26.12.2010

Marxilla on asiaa

Tommi Uschanov kirjoittaa teoksessaan Suuri kaalihuijaus muun muassa siitä, kuinka globalisaatio tarjotaan täysin uutena ilmiönä, joka kaventaa nyt taloudellisen ja poliittisen liikkumavaran aivan olemattomiin. Koska noin väitetään olevan, Suomessakin olisi pikaisesti leikattava palkkoja ja sosiaaliturvaa sekä kevennettävä pääoman verotusta, jotta mitenkään selviäisimme tässä uudessa tilanteessa.

Paitsi että maailma on tänään yhtä globalisoitunut kuin se oli sata vuotta sitten. Uschanov lainaa Keynesiä vuodelta 1919. Ilmenee, että Lontoon asukas saattoi tuolloin tilata aamuteetään siemaillessaan puhelimella mitä tahansa tuotteita mistä tahansa maailmasta toimitettavaksi suoraan kotiovelleen vielä samana päivänä. Sama koski sijoittamista:
"Hän saattoi samalla hetkellä ja samoilla keinoilla suunnata varansa minkä tahansa maailman kolkan luonnonvaroihin ja uusiin yrityksiin -- tai päättää koplata omaisuuksiensa kohtalot yhteen minkä tahansa isomman taajaman asujainten hyvän uskon kanssa, jota mielikuvitus tai tietämys vain saattoi suositella miltä tahansa mantereelta."
Myös Kommunistinen manifesti vuodelta 1848 tulee lainatuksi. Ja mitäs siitä löytyikään:
"Maailmanmarkkinoita hyväkseen käyttäen porvaristo on muuttanut kaikkien maiden tuotannon ja kulutuksen yleismaailmalliseksi. Taantumuksellisten suureksi suruksi se on poistanut teollisuudelta kansallisen maaperän. Ikivanhat kansalliset teollisuudenalat on tuhottu ja niitä tuhotaan yhä joka päivä. Niitä tunkevat sivuun uudet teollisuudenalat, joiden käytäntöön ottaminen on elinkysymys kaikille sivistyskansoille, teollisuudenalat, jotka eivät enää käytä kotimaisia raaka-aineita, vaan maapallon mitä kaukaisimmilta alueilta tuotuja raaka-aineita ja jotka tuottavat tehdasvalmisteita, joita ei käytetä ainoastaan omassa maassa, vaan kaikissa maanosissa. Vanhojen, oman maan tuotteilla tyydytettyjen tarpeiden tilalle tulee uusia, jotka tyydyttämisekseen vaativat mitä kaukaisimpien maiden ja mitä erilaisimpien ilmanalojen tuotteita. Vanhan paikallisen ja kansallisen omavaraisuuden ja sulkeutuneisuuden tilalle tulee kansojen kaikinpuolinen yhteys ja kaikinpuolinen riippuvuus."
Kun lainaa Kommunistisen manifestin seuraavat kappaleet, ei voi kuin hämmästyä siitä, miten vähän kapitalismin tavoitteet ja keinot sekä niitä seuranneet ilmiöt ovatkaan muuttuneet runsaassa 150 vuodessa:
"Eri kansakuntien henkiset tuotteet tulevat yhteiseksi omaisuudeksi. Kansallinen yksipuolisuus ja rajoittuneisuus käyvät yhä mahdottomammiksi, ja monesta kansallisesta ja paikallisesta kirjallisuudesta muodostuu maailmankirjallisuus.
Porvaristo vetää kaikkien tuotantovälineiden nopean parantamisen ja kulkuyhteyksien tavattoman helpottumisen ansiosta kaikki, raakalaisimmatkin kansakunnat sivistyksen piiriin. Sen tavarain halvat hinnat ovat se raskas tykistö, jolla se ampuu maan tasalle kaikki kiinanmuurit ja pakottaa raakalaiskansojen itsepintaisimmankin muukalaisvihan antautumaan. Se pakottaa kaikki kansakunnat omaksumaan porvarillisen tuotantotavan, elleivät ne tahdo tuhoutua; se pakottaa ne ottamaan käytäntöön niin sanotun sivilisaation, so. tulemaan porvareiksi. Sanalla sanoen, se luo itselleen maailman oman kuvansa mukaan.
Porvaristo on alistanut maaseudun kaupungin herruuden alaiseksi. Se on luonut valtavan suuria kaupunkeja, se on suuresti lisännyt kaupunkiväestön lukumäärää maalaisväestön lukumäärään verrattuna ja siten temmannut väestön melkoisen osan pois maaseutuelämän tylsyydestä. Samoin kuin se on tehnyt maaseudun riippuvaiseksi kaupungista, se on tehnyt raakalais ja puolittain raakalaismaat riippuvaisiksi sivistysmaista, talonpoikaiskansat porvarillisista kansoista, idän lännestä.
Porvaristo hävittää yhä enemmän tuotannon välineiden, omaisuuden ja väestön pirstoutuneisuutta. Se on kerännyt väestön yhteen, keskittänyt tuotannon välineet ja koonnut omaisuuden harvojen käsiin. Välttämättömänä seurauksena tästä on ollut valtiollinen keskittyminen. Riippumattomat, melkein vain liittolaissuhteissa olleet maakunnat erilaisine etuineen, lakeineen, hallituksineen ja tulleineen liitettiin yhteen yhdeksi kansakunnaksi, jolla on yksi hallitus, yksi laki, yksi kansallinen luokkaetu, yksi tulliraja."
Koti, uskonto ja isänmaa vuonna 1867

Marx kuvasi taloudellista integraatiota myös Pääomassa, joka on julkaistu vuonna 1867. Kapitalistin tarkoituksena oli Marxin mukaan luoda tuhatvuotinen valtakunta jossa vapaakauppa oli julistettu lainsäädännön johtotähdeksi.
"Herrat tehtailijat koettivat tehdä näiden seikkojen luonnolliset seuraukset vielä tehokkaammiksi 10 %n yleisellä palkanalennuksella. Tämä oli niin sanoaksemme uuden vapaakaupan aikakauden vihkimisjuhlaa." 
Samaan aikaan työväestö taisteli paitsi vapaakaupan ja palkanalennusten puristuksessa myös työpäivän rajaamisesta kymmeneen tuntiin. Niin sanottu kymmentuntilaki saatiin ajettua läpi, mutta se ei astunut käytännössä voimaan, sillä Pariisin kapinan tukahduttaminen yhdisti Englannin ja mantereen hallitsevat luokat. Koti, uskonto ja isänmaa olivat tuolloinkin poliittisen oikeiston käytössä:
"Maanomistajat ja kapitalistit, pörssisudet ja kauppiaat, suojatullien ja vapaakaupan puolustajat, papit ja vapaa-ajattelijat, nuoret huorat ja vanhat nunnat huutamaan yhdessä äänin omaisuuden, uskonnon, perheen ja yhteiskunnan pelastusta."
Tämä sai työväestön taipuisaksi: Kun Englannissa ajettiin viime vuosisadan puolessa välissä lakia kymmentuntisesta työpäivästä naisille ja alaikäisille, heistä kolmannes sanoi kannattavansa entisenpituista työpäivää. Muistuttaa hieman SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn äskeistä avausta, jonka mukaan SAK on nyt valmis ilmeisesti lähes rähmältään keskustelemaan työajan pidentämisestä alusta, keskeltä ja lopusta. Uutispäivä Demarikin piti Lylyn vastausta EK:lle jos ei hyvänä, ainakin mielenkiintoisena.

Tämä vastaavuus houkuttelee tietenkin arvaamaan, että pelotteet ovat nytkin samat kuin kehräämöiden ja manufaktuurien kurjalistolla 150 vuotta sitten. Pääomaan lainattu tutkimus kertoo:
"He pitäisivät paljoa parempana tehdä työtä 10 tuntia pienemmästä palkasta, mutta ettei heillä ollut valinnan varaa, sillä heitä oli niin paljon työttöminä, niin monen kehrääjän oli työskenneltävä pakkaajina, että jos he kieltäytyisivät tekemästä pitempiä työpäiviä, astuisivat toiset heidän sijaansa, niin että kysymys sai heille seuraavan muodon: joko tehdä pitempi aika työtä tai tulla heitetyksi kadulle."
Ylitöitä tarjolla

Jo Marxin elinaikana pyrkivät erilaiset ylityöt lisääntymään. Pääoman tuottoaan maksimoivat tehtailijat, vaikkapa Kehruu-Jennyjen omistajat, "käyttäen syöttinään korkeaa työpalkkaa yliajasta, koettivat taivuttaa mieskehrääjiä ym. työpäivän pidentämiseen."

Jos käyttää nykykieltä, voi sanoa, että suhdanteet huomioivaa paikallista sopimusta työaikajoustoista ei aina syntynyt. Yhdessäkin tapauksessa kehrääjät ilmoittivat tehtailijalle, että elämä on jo heille taakaksi ja että he eivät tee minuuttiakaan yli 60 tunnin. Tämän on täytynyt harmittaa tehtailijaa, sillä hän on julistanut että "Kun peltomies laskee lapion kädestään, hän tekee täksi ajaksi 18 pennyn pääoman hyödyttömäksi. Kun joku meidän väestämme jättää tehtaan, hän tekee hyödyttömäksi pääoman, joka on maksanut 100000 puntaa". 

Mutta Marxin ja meidän nykyihmisten ihmeeksi työpäivä pyrkii pidentymään myös työttömyyden ja laman aikoina.

Sosiaalimenot hiertävät

Alkuaikoina puuvillakehräämöiden, tiilitehtaiden ja sulattojen omistajia haittasi se, että väkeä oli vaikea saada pysymään työssä. Se johtui siitä, että 1700-luvun loppuun saakka oli maanviljelystyömies kyennyt elämään viikon verran neljän päivän palkalla ja väkeä saadakseen oli manufaktuurien maksettava vähintään sama kuin maatöissä hankki. Tästä seurasi, että aikansa tehtaassa työskenneltyään väki palasi ainakin suhteellisesti rikastuneina kotiseuduilleen tai teki tavan mukaan lyhyttä työviikkoa. Näin kalliit koneet seisoivat eikä pääoma tuottanut. Jollakin konstilla työmies piti saada tekemään kuusipäiväistä viikkoa.

Keinoksi yleisen työajan pidentämiseen otettiin omistajaluokan keskenään juonimat palkanalennukset. Vaikka kapitalistit kävivät yksimielisinä rinta rinnan, työajan pidentäminen sai oppineet kovaan keskinäiseen väittelyyn. Toiset katsoivat, että työmiehellä on mitä suurin oikeus huveihin, paistiin ja vanukkaaseen.

Mutta toiset, ahne ja hurskas vastapuoli, turvasi muun keplottelun ohella tietenkin Raamattuun:
"Jos pidetään jumalallisena säädöksenä levätä viikon seitsemäs päivä niin tähän sisältyy se, että muut viikon päivät kuuluvat työlle". Kovimmat kiihkoilijat halusivat käyttää jopa pakkokeinoja ja niiden kohteeksi osoitettiin joukko, jota nyt saatetaan sanoa sosiaalipummeiksi, "sellaiset työmiehet, jotka joutuivat yleisen hyväntekeväisyyden varaan". 
Tämä aikansa kannustinloukkuun pudonnut köyhälistö olisi tullut sulkea pakkotyöhön "ihanteelliseen työtaloon, jossa työpäivän piti olla vähintään 14-tuntinen". Kaikki tämä jo vuonna 1770 "köyhäinhuoltomaksujen vähentämiseksi, yritteliäisyyshengen kannustamiseksi ja työn hinnan vähentämiseksi manufaktuureissa."

Maaltapakoa vai maalta pakolla

Taloustiede ei Marxin aikaan tuntenut esimerkiksi suhdanteita samalla tavalla kuin nyt eikä kaikille ilmiöille ollut omaa termiä vaan tällöin "liikeolojen vaiheissa" nähtiin "talouspulia ja kuumeentapaisia nousuja". Nähtävästi edes "työväenluokka" ei ollut terminä vakiintunut vielä paljon Marxin jälkeenkään: Pääoman suomennoksessa vilahtaa tarkentava ilmaus "kokonaistyömies".

Ja esimerkiksi Bernsteiniä suomennettaessa puhuttiin sosialidemokratian revisionismista, jolla arveltiin tarkoitettavan, aivan oikein, "lähenemistä porvarillisiin".

Kun tarkoituksenmukainen kielenkäyttö ei peitellyt ilmiöiden olemusta, näkyivät teotkin kaikessa raadollisuudessaan. Esimerkiksi tuonaikainen väestön keskittäminen kasvukeskuksiin ja työvoiman liikkuvuuden kannustaminen, kuten se nyt sanotaan, ilmaistiin varsin suorasukaisesti: "Herrat tehtailijat ehdottivat köyhäinhoitolakikomitealle, että maanviljelysalueiden liikaväestö lähetettäisiin pohjoiseen, selittäen samalla, että tehtailijat ottavat käytäntöön ja kuluttavat sen."

Se miten työläisen hengen tai terveyden kävi tuossa kulutusprosessissa kiinnosti Marxin mukaan kapitalistia yhtä vähän tai paljon kuin maan mahdollinen putoaminen aurinkoon. Hän vertaa tätä välinpitämättömyyttä nytkin ajankohtaiseen pörssihuumaan sanoen, että "Osakehuijauksissa jokainen tietää, että rajuilman kerran täytyy puhjeta, mutta jokainen toivoo, että se sattuu hänen lähimmäiseensä sen jälkeen kun hän jo on korjannut kultasateen ja vienyt sen varmaan talteen".

Marx jatkaa että "Pääoma on sen vuoksi häikäilemättömän välinpitämätön työmiehen terveydestä ja elämänpituudesta siellä, missä yhteiskunta ei pakota sitä välittämään siitä". Hänen mukaansa välittämisen puuttuminen ei myöskään viimekädessä riipu lainkaan yksittäisen kapitalistin hyvästä tai pahasta tahdosta vaan vapaasta kilpailusta.

Nyttemmin EU:n ylikansalliset työlait säädetään Brysselissä, jossa "vapaakauppa on lainsäädännön johtotähti" . Sitä on liki jokaisen EU-maan työväestön piirissä vieroksuttu. Näin ei kuitenkaan pitäisi kapitalistien mukaan olla, ei nyt eikä varsinkaan 1800-luvun Englannissa, jonka pääomapiirit kuvasivat Belgiaa sananmukaisesti työmiehen paratiisiksi koska siellä vapautta ei "rajoita ammattiyhdistysten ja tehdaslakien hirmuvaltias. "

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ajankohtaista näyttää olevan vieläkin Marxin asia.