hiljalleen purettu ja luotu taas varsin kirjavasta väestä koostuva aliupseerikunta, jonka koulutustaso ja tehtävät eivät vastaa yhtenäispäällystöllä tavoiteltua tasoa.

Tämä askel taaksepäin korostaa paitsi armeijan hierarkista luonnetta myös vaikeuksia saada kunnollista henkilökuntaa sotilasammatteihin. Se ongelma sillä on ollut aina. Pahimmillaan keskenjäänyt lukio oli riittävä pohja kadettikouluun ja pelkkä halu ja luokkaa 3 oleva P-arvo aliupseerin kunniakkaaseen ammattiin. Sellaiseen, jossa ei ollut paljon muita näköaloja kuin aliupseerikerho ja eläköityminen 25 palvelusvuoden jälkeen niin kutsuttu kiltin pojan mitali rinnassaan.

Harrastelija-ajattelua karhukannoista

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL kertoo, että karhukantamme on uudelleen runsastumassa muutaman vakaamman vuoden jälkeen. Vähimmäiskannan arvioitiin olleen vuoden 2007 lopussa 880–950 karhua. Karhulla tavattiin 95–115 pentuetta, joissa oli yhteensä 180–230 pentua. Kesällä karhuja oli noin 1050–1300 yksilöä eli osa karhuista talvehtii Venäjän puolella.

Se, onko onko karhuja paljon, vähän tai "liikaa" lienee nykyään vain mielipidekysymys. Kuitenkaan karhu ei ole vähimmässäkään määrin uhanalainen ja niitä taitaa nykyään olla Suomen alueella enemmän kuin koskaan jääkauden jälkeen. Kiitos tai syy siihen on hakkuiden runsastuttamat hirvikannat ja metsästyspaineen hellittäminen karjan vapaan laidunnuksen vähennyttyä.

Yksi mahdollinen - ja monen mielestä hyvin puutteellinen - tapa katsastella karhukannan runsautta on jakaa karhujen elinpiirit ja aikuisten yksilöiden lukumäärät Suomen koko maaperälle. (Pennut elävät emojensa mukana samalla elinpiirillä.)

Suomen maapinta-ala	304 086	km²
Karhukanta	950	yksilöä
Pentuja	230	yksilöä
Maapinta-alaa aikuista karhua kohden	422	km²
Uroskarhun elinpiiri keskim.	4416	km²
Aikuisia uroksia n.	360	yksilöä
Pennullisia naaraita	115	yksilöä
Pennullisten naaraiden elinpiiri keskim.	314	km²
Pennuttomia naaraita	245	yksilöä
Pennuttoman naaraan elinpiiri (arv. 1/2 uroksen elinp.)	2208	km²
Aikuisten karhujen elinpiiri keskim.	3009	km²
Jokaisella 422km²:n alueella vierailee	7 eri	aikuista yksilöä

Näyttää olevan, että Suomi on jo hyvin tehokkaasti asutettu mitä karhuihin tulee. Urosten elinpiirit ovat niin laajat, että jokainen uros kohtaa alueellaan neljä muuta urosta. Reviirit ovat siis päällekkäin. Käytännössä luku on merkittävästi suurempi, sillä laskelmassa ei ole huomioitu esimerkiksi 2,2 miljoonaa peltohehtaariamme tai muita karhulle sopimattomia maa-alueita. Lisäksi laskelma on tehty vähimmäiskannoin.

(Kuvalähde: Wikipedia)

Paavo unohti MTK:n

Paavo Väyrynen sanoo mielestäni ihan aiheellisesti näin Taloussanomissa:

"– Ay-liikkeen jäsenmaksut ovat vähennyskelpoisia verotuksessa - niitä ei ole tarkoitettu puoluetoiminnan tukemiseen. Jäsenmaksuja maksavat kaikki jäsenet, mutta tukea annetaan käytännössä vain tietyille puolueille ja niiden ehdokkaille. Mukana on piilotukea, kuten toimitsijoiden työpanoksen ja autojen luovuttamista vaalityöhön."

Jos ministeri olisi muistanut myös MTK:n ja Keskustan läheiset suhteet, olisi tarkkuus vielä parantunut. Kannattaakin muistaa, että HS:n Unto Hämäläisen laskeman mukaan keskustan 51 edustajasta 32:lla on MTK:n jäsenkirja.

Armeija marssii kohta Amicalla?

Fazerin suvun ruokapalvelyhtiö Amica on lähtenyt valloittamaan Ruotsin puolustusvoimien keittiöitä nostamalla omistusosuutensa Svenska Försvarsrestauranger AB:sta 25 prosenttiin. Vuona 2005 perustettu SFAB on vielä pieni yritys, jonka liikevaihto on 200 miljoonaa kruunua, tämän päivän kurssilla noin 20 miljoonaa euroa. Se on reilu prosentti Fazer Amica Ruotsin liikevaihdosta.

SaIntin valloituksen Amica on käynnistänyt jo aiemmin. Hidas kasvuvauhti ei liene tyydyttänyt Fazeria, mutta tulisiko tästä Ylen ja Aamulehden uutisoimasta asiasta vetoapua:

"Tällä hetkellä palkkalistoilla on yhteensä noin 17 000 henkilöä, joten vähennystä tulee 2 000 työntekijän verran.

Puolustusministeriön tietojen mukaan varsinaista sotilashenkilöstöä ei lähdetä karsimaan, vaan vähennys napsaistaan erilaisista tukitoiminnoista.

Puolustusvoimat on jo tällä hetkellä keskittänyt esimerkiksi taloudellisia tehtäviä Hämeenlinnan palvelukeskukseen. Lisäksi materiaalien kunnossapito on siirtymässä Millog Oy:lle.

Viralliset päätökset maavoimien materiaalin huollosta ja yli 600 henkilön työpanoksen siirtymisestä Millogille tehdään tänään perjantaina.

Seuraavana liipaisimella on ruokahuollon kohtalo, koska ulkoistaminen on koettu hyväksi keinoksi säästää palkkakustannuksissa.

- Selvitämme vasta ruokahuollon tilannetta. Mitään päätöksiä tai edes ehdotuksia ei ole vielä tehty, Häkämies tarkentaa."

Puolustusministeriön mukaan hanketta valmistellaan näin:

"Ruokahuollon järjestämisvaihtoehtoina selvitetään seuraavat mallit:

-toiminta edelleen osana puolustusvoimia,
-puolustusministeriön alaisen palvelukeskuksen perustaminen,
-yhtiöittäminen,
-palvelujen ostaminen, ulkoistaminen tai kumppanoittaminen osittain tai kokonaan.

Toimintamallien arvioinnissa kiinnitetään erityistä huomiota puolustusvoimien ruokahuollon järjestelyihin poikkeusoloissa. Erityispiirteenä on myös huomioitava kenttämuonituksen ja maastomuonituksen sekä asevelvollisten ja kantahenkilökunnan muonitusalan koulutuksen järjestelyt. Hankkeessa selvitetään myös mahdollisuudet tuottaa ruokahuollon palveluja hallinnonalan ulkopuolisille organisaatioille."

Tuossa harmaaksi maalatussa tekstissä on paitsi puolustusvoimissa esiintyvä oikea tarve myös mahdollinen myrkkypilleri, joka petaa Amican kilpailijat ulos. Se on näet vuodesta 2005 harjoitellut ja tietenkin kouluttanut väkeään esimerkiksi RUK:n kenttämuonittajana. Hankintalaki sallii - oikeastaan vaatii - ottamaan kilpailutettaessa huomioon kokeneisuuden ja ammattitaidon, joten Amicalla on monen vuoden etumatka kilpailijoihinsa nähden.

Suunnitelma K

Talouselämä-lehti kertoo verkkosivuillaan seuraavaa:

"Kemira järjesteli Porin tehtaan Amerikkaan

Kemira kauppasi titaanidioksidiliiketoimintaansa jo viime vuonna. Finanssikuohunnan keskellä 250 miljoonan euron bisnekset eivät menneet kaupaksi.

Nyt menivät. [...]

Saksalaiskomentoon siirtyy nyt melkein koko Kemiran tehdas Porin Pihlavan teollisuusalueella. Titaanidioksiditehdas työllistää 700 henkeä. Kemiralle jää alueelle enää vesikemikaalitehdas, joka työllistää muutamia kymmeniä ihmisiä. Lisäksi liiketoiminta työllistää muutaman johtohenkilön Helsingissä. Saksassa Rockwoodilla on titaanidioksiditehdas Duisburgissa.

Kemira on nyt luopunut kaikista liiketoiminnoista, jotka eivät yhtiön aiemman linjauksen mukaan ole ydinliiketoimintaa.

Uusia karsintoja voi kuitenkin olla luvassa. Yhtiö sai viime vuonna uuden pääomistajan Paasikiven perheestä ja toimitusjohtaja Lasse Kurkilahti jäi vuodenvaihteessa eläkkeelle. Talvella ja keväällä Kemira on tehnyt taas strategiatyötä, jonka hedelmät julkistetaan kesän aikana, siis ehkä hyvinkin pian.

Yhtiön kannattavuus on mennyt heikkoon suuntaan, joten edessä voi hyvinkin olla uusia isoja ratkaisuja."

Muistamme, että Kemira GrowHow oli aiemmin osa Kemiraa mutta myytiin norjalaiselle Yaralle Soklin malmioineen, kaivoksineen ja kaikkineen lähes pilkkahintaan Jyri Häkämiehen toimesta.
Häkämies junaili myös Kemiran niin sanotusti tiskin alta Paasikiven veljesten Oras-investille ja eläkevakuuttajille 16,35 euron osakekohtaiseen hintaan. Valtiolle jäi Kemirasta vielä 16,5 prosentin osuus.

Häkämies kehui Paasikiviä sanomalla näitä pitkäaikaisiksi kotimaisiksi teollisiksi omistajiksi. Nyt tämä pitkäaikainen omistaja paloittelee ja myy Kemiraa, ja kuten lainauksessakin mainitaan, paloittelu jatkunee. Kemiralla on neljä liiketoiminta-aluetta: paperi-, vesi- ja erikoiskemikaalit sekä maalit.

Seuraava on tietenkin puhdasta arvailua: Häkämies myynee loputkin Kemirasta Paasikiville ja vakuutusyhtiöille. Se tapahtuu puolen vuoden keskikurssiin kuten kuuluu. Nyt se on pysytellyt 8-9 euron tuntumassa tammikuun lopusta lähtien. Tällä tempulla ostajien maksamaa keskihintaa voidaan painaa alas - valtio ottaa siis osan toteutuneesta kurssiriskistä maksettavakseen - ja osakkeelle tulee 12-13 euron hintalappu.

Omistus voidaan järjestellä lisäksi niin, että Paasikivillä tai vaikutuspiirillään on käsissään luokkaa 30%:n osakenippu, jolla pääsee tai joutuu tekemään ostotarjouksen lopuista. Tällä Paasikivet mahdollisine kumppaneineen voivat ostaa muut ulos yhtiöstä. Tai ne vain myyvät osakkeensa jollekin kansainväliselle kemianjätille kunnon preemiolla. Pienosakkaat ja eläkefirmat seuraavat perässä, etenkin 8% omistava Eläke-Varma, joka hallintoneuvoston puheenjohtajana toimii - Pekka Paasikivi.

Seuraava ei ole puhdasta arvailua: joka tapauksessa valtio myy osuutensa siten, että ostaja pääsee kiinni kunnon voittoihin - mieluummin monopoliasemasta kuten GrowHown kohdalla.

Ps. Tänään 18.6. sitten kuulimmekin, että Kemira irrottaa Tikkurilan kyljestään ja vie pörssiin. Eli myy osan. Valtio liputtaa kaupan puolesta, kertoo Taloussanomat:

"– Valtio pitää Tikkurilan eriyttämistä konsernista ja listaamista pörssiin hyvin perusteltuna sekä tukee osaltaan järjestelyn toteuttamista, valtioneuvoston tiedotteessa todetaan."

Samalla emo-Kemira aloittaa potkujen jakamisen:

"Kemira aloittaa rajun kustannuskuurin, joka voi viedä työpaikan peräti tuhannelta hengeltä maailmanlaajuisesti."