Sopimaton sovittelija

Valtakunnansovittelija Esa Lonka on antanut elintarvikealan työkiistassa jo kolme esitystä, jotka kaikki ovat sisältäneet kosmeettisin muutoksin aina samat työriidan keskeiset elementit, käytännössä työnantajan tarjoaman uuden työaikamallin. Se sisältää leipomoalalle 48 tunnin ja kuusipäiväiset työviikot kaikkina viikonpäivinä. Liha-alalle sovintoesityksessä esitettiin paikallista sopimista lauantaityöstä.

Se, että tuo ei kertakaikkiaan kelpaa työntekijöille, on tehty Lonkallekin selväksi lakoilla ja ulosmarsseilla. Silloin joku toinen lähestymistapa olisi paikallaan.

Lonkan nimenomaan pitäisi huomata, että uutta työaikamallia vaatii työnantaja. Työntekijäosapuoli ei vaadi mitään tavallisesta sopimuskierroksesta poikkeavaa. Näin ollen odottaisi, että Lonka tasaisi esityksessään kakkua niin, että isompaa palasta itselleen vaativan osapuolen palaa pienennettäisiin rahalla ja sopimuksen tekstiosilla kunnes sopu löytyy. 

Niin ei ole tehty, vaan jopa tarjotut palkankorotukset näyttäisivät tänä vuonna peittävän vaivoin inflaation, eivätkä tarjoa mitään hankalammasta työajasta ja tuottavuuden kasvusta yleensäkin. Jo tulevana vuonna nelivuotinen sopimus ei näyttäisi tarjoavan reaaliansioihin korotusta lainkaan, mikäli eri ennustelaitosten kaavailema hintojennousu toteutuu.

Pellervolainen PTT odottaa inflaatioksi 1,5 prosenttia, palkansaajien PT 1,8 prosenttia ja elinkeinoelämän ETLA yli kahta prosenttia. Viimeisimmässä julkaistussa sovintoesityksessä vuodelle 2011 tarjolla oli kahdessa osassa aluksi 0,6 % ja syksyllä 0,7 % lisää. Tänä vuonna saavutettu pieni korotus syötäisiin jo ensi vuonna. On luonnollista, että työntekijäpuoli ei hyväksy tuollaista, jopa tavalliselle sopimuskierrokselle arveluttavaa, tarjousta.

Näin menetellen Lonka saa silti näyttämään asetelman sellaiselta, että työriidan hankalampi kiistakumppani istuisi työntekijäpuolella. Samalla hän on työntekijöiden näkökulmasta katsoen tehnyt itsestään puolueellisen. Noin meneteltyään hän jää pelkäksi kirjuriksi, kun Elintarviketeollisuusliitto ja työntekijöitä edustava Suomen Elintarviketyöläisten liitto ratkaisevat työriidan väellä ja voimalla.

Kun sopimus syntyy, paperit kulkevat toki Lonkan salkussa ja sovinto tehdään muodollisesti hänen esityksestään kuten kuuluu silloin, kun sovittelija on riitaan huudettu.

Joka tapauksessa useisiin lakkoihin johtanut selkkaus on Lonkalta täydellinen epäonnistuminen ja leimaa hänet loppukaudekseen. Viisas pyytäisikin Esa Lonkan asemassa eroa, sillä hän ei enää nauti vähäisintäkään luottamusta työntekijöiden parissa ja on tehnyt itsestään ja melkeinpä koko sovittelijainstituutiosta tarpeettoman.