Väinö Linnan Rokkaa pidetään suomalaisen jermun perikuvana, joka hoitaa asialliset hommat herroja nöyristelemättä, omasta vapaasta tahdostaan ja omista motiiveistaan. Selvästikään Rokka ei näytä olevan Suur-Suomen asialla tai aseveliakselin hommissa, vaan on käymässä omaa sotaansa. Antilla on naapurin kanssa selvittämättömiä asioita Kannaksella. Hän on myös neuvokas, taitava ja peloton taistelija.
Ei siis ihme, että moni suomalaismies on lainannut Rokan hahmosta aineksia osaksi itseymmärrystään. Koska enimmät suomalaiset eivät ole pohjimmiltaan lainkaan Rokan kaltaisia, kyse on tietenkin itsensä väärinymmärtämisestä ellei peräti eskapismista. Sillä eihän lähes kukaan suomalainen uskalla tai edes halua asettua poikkiteloin herrojensa edessä. Tässä suhteessa Rokka oli lähes kaikkia suomalaisia paljon rohkeampi ja kelpaa näin esikuvaksi, vaikka häntä ei rohjetakaan jäljitellä.
Ei Anttikaan ollut rohkea omasta halustaan, vaikka ilmitasolla siltä näytti hänen ajautuessaan alituisiin riitoihin herra-ikoni Lammion kanssa. Herroja ja tavoitteitaan sinänsä Rokka ei vastustanut, vaan hänen konfliktinsa johtuivat siitä, että Antti pelkästään halusi itselleen mieluisamman käskijän, joka ymmärtäisi Antin hieman monimutkaista auktoriteettisuhdetta suoraviivaista preussilaisupseeria paremmin.
Se mitä Rokka ei herraltaan halua, on muodollinen kuri ja äkseeraus. Sellainen on Antin mielestä kiusallista. Lähes kuin julkinen sadomasokistinen akti, jonka aikana voisi syntyä tahaton ja paljastava erektio - ainakin henkinen. Toisin sanoen hän ei halua kaikkien edessä näyttää alamaisuuttaan ja herrakaipuutaan. Kyse ei ole siis ole edes ylpeydestä, vaan häpeästä sen edessä, että Rokka on käsittänyt jotain lampaan luonteestaan. Äkseeraus olisi kiusallista muistuttelua tuosta ja juuri sitä lammiot harrastavat ja antit kovaan ääneen määkien vastustavat.
Siksi tarvittiin myös Antin tilapäiskehitelmä selvittämättömistä asioista - peräti oma sota. Sellainen tuli olla, jotta sankarimme voisi toistaiseksi ja kasvonsa säilyttäen sopeutua vääränlaisen esimiehen komentoon. Ilman tuota järkeistystä Rokka ei olisi voinut sotia lainkaan.
Rokan hahmosta voi nähdä, että Väinö Linna on vaistomaisesti tunnistanut suomalaisen luonteenlaadun. Juuri tuon yhteensopivuuden vuoksi soturi-Rokasta on kehittynyt sankarihahmo ja hänen käytöskoodistaan sopeutumismalli, jota seuraten suomalainen voi vuodesta ja sukupolvesta toiseen alistua esivallan ja esimiesten harjoittamaan mielivaltaan.
Rokan hahmo on myös antanut aineistoa erilaisille lampaanhoidon käsikirjoille, joita käytetään esimiesten johtamiskoulutuksessa. Ne parhaimmillaan auttavat ymmärtämään suomalaista mielenlaatua, jossa yhtyy alamaismentaliteetti ja nöyristelyn tuottama häpeä, joka johtaa joskus suomalaisen todellisiin mielihaluihin nähden ristiriitaiseen käytökseen - rähinään, jolla vain halutaan peittää mielihyvän määkäisyt.
Kun esimies ja esivallan edustaja oppii käsittämään tämän epäsovinnaisen käytöksen motiivit, hän pystyy menestyksekkäästi johtamaan myös sitä yhtä tai paria prosenttia suomalaisista, jotka käyttäytyvät Rokan lailla.
Muuten ei kait selity se kummallisuus, että omasta mielestään pelkkää herravihaa huokuva ja Rokan Anteista koostuva jermukansa on voitu taluttaa vuosikymmenestä toiseen sekä kerittäväksi, kynittäväksi että lahdattavaksi ilman pienintäkään pelkoa vastarinnasta, esimerkiksi katumellakoista, joita muualla maailmassa syttyy suomalaislaitumilta katsellen hyvin vähäisistäkin syistä.
__________
Lisäys 8.12.
En malta olla lainaamatta tähän yhteyteen SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungnerin käsitystä suomalaisten kansanluonteesta. Hän kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan 7.12. seuraavasti:
"Irlanti -uutisoinnissa päättäjien peruslinja on ostettu mediassa ja erityisesti pääkirjoituksissa mukisematta. Osasyynä saattaa olla masokistinen kansanluonne. Ratkaisu, joka tekee kipeää ja vaatii koviakin uhrauksia, solahtaa suoraan luterilaiseen sieluumme. Muualla maailmassa on toisin, siellä väitellään Irlannin ratkaisusta avoimesti ja argumentoiden."
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti