Kansantaloustiedettä kepulaisille

Suomessa elintarvikkeiden omavaraisuus on tarpeettoman suuri, eli monista tuotteista vallitsee ylituotanto peräti Euroopan kehnoimmissa viljelyoloissa. Ylijäämä viedään ulkomaille. Viennin mukana Suomesta valuu rahaa ulos maataloustukina. Häviäjänä on veronmaksaja, voittajina kohdemaa ja suomalainen viljelijä joko suoraan tai omistamansa elintarviketeollisuuden kautta.

Vaikka Suomessa maksettavat maataloustuet eivät olisi maailman korkeimmat vaan eurooppalaista tasoa, heikon satotasomme ja yleensäkin maatalouden huonon tuottavuuden vuoksi Suomen kannattaisi tuoda kaikki elintarvikkeensa. Myös maito, jonka tuotannossa suomalaisviljelijä on tehokkain mutta yltää silti vain puoleen ruotsalaisviljelijän tuottavuudesta. Edes etäisyydet Viroon ja Ruotsiin eivät ole ongelma, sillä ne sijaitsevat lähempänä Suomen väkirikkaita alueita kuin Suomen maidontuotantoalueet.

Ilmeisesti panostus mihin tahansa korkean teknologian alaan viljelyn mittavan tukemisen sijaan olisi viljelyn tukemista kannattavampaa. Mutta esimerkiksi vuonna 2006 peräti 74 % elinkeinotuistamme annettiin maataloudelle. Muualla Euroopassa luku oli 24 %, Ruotsissa ja Tanskassa 10 ja 12 %. Tämä kaikki BKT-osuudeltaan alle 1 %:n ja kasvukyvyttömän ja vieläpä tehottoman alkutuotannon tukemiseen. Ruoan hinnassakaan tuki ei ole tunnetusti näkynyt. Kaupan kassalla se on lähes Euroopan kalleinta.

Tällä hetkellä Suomi ei hyödynnäkään tarpeeksi ulkomaankaupan etuja sektorilla, johon kuluu noin 12 % kuluttajien käytettävissä olevista tuloista. Hyötyjä tulisi paitsi verotuksen myös hintojen kautta ja ne olisivat mittavia.

Ulkomaankaupan etuja voi yleisellä tasolla havainnollistaa varsin yksinkertaisella numeroesimerkillä. Yhden sellaisen on julkaissut Etlan Taloustieto verkkosivuillaan.

"Oletetaan, että Suomessa kaksi työntekijää tuottaa kumpikin neljä tonnia paperia (2 x 4 P) päivässä ja yksi työntekijä neljä autoa (4 A) päivässä. Oletetaan myös, että Ruotsissa kaksi työntekijää tuottaa kumpikin yhden tonnin paperia (2 x 1 P) päivässä ja yksi työntekijä kaksi (2 A) autoa päivässä. Näin todetaan, että suomalaiset työntekijät ovat tehokkaampia kuin ruotsalaiset. Suomalaisilla on ns. absoluuttinen etu sekä paperin että autojen tuotannossa.

Oletetaan, että kauppa ei käydä. Suomalaiset voivat tuottaa kolmella työntekijällä seuraavia tavarayhdistelmiä 12 P, 8 P + 4 A, 4 P + 8 A tai 12 A. Ruotsalaiset voivat tuottaa puolestaan seuraavat yhdistelmät 3 P, 2 P + 2 A, 1 P + 4 A tai 6 A.

Maat alkavat käydä kauppaa keskenään. Suomi erikoistuu paperiin, jossa se on Ruotsia suhteellisesti tehokkaampi, ja Ruotsi erikoistuu autoihin. Nyt suomalaiset tuottavat 12 P ja ruotsalaiset 6 A.

Hinnaksi muodostuu molemmille maille edullinen sääntö: Kolmella paperitonnilla voi ostaa neljä autoa. (Jos maat eivät kävisi kauppaa suomalaiset joutuisivat luopumaan neljästä paperitonnista saadakseen neljä autoa. Vastaavasti ruotsalaiset saisivat neljästä autosta luopumalla vain kaksi paperitonnia.)

Näin suomalaiset myyvät ruotsalaisille kolme paperitonnia ja saavat tilalle neljä autoa. Nyt suomalaisilla on käytössään 9 P + 4 A ja ruotsalaisilla vastaavasti 3 P + 2 A. Tilanne on parempi kuin tilanne ilman kauppaa, sillä suomalaisilla on käytössään yksi paperitonni enemmän ja ruotsalaisilla vastaavasti yksi auto enemmän.

Erikoistuminen ja vaihdanta johtavat siis molempien maiden osalta suurempaan tarpeiden tyydytykseen eli kulutukseen kuin ilman vaihdantaa olisi mahdollista."