USA yrittää ratkaista pienimmän ongelmansa Afganistanissa

Iltasanomissa kerrotaan, että USA:n armeija olisi joutunut Afganistanissa perimmäisen ongelman eteen, koska jalkaväkitaistelijoiden M4-rynnäkkökiväärit ovat liian tehottomia

"M-4 kuitenkin ampuu 5,56 mm patruunoita, joiden tappokantavuus on 300 metriä. [...] 

Sen sijaan Afganistanissa on todettu, että viholliskosketus tapahtuu keskimäärin 600-800 metrin etäisyydeltä.

- Nato-joukkoja vastaan hyökätään jatkuvasti sala-ampujien käyttämillä aseilla, jotka saattavat olla peräisin jopa 1890-luvulta, kertoo Lontoon Imperial War Museumin kuraattori Paul Cornish.

Talebanien käyttämien isompikaliberisten aseiden raskaammat luodit kantavat pidemmälle kuin USA:n ja Nato-joukkojen aseet.

Vastaiskuksi US-armeija kaavailee jokaiseen jalkaväkikomppaniaan liitettäväksi yhdeksän tarkka-ampujan ryhmä, joiden aseina ovat uudet M-110 -tarkkuuskiväärit, joilla on pidempi kantavuus."

M4:n kantavuus on USA:n ja liittouman pienin, ei suinkaan perimmäinen, ongelma Afganistanissa. Muutamat M-110:t eivät ratkaise edes sitä. Voisikin kuvitella, että uutistoimisto AP:n tuottaman jutun lähde on jossain Yhdysvaltain asevoimien liepeillä.

Kyse on jälleen kerran tämän sodan epäsymmetrisyydestä: maailman suurin sotilasmahti USA pystyisi periaatteessa voittamaan aseellisesti tämän sodan, mutta kustannukset kävisivät liian kalliiksi toisaalla.

Niinpä USA ja muu liittouma on pakotettu käymään tätä sotaa joka tasollaan talibanien ehdoilla. Sissit voivat käyttää maastoa hyväkseen, valita ajan, paikan, maalit, tulenaloitustasan, eikä niiden tarvitse pitää mitään maastonkohtaa hallussaan, jolloin ne eivät joudu USA:n asejärjestelmien tulen kohteeksi. Talibanit voivat välttää myös käsiaseiden tulen.

M-110:t eivät strategiat-tason asetelmia muuta. Eivätkä muitakaan: M-110-kiväärejä tulee komppaniaa kohden yhdeksän. Niistä ehkä 1-2 saadaan vastaamaan tuleen talibanien ylläkön aikana, joten voimasuhteet eivät muutu käytännössä lainkaan.

Aseongelmatkin ovat toisaalla

IS:n julkaisemassa jutussa ongelmaksi nähtiin M4:n kantavuus. 5,56-kaliiberisena M4 on kuitenkin yhtä tehokas kuin talibanien 7,62 x 39-kaliiberiset AK-sukuiset rynnäkkökiväärit. Aseena M4 on kuitenkin huomattavasti epäluotettavampi ja vaikeammin huollettavissa kuin AK.

.308-kaliiberinen M-110 on M4:n tavoin M16:n perillinen. Jostakin syystä USA ei luovu tuosta epäonnistuneesta konstruktiosta, jota ei voida suorakaasutoimisena saada luotettavaksi. Sitä on yritetty jo 45 vuoden ajan. M16:n tyyppinen rakenne on myös valmistusteknisesti monimutkainen ja aseessa on ilmennyt Afganistanista raportoidun mukaan suorakaasutoimisuuden aiheuttamien alituisten häiriöiden lisäksi ongelmia lippaissa ja etenkin ulosvetäjän kynsissä, jotka katkeilevat.

Jutussa mainitut 1890-luvun aseet lienevät 7,62x53R-kaliiberin Mosin-Nagant -lukkoisia sotilaskivääreitä eri versioinaan. Niitä on tarkka-ampujan aseiksi ajanmukaistettuina käytössä myös Suomen armeijalla. Myöskään reunakantaisena vanhahtavassa patruunassa ei ole mitään huomauttamista. Sen luodin lentorata on sama kuin lähisukulaisensa .308:n mutta patruunatyyppi on jopa sinänsä erinomaista .308:aa tarkempi.