Kahvakiekkoa Sipilän sääntökirjalla

Pääministerikanditaatti Juha Sipilä kirjoittaa blogissaan eri keskusjärjestöille antamistaan ”kysymyksistä”:

"Olen tavannut myös SAK:n, Akavan, STTK:n, EK:n, Suomen Yrittäjien ja Kuntatyönantajien edustajat.

Näiden järjestöjen kahdenkeskisissä tapaamisissa olen esittänyt jatkovalmisteltaviksi seuraavat kysymykset:

1.Millä keinoilla saamme aikaan noin 5 %:n tuottavuushypyn suomalaisen työn, julkisen sektorin ja yritystoiminnan kilpailukyvyn parantamiseksi?

2.Millä keinoilla voimme madaltaa työllistämisen kynnystä?

3.Millä keinoilla saamme työttömyyden hoitamiseen käytettävät määrärahat aktivoivampaan käyttöön?"

Mikään kysymyslistahan tuo ei ole, vaan kysymyksenasettelussa rajataan keinot ja annetaan osa vastauksista edeltä.

Aivan pintapuolin katsoen se, mitä Sipilä näyttää tavoittelevan, kuulostaa toki kannatettavalta. Olisihan se hyvä, että tuottavuus ja kilpailukyky saataisiin nousuun, työllistäminen helpottuisi ja rahaa käytettäisiin tehokkaammin.

Tuollaiset ilmitavoitteet ovat kuitenkin vain ohut savuverho, jonka taakse suojautua ja kätkeä ikävät asiat.

Sipilä tavoittelee listassaan suorastaan kuuta taivaalta ja asioita, joita ei tarvitse enempää ajaa. Esimerkiksi 5 %:n tuottavuushyppy ei ole tosielämässä mahdollinen asia. Tuottavuushyppyyn on kuitenkin leivottu sisään usean prosentin palkanalennukset määrittämättömällä, mutta ilmeisen kireällä aikataululla. Tuota keinoa edes työnantajapuolen Etla ei ole ollut kannattamassa.

Työllistämisen kynnys Suomessa ei ole kansainvälisesti korkea ja siis kilpailukyvyn tai työllisyyden este. Ongelmana on paremminkin ainakin yhden Sipilälle ilmeisen korkean ”kynnyksen” mataluus eli heikko irtisanomissuoja, joka vie työpaikkoja Suomesta aina, kun täkäläinen yritys fuusioituu jonkin ulkomaalaisen yrityksen kanssa tai ostetaan tytäryhtiöksi.

Aktivointia kaivatessaan Sipilä ei kaipaa työpaikkoja vaan keppiä sillä väärällä oletuksella, etteivät työpaikat työttömille kelpaisi.

Sipilä toi listallaan pöytään työnantajapuolen vanhat vaatimukset. Nyt hän tarjoaa tuota listaansa yhteiskuntasopimuksensa – mikä se sitten lieneekin – pohjapaperiksi.

Sopiminen alkaa yleensä osapuolten neuvotteluilla, eräänlaisella pelillä, jota meillä on totuttu käymään yhdessä hyväksytyin säännöin. Sipilä osoitti, että tämä ottelu pitäisi käydä toisen eli työnantajapuolen laatimin säännöin, eikä hän ole yksin tuomari vaan myös työnantajajoukkueen keskushyökkääjä, joka voi olla valmis puhaltamaan pelin poikki aina, kun palkansaajapuoli edes koskee kiekkoon. Ottelu on Sipilän sääntökirjan mukaan tarkoitus pelataan vain toiseen vaan ei yhteiseen maaliin.

Jos palkansaajapuoli lähtisi mukaan, näkisimme senkin, että ottelun väliajalla Sipilä ja työnantajapuoli antaisivat kaukalon laidalta haastatteluja esimerkiksi siitä, kuinka palkansaajapuoli ankeuttaa muuten niin kivaa matsia, kun ei suostu ottamaan maalivahtiaan pois. Tällainen maalivahti voisi olla esimerkiksi lakko-oikeus.

Sipilä ei olisi voinut aloittaa niin sanottuja tunnustelujaan enää huonommin. Se paljon tenhottamansa luottamus palkansaajien suuntaan katosi ennen alkuvihellystä. Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK ovatkin kukin vuorollaan ilmoittaneet, etteivät lähde mukaan nyt nähdyin ehdoin. Työnantajapuoli on ollut Sipilän ulostulosta riemuissaan, kuinkas muuten.