Olisi kiinnostava tietää, millaisia sopimuksia hoivapalveluyhtiöt tekevät eläkevakuuttajien kanssa esimerkiksi toimitiloista. Yhtä mielenkiintoista olisi selvittää, kuinka paljon ja millä hinnoilla kunnat käyttävät Mikevan ja muiden hoivayhtiöiden palveluja.
Ilmeisen paljon, sillä yksin Mikevalla on toimintaa noin 20 eri kunnassa ja joissakin kunnissa toimipisteitä on useita, eniten Muhoksella, peräti kahdeksan.
Ps. Demari olikin jo ehättänyt esittämään saman kysymyksen omilla mausteillaan:
"Vieläkin isompi asia on se, että esimerkiksi keskustalaisia Timo Kallia, Paula Lehtomäkeä ja Seppo Kääriäistä huimilla summilla avustanut Ruukki Group on Suomen terveys- ja sosiaalipalvelujen markkinoilla toiseksi suurin yksityinen hoivapalvelujen tuottaja omistamansa Mikeva-konsernin kautta. [...]Sama asia löytyy sosiaali- ja terveysalan Dialogista:
Kokoomuksen ja keskustan euromääräisistä linjauksista kävi ilmi jo ennen vaaleja, etteivät ne aio millään tavalla lisätä julkisen sektorin hoivapalvelujen resursseja. Vaalien jälkeen saman näkee aiemmin tällä viikolla eduskunnassa käsitellystä kehyslinjauksesta. Ruukki Groupin siis kannatti tukea porvaripuolueita."
"Neljä suurta yritystä etenee hoivamarkkinoillaNeljä suurta yritystä etenee pääomasijoittajien voimalla ikääntyneiden hoivamarkkinoilla. Vanhuspalveluja tuottavat yhdistykset ovat seuranneet kehitystä lievässä paniikissa.
Markkinajohtajan, Medivire Hoivan toimitusjohtaja Kristiina Hautakangas sanoo, että hoivamarkkinat ovat avautumassa mutta ne eivät vielä ole täysin auki. MedOnen toimitusjohtaja Pertti Karjalainen ei pidättele, vaan sanoo, että "hoivamarkkinat ovat auenneet todella räväkästi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti