"The previously unknown deposits - including huge veins of iron, copper, cobalt, gold and critical industrial metals like lithium - are so big and include so many minerals that are essential to modern industry that Afghanistan could eventually be transformed into one of the most important mining centers in the world, the United States officials believe.
An internal Pentagon memo, for example, states that Afghanistan could become the "Saudi Arabia of lithium," a key raw material in the manufacture of batteries for laptops and BlackBerrys. [...]
"There is stunning potential here," Gen. David H. Petraeus, commander of the United States Central Command, said in an interview on Saturday. "There are a lot of ifs, of course, but I think potentially it is hugely significant."Jää vaikutelma, että kenraali tulee pyytämään lisää joukkoja myös USA:n liittolaisilta. Miten tahansa, kaikki suomalaiset mediat ehättivät kertomaan tuon ilouutisen sellaisenaan. Taloussanomat jatkoi osaltaan tiistaina 15.6. Se tutki asiaa ja lainasi aikakauslehti Wiredia. Taloussanomien toimittaja onnistui näin ihan tavallisena lehdenlukijana paljastamaan, että Yhdysvaltain puolustusvoimat ja geologit ovat tienneet jo vuosien ajan Afganistanin mineraalivarannoista.
Tuossa ei tosin ollut mitään uutista. Kaikki muut paitsi Taloussanomat ja Wired ovat tienneet malmivaroista monet vuodet. Uutisarvoista olisi vaikkapa se, että nyt "löydettyjen" mineraalien määrät ja arvot ovat lähinnä mielikuvituksen tuotetta ja se mitä on tosiasiassa löydetty, näyttää myydyn ulos Afganistanin tulevaisuuden kannalta lyhytnäköisesti.
Tuhannen ja yhden vuoden tarinat
Aarteesta, jonka arvoksi USA on maininnut 908 miljardia, 421 miljardia on kerrotun mukaan kiinni rautamalmissa.
Afganistanin kaivosministeri on puolestaan kertonut vuonna 2008, että Baimiyan maakunnassa sijaitsevassa rautamalmikaivoksessa olisi 60 miljardia tonnia ("60 billion tonnes") rautaa sisältävä varanto. 60 miljardia tonnia on noin neljännes maailman tunnetusta varannosta - yhdessä louhoksessa. Tähän saakka suurin tunnettu rautamalmivaranto on ollut Venäjällä. Koko sen valtavalta alueelta on löydetty 14 miljardia tonnia.
Jos Hajigagin louhoksen malmi olisi kohtuullisen hyvälaatuista eli 60-prosenttista, sitä olisi malmina 100 miljardia tonnia. 60-prosenttisen malmin arvo on ainakin 60-70 dollaria tonnilta. Nyttemmin hinta on ollut 120-140 dollaria.
Näin ollen louhoksen arvo olisi vähintäänkin 6000 miljardia dollaria. Aika paljon enemmän kuin USA:n kertoma jo sinänsä valtava 421 miljardia. Ilmeisesti USA ei halunnut toistaa uskottavuussyistä Hamid Karzain hallituksen kaivosministerin kehuskelua siitä, että malmia riittää tuhanneksi vuodeksi.
Ministerin mukaan louhos on ollut tarkoitus saada tuotantoon viime vuoden aikana. Siitä ei löydy tietoja, mutta kaivoksen ja Pakistanin rautatieverkon yhdistävää rataa ei ole rakennettu, joten tuotantoa ei voi kaupallisessa mittakaavassa olla. Afganistanissahan ei ole rautatieverkkoa käytännössä lainkaan, eikä voikaan olla niin kauan kuin talebanit voivat estää rakentamisen ja vielä helpommin liikennöinnin.
Rauhattomuudet voivat jatkua kymmeniä vuosia: Britannian puolustusvoimien komentajaksi noussut kenraali Sir David Richards arvioi elokuussa 2009, että brittien läsnäolo jatkuu alueella vuoteen 2050. Ehkä läsnäololle on muitakin syitä kuin rauhattomuudet, kuten Richards haastattelussa vihjaisi.
Miten kupari tulisi arvostaa?
Yhdysvallat arvoi, että Afganistanista löytyy kuparimalmia nykyhinnoin 274 miljardin dollarin arvosta. Kuparivaranto vastaisi näin arvoltaan maailman ylivoimaisesti suurimman kuparintuottajan Chilen 10 vuoden tai maan suurimman kupariyhtiön Codelcon lähes 100 vuoden vientiä. Löytö olisi rautamalmin tavoin jättimäinen.
Pelkästään Kabulin lähellä Anyakissa olevan varannon pitäisi olla toissavuonna kerrotun mukaan arvoltaan 88 miljardia. Afganistanille kuparin arvo on huomattavasti pienempi, sillä kiinalaiset voittivat vuonna 2007 kaivossopimuksen Anyakiin kuparista yhteensä 15 miljardilla. Siitä 3 miljardia kuluu erilaisiin rakennushankkeisiin, joita ei ole tiettävästi vielä käynnistetty. Vuotuinen korvaus 30 vuoden sopimuksesta on 400 miljoonaa dollaria. Silti Kiinan tarjousta pidettiin peräti avokätisenä.
Mitä kuparin hintaan tulee, sen määrittäminen ylipäätään on vaikeaa. Vuodesta 1997 aina vuoteen 2004 saakka kuparin hinta oli säännöllisesti alle 2000 dollaria tonnilta. Vuosina 2006-2008 hinta kohosi huomattavasti ja kävi lähes 9000 dollarissa kunnes putosi nopeasti 3000 dollariin. Sieltä se on lähes yhtä nopeasti noussut muiden raaka-aineiden seurassa nykyiselle noin 6500 dollarin tasolle. Tuo hinta ei perustu teolliseen kysyntään - sehän on laskenut - vaan raaka-ainepelurien vedonlyöntiin.
Kuparin louhimiseen ja kuljettamiseen tarvitaan samanlaista kallista tekniikkaa, investointeja sekä työrauhaa kuin rautamalmin hyödyntämiseen.
81 miljardia - tai ainakin jotain
Niobium tunnetaan meillä yhä niobina ja englanninkielisissä maissa niobiumin ohella columbium-nimellä. Raportissa sen arvoksi katsottiin 81 miljardia ja kolmanneksi suurimmaksi. Kuten kuparin myös niobin hinta on sijoittajia kiinnostavana arvometallina noussut voimakkaasti. Vuonna 2009 yksi tonni maksoi noin 40 000 dollaria, vuonna 2005 kolmasosan tuosta.
Korkeasta hinnasta huolimatta niobista ei ole pulaa. Yksin Brasilian Araxásta löydetty esiintymä riittää koko maailman 500 vuoden tarpeisiin muidenkin kuin brassien itsensä mukaan.
Brasilian lisäksi niobia tuotetaan esimerkiksi Kanadassa ja Australiassa. Myös Savukosken Soklissa on niillä "tämän päivän hinnoilla" useiden miljardien arvoinen hyödynnettävissä oleva varanto.
Kuten kuparin myöskään Afganistanin niobin arvoa ei voi luotettavasti määritellä tämän päivän markkinahinnoin. Vielä vähemmän tämän päivän hinta sopii Afganistanin saaman hyödyn arvioimiseen, sillä niobikin luovutettaneen pitkäaikaisella sopimuksella esimerkiksi jollekin teräsjätille. USA voi olla kiinnostunein, koska sillä ei ole mittavan terästeollisuutensa tarvitsemaa omaa tuotantoa lainkaan. Lisäksi niobilla on runsaasti käyttöä aseteollisuudessa.
Litium loppuu vuonna 3012?
New York Timesin artikkelissa mainittiin myös ladattaviin akkuihin käytettävä litium. Sen pitäisi tehdä Afganistanista "litiumin Saudi-Arabia". Tällä hetkellä sitä on 40 % litiumista tuottava Chile, jonka maaperässä on noin kolmannes kaikesta tunnetusta varannosta. Chilen varannot näyttäisivät loppuvan nykyisellä tuotantovauhdilla runsaan tuhannen vuoden kuluttua.
Myös muihin raportissa arvioituihin mineraaliesiintymiin ja niiden tulevaan arvoon kannattaa suhtautua kriittisesti. Julkisuuteen kerrotut määräthän ovat enintään arvioita eikä kaikkien varmojenkaan mineraalivarojen voi kuvitella tulevan hyödynnetyiksi.
Joidenkin raaka-aineiden tuotanto on riippuvaista esimerkiksi kuparin ja teräksen varaan rakennetusta teollisesta infrasta tai ne saadaan talteen sivutuotteina. Esimerkiksi Suomessa kuparintuotannon yhteydessä saadaan sivumetalleina talteen kultaa, hopeaa, seleeniä, platinaa ja palladiumia. Afganistanin kohdalla niistä iso osa voi olla matkaamassa Kiinaan kuparimalmin kylkiäisinä.
Ostaisitko nyt siirtomaasodan?
Puheet Afganistanista Saudi-Arabiana saavat toiveikkaammat uskomaan, että maa voisi joskus nousta jaloilleen teollisuusmaiden investoinnein. Voi käydä toisinkin, mikäli käytännössä USA:n asettama Karzain hallitus luovuttaa maan raaka-ainevarat ulkomaisille yhtiöille kymmeniksi vuosiksi ja Afganistan jää pelkän halvan työvoiman ja raaka-aineiden lähteeksi.
Se ei ole tuntunut huolettavan ketään. Esimerkiksi yhdysvaltalaisessa Foreign Policy -julkaisussa pohdittiin, valuuko USA:n asein hankkima etumatka kiinalaisille.
Mahdollisia kaivostuloja pitää suhteuttaa varsinkin unikon viljelystä saataviin tuloihin - jopa puolet 30 miljardin kokoisesta kansantuotteesta. Juuri ne tulot pitäisi korvata jotenkin, jotta talebanien rahoituspohjan ja rahoillaan ja kenties muullakin toiminnallaan hankkimansa kannatuksen voisi murentaa. (Näin jos oletetaan, että talebanien murskaaminen on ainoa vaihtoehto, eikä heidän mielipiteitään Afganistanista tarvitse puolenvaihdon jälkeen lukea kuin tähtäimen läpi.)
Se ei ole mahdollista siten, että mahdolliset luonnonvarat myydään nopeasti ja pelkkinä raaka-aineina USA:n asettaman hallinnon toimesta. Mikäli niin tehdään kuten näyttää, länsiliittouman rooliksi jää pelkkä ryöstösaaliin vartiointi ja kansallisvarojen uusjaosta pakostakin syntyvän tyytymättömyyden tukahduttaminen. Ehkäpä se on tarkoituskin?
Joka tapauksessa Suomen nykyisessä USA-keskeisessä ulkopoliittisessa ajattelussa ja yleisessä ilmapiirissä tuollaiseen osallistumisessa ei nähtäne mitään ongelmaa, vaan eniten huolta tuottanee se, saadaanko sitten joskus avattavat louhokset täytettyä suomalaisella kaivostekniikalla.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti